maanantai 31. tammikuuta 2022

Energiaväylät 2

Nyt vuorossa nopeammat ja vähäpätöisemmät energialähteet. Näillä kuitenkin merkittävä vaikutus lopputulokseen, jos nyt ei triathlonista puhuta. Ja toisaalta hengissä pysymiselle välttämättömiä varajärjestelmiä. Hieman avataan tarinaa fosfokreatiniinista, laktaatista ja ketoneista. Kaikki pyörivät jossain määrin jatkuvasti taustalla. Tietyissä olosuhteissa taas pitävät hengissä. Urheilussa näillä on oma merkityksensä. Lähinnä kovatehoisissa ratkaisevissa ”anaerobisissa” suorituksissa näitä tarvitaan. 

maanantai 24. tammikuuta 2022

Energiaväylät 1

Hieman ihmisen fysiologiaa energiantuottoreiteistä. Eli mistä ne lihakset saa polttoaineensa. Paljon olen puhunut rasvojen ja hiilihydraattien käytöstä. Ja samoin aerobisesta ja anaerobisesta energiantuotannosta. Joskus olen ”hapottomaan” alkukiihdytykseen liittyen väläyttänyt kreatiinifosfaattia. Nyt myös paljon puhuttu ammattilaisten käyttämistä ketoneista. Ja se perhanan laktaattikin on osa systeemiä. Muutama eri reitti edes takas, valtavasti välivaiheita. Koitan vähä oikoa ja laittaa selkokielelle.

perjantai 21. tammikuuta 2022

Paastolenkki 👎🏻👍🏻

Miten paastolenkki määritellään. Miksi näitä kannattaisi ajaa?
Alle listattuna muutama eri vaihtoehto toteutukselle. Kaikkien tarkoitus on parantaa rasva-aineenvaihduntaa. Toisaalta laihduttaa, säästää mahaa oireilulta ja ruokkia "laiskuutta". Osa valmentajista suosittelee. Osa urheilijoista tekee tarkoituksella ja osa "vahingossa". Kannattako? 

tiistai 18. tammikuuta 2022

Normipäivä

Niki teki hienon videon pyöräilijän viikosta. Mä tein tylsän tekstiversion omasta päivästä. Koko viikkoa ei juuri tarvita, kun aikataulut lähes poikkeuksetta sama päivästä toiseen. Puuhastelut ja touhut vähä vaihtelee, mutta aikataulu pitää.

perjantai 14. tammikuuta 2022

Ruokailuaikataulu

Monessa paikassa, Ilta-Sanomissakin, puhutaan paljon ruokailun rytmittämisestä. Patrik Borg on yksi tunnetuimpia ravitsemusterapeutteja ja hänen luontoja on mukava kuunnella. Hän perusteli Suomalaisten lihavuutta osittain väärällä syömisen aikataululla. Moneen Euroopan maahan verrattuna Suomessa syödään naftisti aamupalaa ja lounaskin voi olla töissä vaillinainen. Tämä johtaa energiavajeeseen, joka sitten kumotaan korkojen kera illasta ja välipaloilla. Vuorokauden energiamäärä on kuitenkin melkoisen vakio, ellei laihduta rajusti. Tämä huomioiden, jos aamupäivällä ei juuri syödä, niin illasta sitten syödään senkin edestä. Tekee huonoa kylläisyyshormoneille, mahan venymiselle ja monelle muullekin asialle. Kunnon aamupalan ja lounaan sijasta helposti tulee naposteltua jotain tai  kahvin kanssa siivu pullaa tjms. Näissä on "välipaloissa" kuitenkin energiaa helposti paljon enemmän, tiheämmässä ja epäterveellisemmässä muodossa kuin oikeassa aamiaisessa tai lounaassa. Sitten kun illasta aletaan syömään ja ahdetaan ruokaa, niin helposti menee yli. Ja jos päivällistäkään ei syö kunnolla, niin sitten illasta varmasti tulee syötyä ylimääräistä. 

maanantai 10. tammikuuta 2022

Joulukuu

Joulu ja välipäivät on juhlittu. Nyt on taas arki koittanut. Päivät lyheni lyhenemistään ja lumikerros ei ollut jatkuvaa. Sitten kun lunta tuli, niin ulkona pyöräily ei onnistunutkaan. Ja taas jäätä ja sitten taas lunta. Ulkopyöräilyt jäi hyvin vähiin, mutta onneksi on Zwift. Yhden kisan taisin ajaa. Treenit kunniallisesti maaliin (paitsi O/U). Lapset sai joululahjoja. Syötyä ei tullut lainkaan liikaa. Jouluna ei ollut edes päivystyksiä. Lumitöitä päässy tekemään. Hyvää reippailua ja tunti kuluu nopsaan. Ekstrarasitusta saa kun vie lapsia kolan kyydissä kinoksen päälle ja kippaa sinne.

perjantai 7. tammikuuta 2022

Sykkeen nopeus

Kuinka nopeasti syke muuttuu tehon muuttuessa. Sykkeen ja tehon suhteesta olen kirjoitellut jo aiemmin. Kestävyysharjoittelun yksi olennaisista tarkoituksista on fillaroida mahdollisimman kovaa vauhtia mahdollisimman pienellä kropan rasituksella. Seiler puhuukin paljon internal vs external work. Kun matala suhteellinen syke (sisäinen rasitus) antaa riittävästi tehoja (ulkoinen työ), niin ollaan vahvoilla kisoissa. 

maanantai 3. tammikuuta 2022

Vuosi 2021

Päättynyt vuosi oli hyvä vuosi monelta osalta. Paljon tapahtui, vähän ongelmia ja onnistumisiakin tuli.

Asiani ja ajankäyttöni voi jakaa muutamaan osa-alueeseen.