maanantai 28. helmikuuta 2022

Helmikuu -22

Helmikuu on vähän lyhyempi kuin muut kuukaudet, onneks! Säät ei vieläkään helliny talvipyöräilijää. Lunta tuli paljo, plussakelejä oli vielä enemmän. Ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen (/ikinä) jouduin jättämään työmatkankin kesken ja oikaisemaan häntä koipien välissä töihin todistuksia rustaamaan. Pyörätiet oli aurattu loskasta illalla ja yöllä tiet oli jäätyneet ihanalle 3cm uralle, joka vei kuin pässiä narussa. Siinä ei voinut ajaa edes hiljaa, peilijäälläkin on hyvä ajaa, mutta urissa ei onnistu kapeilla renkailla. Sama kelju keli olisi jatkunu vielä seuraavan viikon, mutta olinkin lasten kanssa kotona hiihtolomalla. Silloin tulikin sitten ajettua työmatkat aamulla zwiftissä.

torstai 24. helmikuuta 2022

Tavoitteet 2022

Viime vuonna kirjattuja tavoitteita ei ollut montaa ja ne oli varsin selkeitä. Tässä teksti.  Helppo todeta, että toteutuivat lähes täysin. Tälle vuodelle aika samantyylisiä suunnitelmia, mutta keinoissa hieman vaihtelua. Kisoissa tuntui tosiaan toimivan, että mitä kovempaa treeniä alkuviikosta, niin sitä parempi kisassa. Perataan kuitenkin ensin hieman mitä piti tehdä ja miten kävi:

maanantai 21. helmikuuta 2022

Korkean kadenssi etu?

Kadenssi puhuttaa varsin usein. Millä kadenssilla pitäisi ajaa? Aikojen saatossa on ollut monia esikuvia, joilla erilaisia tyylejä ajaa. Omasta nuoruudesta oli vaihtoehtoina Ullrich (80-90rpm) tai Lance (100-110rpm). Vaikka puhutaan että Ulle murjoi ja ajoi hitaalla kadenssilla, niin ei se videoissa ihan pidä paikkaansa, toki Lancea hitaammin ja voi olla että lähetyksessä näkyi paljon hitaita kiihdytyksiä yms.

perjantai 18. helmikuuta 2022

Kevään -22 kisat

Alkaa talvi kääntyä kevääseen ja kisakalenteria on jo täydennelty. Nyt ei voi valittaa, ettei kisat oo etukäteen ilmoitettu, kun rajoitukset muuttunu viikon välein. Toivotaan et kesä menee ilman esteitä. Edelleen ajatuksena on ajaa 2 kisaa kuussa. Nyt ei ole kisoissa juuri valinnan varaakaan, ainakaan vielä. Eikä enää kisoissa erillisiä liiton puolesta painotettuja kisoja.

keskiviikko 16. helmikuuta 2022

TSS / maksimi®

Huomasin, että viime viikolla oli useampi kova treeni. Kolme kertaa tuli ajettua maksimia. Kuitenkin tunnit ja TSS pisteet aivan ennallaan. Tämä on ongelma, jos painottaa liikaa PMC tarkastelua ja laskee orjallisesti TSS pisteitä.

tiistai 15. helmikuuta 2022

Syömisen aikaikkuna

Nyt kun aloin kirjoittelemaan energia-aineenvaihdunnasta ja lihaksista, niin työmatkalla tuli taas mieleen treeninjälkeinen syömisen aikaikkuna. Paljon puhuttiin aikanaan, että heti pitää ottaa palautusjuomaa, jos haluaa maksimoida palautumisen. Ja sen sisällöstä vuosien mittaan paljon puhetta, eli mikä hiilari:protsku suhde ja missä muodossa. En ole yli kymmeneen vuoteen ottanut mitään palautusjuomaa tai ruokaa. Nyt ajattelin päivittää tietoa, että pitäiskö kuitenkin?

sunnuntai 13. helmikuuta 2022

Waasa watt warriors meetup -kisa

Reittinä oli Watopian hieman uudempia reittejä Ocean Lava Cliffside Loop. Reitti on 19km ja hyvin tasainen poislukien 2,5 minuutin jyrkkä nousu puolivälissä reittiä. Tämä ei ollut virallinen Zwiftin järjestämä kisa, vaan meetup pohjalta tehty hieman epävirallisempi. Juuri tullut clubi toiminta ehkä mahdollistaa näiden järjestämisen jatkossa vielä kevyemmin. Nyt piti etukäteen ilmoittautua jne. 

tiistai 8. helmikuuta 2022

Lihassupistuksen nimet

Välillä kuulee erilaisia termejä lihassupistuksiin liittyen ja ajattelin avata esimerkkien avulla, että mitä nämä eri termit tarkoittavat. Näistä puhutaan etenkin loikkaharjoittelujen ja kuntoutuksen yhteydessä. En ole fysioterapeutti, enkä näiden kanssa ole juurikaan tekemisissä, mutta taas sellaista perustietoutta joka kiva tietää. Ei varsinaisesti kovin tarpeellista, mutta tietääpähän taas enemmän. 

perjantai 4. helmikuuta 2022

Tammikuu 2022

Taas kuukausi takana. Lopultakin tuli lunta ja vielä reilusti. Muuten jäätä, plussakeliä yms riittäny. Ulkona ei viikonloppulenkkejä juuri päässy ajamaan, mutta sisällä oon onneks jaksanu ajaa. Salossa vain tykkiladut olleet käytössä, onneks en oo hiihtäjä. Zwift kisat vähä unohtunu. Nyt oli kyl ajatuksena valita joku kisa, jossa olis jonkinlaista nousua, ehkä 5min Petit kom tai Volcano kom. Tekis hyvää saada vähä kierroksia koneeseen. Tammikuu oli treenien puolesta vähä sekalainen. Oli Vo2max treenejä, kirejä, kynnystä ja SST. Muutama kevyt pk lenkki myöskin. Nyt lisäsin niihin yksittäisen lyhyen kirin. Taas hyvä putki treenienpäivien suhteen kun tuli 26pv putkeen urheilua. Pitkästä aikaa Vo2max treenit meni ilman mitään miinuksia. Paino vähän hinannut paikoillaan, jatkuvasti yöllä joutunut syömään mataliin sokereihin ekstraa ja kun vähentänyt pitkävaikutteista, niin sitten verensokerit koholla. Muutenkin seilanneet. Nyt otin juuri taas ylipitkävaikutteisen Tresiba insuliinin käyttöön. Se on tasaisempi ja "parempi", mutta vähemmän säädettävissä kuin Levemir.