Sisäpyöräilykausi on vahvasti läsnä. Yhtään ulkotreenilenkkiämen ajanu. Cx kisoista tuli ulkolenkit. Ulkona oli aika koleaa, kosteeta ja pimeetä. Muutaman kerran kyl meinasin lähteä, mut sit jäin sisälle. Osa kerroista oli kyl et piti olla lapsenvahtina. Sit toisaalta saan työmatkalla niin hyvin ulkopyöräilyä, et en kaipaa sitä enempää. Sisällä mulla on poikkeuksellisen hyvät olosuhteet. Lapsetkin tykkää ja etenkin vaimo ajaa niiden kanssa. Lopultakin AppleTV on julkaistu ja pian olis tulossa markkinoille. Lastenkin jouluahjatoiveet pitkälti pyöräilyaiheisia. Sairasteluja lapsilla riittäny, mut itse selvinny vähemmällä.
Hiilarifillari
Maantiekilpapyöräilyä, treenivinkkejä, diabeteshöpinää
lauantai 7. marraskuuta 2026
lauantai 3. lokakuuta 2026
Syyskuu 2026
Syyskuukin jo ohi. Kisoja ei tainnu olla enää yhtään. Lapsilla piti olla KiipMTB, mut pienin sairastu sen verran pahasti, et jätettiin kaikki sit välistä. Ei ollu mikään iso tavoite vaan enemmän perhejuttu, niin jäätiin kaikki sit nukkumaan pitkään. Lenkkeily on jatkunut entiseen malliin. Toki sisällä jo pitkälti, kun vettä sataa ja illat viilenee ja pimenee. Monet ihmettelee, et miten jaksan ajaa sisällä jo nyt, mut ajan kyl joka päivä reilun tunnin työmatkaa ulkona. Sisällä myös helpompaa, jos tarvii "vahtia lapsia" tms samalla. Ja saapahan katsoa pyöräkisat ja leffat rauhassa. Nyt toki kisat alkaa vähenee eurosportilta... Pitäis keksiä tarpeeks katsottavaa.
Pojalle tuli Buycyclestä "uus" fillari. Nyt kelpaa, kun paino tippui 2kg ja kaikki osat parani eksponentiaalisesti. Tuli siis 49cm Spessun Sl8 expert Rivalin axs osilla ja Rovalin c38 kuitukiekoilla. Sit siihen tuli jo kiinasta suora satulatolppa. Istuu kuin hanska ja nopea kuin mikä.
maanantai 7. syyskuuta 2026
Elokuu 2026
Taas yksi kuukausi takana. Kisoja oli paljon, etenkin kun ISM kisatkin oli elokuun puolella ja virallinen maantieosasarja päättyi jo kuun lopussa. Lisäksi yksi paikalliskisa. Pihahommat jääny koko kesältä vähän vajaaks. Lähinnä maalaushommia olis ollu suunnitelmissa, mut katotaan tapahtuuko syksyllä vai siirtyykö kokonaisuudessaan ens kesälle. Elokuussa en tainnu hakea yhtään ruutua. Lasten Kaarinan kermiksen jälkeen oli vähä ajatus, mut se jäi toteutumatta. Lasten kausi päättyi myös ja intoa treenaamiseen riittää.
sunnuntai 30. elokuuta 2026
Helsinki Velotour #13
lauantai 22. elokuuta 2026
W`bal kertausta
torstai 13. elokuuta 2026
Heinäkuu 2026
Elokuu on jo pitkällä, mutta heinäkuu vielä käsittelemättä. Kesää ei ihmeemmin ollut, vaan sadetta ja kohtuullista säätä. Työt alkoi kuun puolivälissä ja yhtään aamua en ole vielä lyhyessä ajopaidassa ajanut. Metsäpalovaarakyltit hävinneet. Sinällään ei voi valittaa säästä, kun kelvollista säätä kuitenin ollut. Mutta ei kuumaa, eikä rantakelejä. Liikuntamäärät oli samaa kuin aina. Nyt pääsin muutamalle vuosittaiselle yhteislenkille. Kisoistakin pääsi nauttimaan, vaikka käytännössä kaikki oli elokuussa. Juoksua ei ole nyt tullut lasten kanssa ja sitä pitäisi tsempata.
tiistai 11. elokuuta 2026
Ole Weckströmin muistoajo #12
Tuttua ja turvallista. Sijoitus ei kerro kuitenkaan aina kaikkea. Meillä oli taas pienehkö joukkue, mutta Kalle edelleen maantiecupissa kakkosena, niin sen parannus oli tavoitteena. Lapsilla oli kisat heti aamusta. Valitettavasti samaan aikaan oli liitto antanut järjestää radalla ikäluokkien SM kisat. Niinpä kisaajia ei juuri Porvooseen eksynyt. Lähtöjä yhdistettiin ja myöhästettiin. Silti harmitti järjestäjien puolesta. Nykyinenkin porukka olisi voinut laittaa vaikka naisten perään lähtemään. No kyllä lapsille cupin pisteet ja pokaalit kelpaa. Mun startti oli vasta yhdeltä, joten ehdin ainakin lämmittelemään ja syömään. Nyt muistin omat geelit jääkaapista. Kofeiinitabletit ja otrivin nenäsuihke olivat kyl loppu, mut kaikkea ei voi saada. Lisäksi unohdin Levemir insuliinin aamulla. Mut kaikki nää oli olemattomia haittoja. Verensokerit oli koko päivän mainiot ja ”hallinnassa”. Pienet alkupalaverit ja lähtöviivalle odottelee naisten maaliintuloa. Sää oli selvästi lämpimämpi kuin Foreca ennusti ja melkein alko mietityttämään 3 pullon taktiikka.
tiistai 4. elokuuta 2026
ISM Muhos iTT🥉 RR 🥇
Oli pitkä viikonloppu tiedossa. Livistin töistä ja lähdettiin liikkeelle perjantaina jo ennen yhtä. Pyöräkoukku + 3 fillaria perässä lisää sen verran kulutusta, että useampi lataustauko tarvittiin. Toki auton lataus oli yleensä nopeammin hoidettu kuin lasten ruokinta... Autossa lapset sai olla aina noin tunnin puhelimilla ja sit puol tuntia ilman. Mä kuuntelin äänikirjaa. Muuten en kuuntele BookBeatia lainkaan, mut ajaessa se pitää hyvin hereillä ja valppaana. Päästiin kuitenkin hotellille ennen kymppiä. Molempina päivinä startit oli sen verran ajoissa, et herätyskello ei antanut loikoilulle aikaa. Aamupala nopeasti poskeen ja auto kohti Muhosta. Oltiin Lapland hotelsissa. Ollaan oltu ennenkin, muta ei mennä toiste. Hotelli oli hieno, vähän turhankin hieno lapsille. Aamupalalla ei kuusenkerkkäjugurttia yms, mut ei perusmuroja, paahtoleipää ja nakkeja.