maanantai 30. joulukuuta 2019

Venyttely


Venyttelystä ei ole oikein mitään suorituskyvyn hyötyä osoitettu, mutta uskoisin että liikkuvuus ja rentoutuminen ovat myös tärkeitä asioita. Venyttelen varsin usein ja rullailen hierontarullalla viikoittain. Liikkuvuusharjoittelua voi tehdä toki monella tavalla, mutta venytellessä voi maata matolla ja katsoa telkkaria samalla. Etenkin koulutarkastuksissa näkee lapsilla hyvin huonoa liikkuvuutta, jonka yhdistän liian yksipuoliseen harjoitteluun. Eli kiipeily ja muu peuhaaminen on hyvästä lapsille, toki myös aikuisillekin.

keskiviikko 25. joulukuuta 2019

Tavoitteita, ei unelmia


Ilman motivaatiota ei ole helppo mennä lenkille, etenkin huonoissa olosuhteissa (11,5kk Suomessa). Meillä kaikilla on aina tavoitteita ja yleensä monta samaan aikaan. Pyöräilyn suhteen tavoitteet ovat mielestäni ensiarvoisen tärkeitä. Muuten treenaamisella ei ole syytä ja onnistumisen tunteet jäävät harvemmaksi. Tavoitteita voi olla monen tasoisia. Isommat tavoitteet voivat jakautua monelle vuodella ja vaatia paljon. Pienemmät voivat olla kausitasolla tai vaikka kuukausitasolla.

sunnuntai 22. joulukuuta 2019

GG fillari


Ostin syksyllä monen vuoden pähkäilyn jälkeen GG fillarin. Siihen asti ajoin työmatkat aamuisin vanhalla mummopyörällä, jossa ajoasento oli kustomoitu ja lukkopolkimet laitettu. Se fillari rullasi yllättävän hyvin ja oli oikeastikin (suhteellisen) hyvä ajaa. Vaihteita oli kolme, pitkät lokarit ja etukori. Kaikki mitä kilpapyöräilijä voisi toivoa. Vai oliko sittenkään...

torstai 19. joulukuuta 2019

Keinulauta eli Rocker plate

Tykkään puuhailla ja rakennella pikkujuttuja. 👷

tiistai 17. joulukuuta 2019

Kisasokerit +eväät

Diabetes vaikuttaa paljon enemmän kisasokereihin, kuin lenkeillä pärjäämiseen. Lisäksi ongelmana on riittävä hiilareiden syöminen kisoissa ilman että sokerit karkaa.

maanantai 16. joulukuuta 2019

Treenifileiden valmistaminen

Teen treenitiedostot ajamista varten kahdella eri softalla.

sunnuntai 15. joulukuuta 2019

Marraskuun treenit

Ajattelin kerto aina kuukausittain treenien edistymisestä ja onnistumisista. En nyt kovin yksittäin treeneihin mene, mutta yleisellä tasolle lähes kaikki treenit onnistuivat hyvin. Loppukuusta alkoi hieman väsymys painaa.

lauantai 14. joulukuuta 2019

Zwift meetup

Käytän zwiftissä paljon meetup ominaisuutta. Se on varsin uusi lisä ja sitä on parannettu vielä entisestään kesällä. Ideana on kavereiden kanssa yhteislenkkien järjestäminen ilman huolta tasoeroista.
Alun perin homma hoitui ilman meetuppia ja toki edelleenkin. Aloittaesssa kun painoi vain liity toisen mukaan, niin hahmo hyppää reitillä automaattisesti kaverin luokse. Se toimii edelleenkin, ja voi liittyä kenen tahansa, ei tarvii olla edes kaveri 😁. Vierellä ajaminen tosin vaatii suhteellisen samaa vauhdin pitoa.

torstai 12. joulukuuta 2019

Minkäs mittaisia vetoja?


Aihe puhuttaa aina, eikä tietenkään varsinaista oikeaa ratkaisua olekaan, mutta hyvät väittelyt siitä saa helposti aikaiseksi. Ja jos ei vetojen mitta riitä, niin vähintään niiden tehot ja palautumisaika ja sen teho on seuraava kikkailuaihe.

tiistai 10. joulukuuta 2019

Fillarin säilytysratkaisut


Kaikilla tuntuu olevan ongelmana fillareiden mahtuminen mihinkään. Minulla on vain pari hassua omaa pyörää, mutta niiden säilytyksessä on joutunut välillä improvisoimaan tilanpuutteesta ja muiden fillareista johtuen. Edellisessä asunnossa oli pienehkö tekninen tila, jossa fillarit tuntuivat vievän kaiken tilan. Järjestin oman ja vaimon pyörät oven viereen seinälle. Eturenkaan kanssa olisivat vieneet liikaa tilaa, niin tilasin saksasta alun perin avolavan tms perälle kiinnitykseen tarkoitetun telineen.

sunnuntai 8. joulukuuta 2019

Zwift-kisaaminen

Zwiftissä kisaaminen vaatii yllättävän paljon tottumista ja harjoittelua. Sain veljen kerran kisaan mukaan enkä ”muistanut” kertoa miten ne alkaa 😵.

lauantai 7. joulukuuta 2019

Kilpailusuunnitelmat 2020


Kilpailukalenteria nyt ei vielä tietenkään julkaistu (hyvä jo maaliskuussa olisi), lukuun ottamatta SM- ja ISM-kisoja. Silti voi pohtia, mitä kisoja aion ajaa ja millä tavalla. Olen mutissut jo toista kymmentä vuotta, että mitä järkeä Suomessa on laittaa kaikki kisat huhti-toukokuulle. Sitten onkin enää lähinnä SM-kisat ja sen jälkeen ei juuri mitään, paitsi ratakisoja ja pohjoisessa etappikisoja.

perjantai 6. joulukuuta 2019

Diabetes


Sairastan I tyypin diabetesta, eli nuoruustyypin sokeritautia. Sairastuin siihen jo hyvin nuorena. Se on vaikuttanut hyvin paljon harjoitteluihini ja etenkin kisaamiseen (ehkä muuhunkin elämään). Ajattelin käydä jatkossa läpi hieman tarkemmin sen vaikutusta ja miten olen koittanut selvitä ongelmista. Sairaus ei estä missään nimessä urheilua, liikunta parantaa ja helpottaa hoitoa, mutta kilpaurheiluhan ei ole koskaan täysin tervettä touhua. UCI Pro Continental tasolla ajaa Team Novo Nordisk, joka on hyvä osoitus, ettei diabetes estä korkeimmallakaan tasolla urheilua.

Valmennusfilosofia


Olen ollut kiinnostunut valmennuksesta jo nuoresta lähtien. Valmentajaa minulla ei ole ollut koskaan. Nuorena ajoin minkä jaksoin ja maastossa vauhtileikittelyä tuli luonnostaan. Maantielle siirtymisen jälkeen aloin hahmottelemaan vuositason suunnitelmia tuntien kertymisestä ja tietyistä treeneistä. Luin paljon valmennuskirjallisuutta jo yläasteikäisenä. Silloin metodiikka oli varsin erilaista. Monenlaista virhettä on tullut tehtyä ja monista on myöskin jälkikäteen oppinut paljon. Kirjoista ensimmäisiä ja tärkeimpiä on ollut joku suomalainen sinikantinen pyöräilyopas 80 luvun lopulta. Kirjassa oli ilahduttavan hyvää tietoa valmennuksesta. Sen jälkeen hyllyyn on tullut paljon kirjoja. Erityisen hyvänä opuksena pidän Martikaisen kirjoittamaa: kehity pyöräilijänä.

torstai 5. joulukuuta 2019

Zwift


Zwiftin käytön aloitin talvella 2016. Olin juuri lopettanut aktiivisemman sulkapalloilun ja totesin, että pitäisi liikkua arkisinkin. Juoksu on kivaa, mutta en siitä ole niin innostunut. Sali ei taas ole kynäniskan paikka 😬. Totesin että sisäpyöräily sopisi uudestaan aloitettuun fillarointiin ja olisi perheelliselle helposti toteutettavissa

keskiviikko 4. joulukuuta 2019

Viikkotreenit


Harjoitteluni nykyisin


Stravaan kertyy 8-12h treeniä viikossa. Nämä koostuvat seuraavasti

Esittely


Hei, Olen Veikko!

Pyöräilyä olen harrastanut koko ikäni. Aloitin maastopyöräilyn lapsuuden maisemissani Joensuussa paikallisen legendaarisen ET-Sportsin välineillä ala-asteikäisenä. Ajelu oli veljen ja kavereiden kanssa hauskanpitoa. Muutettuamme Hyvinkäälle meno vakavoitui kun yhteislenkeillä innostivat kisoihin. Aloitin maastopyöräilyllä m16 luokassa. 18-luokassa huomasin tarvitsevani maantiepyöräilyä oheisharjoitteluna ja se veikin mennessään. Ensimmäiset elite -luokan SM kisat ajoin Porvoossa 2005. Muutin Turkuun opiskelemaan ja siellä TuUL kanssa yhteislenkkejä ja kisamatkoja, vaikka jatkoin Hyvinkään Pyöräilijöiden väreissä.