lauantai 26. marraskuuta 2022

Kolme pk yksi, monta eroa?

Pk1 ajelu on pyöräilyn kivijalka, perustreeni. Siis suurin osa lenkeistä pitäisi olla kohtuullisen kevyttä ajelua ilman sykkeen nousua ja mielellään ilman mitään vetoja välissä. En kiellä yksittäistä kiriä tms, mutta idea on kevyessä ajossa kuitenkin. Etenkin viikonloppuisin olisi hyvä saada hieman pidempi lenkki aikaiseksi, jotta kevyellä ajolla saataisiin hyvää harjoitusvastetta. Tunnin pk1 lenkki on toki parempi kuin ei mitään, mutta ei kovin "kehittävää" kuitenkaan. Työmatkana tai muuna täytteenä hyvää tuntien keräilyä ja jatkuvuuden ylläpitoa. Kestävyysharjoittelussa keskeistä on jatkuvuus. Eli mieluummin monta lyhyttä lenkkiä viikossa kuin yksi 5h ajelu.

tiistai 22. marraskuuta 2022

Kirja tilattavissa!

Olen nyt kirjoittanut tätä blogia 3 vuotta ja käsitellyt laajasti pyöräilyyn liittyviä asioita. Näiden tekstien pohjalta halusin kasata kattavan valmennuskirjan ja sain sen nyt valmiiksi. Suomessa ei ole useampaan vuoteen julkaistu suomenkielistä pyöräilyteosta ja ajattelin, että tämä voisi tulla tarpeeseen. Kirja pohjautuu blogiteksteille. Joitain kohtia päivitettynä ja kirjoitusasua siistittynä. Tärkeimpänä tietenkin jäsenneltynä yksiin, fyysisiin kansiin.

Valmistan sen omakustanteena paikallisella kirjapainolla. Kirja on A5 kokoa ja sivuja siinä on noin 170. Kirja on sitoutumaton, eikä siinä ole mainoksia. 

Hintaa kirjalla on 25€/kpl postikuluineen. 

Kartoitan nyt ensimmäisen painoksen määrää. En pysty tarjoamaan yritysmyyntiä tai verkkokauppaa. Kirja on menossa pian painoon, joten muutamassa viikossa olisi perillä postitse. 

Minulle voi laittaa sähköpostia osoitteeseen [v_turunen (@) hotmail.com], jos kirjan haluaa tilata. 

Jos yhtään kiinnostaa, niin rohkeasti viestiä. ei ole kallis teos, enkä näillä hinnoilla rikastumista ajatellut.


Kuvassa kansi ja sisällysluettelo. (Älä ihmettele sivumääriä, tämä on kuvakaappaus a4 muodossa kirjoitetusta versiosta)

torstai 17. marraskuuta 2022

FTP on vain numero

Jotkut on pikkuvanhoja ja toiset ikinuoria. Ikä ja sukupuoli ovat nykyään ei-binäärisiä. FTP on myöskin vastaavalla tavalla vain (positiivinen)numero muiden joukossa. Toiset kantaa sitä rollaattorin tukemana ja toiset lastenvaunuilla. Puhumattakaan FTP / CP / anaerobinen kynnys eroista ja laktaatin, hengityskaasujen, rasvankäytön suhteen mitattuina.

torstai 10. marraskuuta 2022

PRO / Conti

Miksi Suomessa ei ole WT tason joukkuetta, edes Pro-Continental. Jopa Continental tason joukkueet puuttuvat. Netistä löytyy varsin vähän selvää tietoa eri tasojen vaatimuksista joukkueelle. Mutta ympäripyöreät kriteerit eettisyydestä, vakavaraisuudesta, byrokraattiset kaavakkeiden täyttämisestä ja henkilökunnan määrän suhteen löytyy eri tasoille. Näistä hieman hahmotelmaa alla.

torstai 3. marraskuuta 2022

Lokakuu 22

Lokakuussa ei normaaliviikkoja juuri ollut. Huomattavan rasituksen aiheutti ulkomaanmatka. Isäni halusi viedä koko suvun Kyprokselle lomalle. Olen hieman matkustelua vastaan, mutta lahjastahan ei voi kieltäytyä. Lapset nautti reissusta, mutta en kyllä omia rahojani käyttäisi. Nyt yritän palautua reissun rasituksesta ennen kuin voin jatkaa treenejä. Lenkit siellä tuli ajettua, mutta eivät olleet ihmeempiä elämyksiä. Turkin raja oli vieressä, reitit sen vuoksi rajattuja. Maisema avointa tasaista aavikkopeltoa ja kova tuuli. Ylämäkeä Stravan mukaan oli muutamalla lenkillä, mutta hyvin loivaa näkymätöntä mäkeä. Ja tuulta tosiaan riitti 🌪