tiistai 29. maaliskuuta 2022

Etätreenileiri 2022 ajettu!

Homma on pulkassa. Leiri ajettu ja yllättävän helposti meni. Riittävä syöminen tuntui olevan isoin haaste. Uniaikakin oli hieman kortilla. Mutta jalat toimi hyvin ja kaikki meni suunnitelmien mukaan. Kovemmista tehotreeneistä toista hieman löysäsin. Perjantaina aamulla jalat oli kankeat, mutta onneksi lepopäivä pelasti ja lauantaina jaksoi jyhkiä. Sunnuntaina aamusta käytiin perheen kanssa uimassa, eikä sielläkään ongelmaa, ei kramppeja tms. Vika lenkki ei ollut raskas, mutta hieman puuduttava simulaationa ajaessa kuitenkin mielenkiinto säilyi juuri ja juuri loppuun asti. Leirin aikana lihashuolto jäi olemattomaksi. Lenkeiltä tulin sen verran myöhään, että venyttelyt jäi nolliin. Aika kului syödessä. Töistä en ottanu yhtään tunteja ulos, vaan normaalit viikkotunnit tein. Lentopäiväsimulaatiot tuli myöskin tehtyä, kun leiriä edeltävä sunnuntai ja seuraava maanantai meni päivystyksessä 15h työvuorossa...

perjantai 25. maaliskuuta 2022

Zwift ongelmat

Mikään ei ole täydellistä. Ei edes Zwiftissä. Pihalla ongelmana on toisten odottelu ennen lenkkiä, lenkin aikana teknisistä syistä eli lähinnä kumin puhkeamisesta johtuen. Tietenkin eripura vauhdista ja reitin valinnasta yms. tuo mausteensa ulkona. Omat vaatteet voi olla myös pielessä.
Mutta kyllä niitä pikkuvikoja tulee Zwiftissä. Suurin harmitus on yhteysongelmat, mutta kaikennäköistä on tullut kohdattua.

tiistai 22. maaliskuuta 2022

Vuosittaista kehitystä

En paljon tee testejä. Helmikuun alussa Alpe on ollut kertaalleen tapana ajaa kisana ylös. Mun tehoilla se on 44min luokkaa, joten käy FTP testistä. Sillä saa varmistettua kehityksen ja treenien skaalauksen. Vaikka monet sanoo, että pidemmässä testissä teho tasautuu itsestään, niin olen kyllä hieman eri mieltä. Pitää olla aika tarkka näkemys ja toteutus, jotta saa sen mihin pystyy. Ja toki hyvä päivä. Jos tunnin testissä on positiivinen splitti (eli alussa kovempaa), niin lopussa hyydytään aika rajusti. Toiseen suuntaan eli tehon nosto loppua kohti toimii paremmin, mutta ei siinäkään loputtomiin voi tehostaa. Mielestäni kynnys on varsin pieni ja herkkä alue. Yhtään liian kovaa ajaessa laktaatin tasapaino heilahtaa nopeasti ja noutaja tulee. Vähänkin alle kynnyksen ajaessa taas sopiva, liiankin sopiva?
 

perjantai 18. maaliskuuta 2022

Sykkeen vaihtelu

Nyt enemmän ajattelin pohtia sykkeen vaihtelua treenien / levon / syömisen / stressin vaikutuksesta. Ei niinkään sykevälivaihtelusta miettimistä. Eronahan näissä on että sykkeessä mitataan sydämen pumppauskertojen määrää minuutissa, kun taas sykevälissä mitataan yksittäisten lyöntien välisen ajan vaihtelua. Mitä rasittuneempi kroppa on, niin sitä vähemmän yksittäisten lyöntien väliset ajat vaihtelee.

maanantai 14. maaliskuuta 2022

FTP ei ole tunnin teho

FTP:llä on monta määritelmää. Kaikilla on omat näkemyksensä ja toisaalta eri käyttötarpeet. Mutta tärkeä mittari se on, jotta treenit voidaan suunnitella, optimoida, skaalata ja mahdollistaa kisoissa pärjääminen. Termi on lähtöisin Cogganilta kirjasta "Training and Racing with a Power Meter" 2000-luvun alusta. Tämän jälkeen mittari on alkanut elämään omaa elämäänsä ja käyttö vaihdellut paljon.

Itse miellän FTP:n eniten kenttätestitulokseksi, jolla koitetaan saada laboratoriossa tehdyn porrastestin anaerobisen laktaattikynnyksen tehoarvoa vastaava lukema. Tällä teholla sitten pitäisi pystyä ajamaan 30-60min. Se, että millä tämä lukema saavutetaan tai arvioidaan on sitten valmennuksellinen, treenillinen ja kuskikohtainen asia. Eikä aina se absoluuttinen lukema, vaan sen muutos ja fiilis.

perjantai 11. maaliskuuta 2022

Kesän -22 kisakalenterista

Nyt on maantiecup julkaistu. Hieman on jäänyt epäselväksi mikä on tämän kupin tarkoitus ja millä perusteella kilpailut on valittu siihen? Millainen pisteytys näissä on? Miksi ei ole vieläkään aika-ajoa? 

Mutta hei! Viime vuonna valitin, että heinäkuussa ei kisata, niin nyt puolet maantiekapista on heinäkuussa 🤦🏻‍♂️. 

maanantai 7. maaliskuuta 2022

Etätreenileiri 2022

Maaliskuun loppu lähestyy ja treenileiri taas sovittuna ja suunniteltuna. Viimevuotinen setti toimi oikein hyvin ja samalla kaavalla ajattelin tänäkin vuonna jatkaa. Palautuminen vei mulla 10pv ja broidilla noin 2vk. Tähtäimessä on kauden aloitus Porissa Lattomerellä 17.4. Joten leiri on 21-27.3. Tällöin jää hieman ekstra-aikaa palautumiseen. Sinällään viikkoa myöhemminkin voisi pitää, mutta mieluummin aiemmin. Mitä myöhempään pystyy pitämään, niin sitä paremmat ulkosäät olisi. Mutta ajoissa tehtynä jää aina enemmän pelivaraa. Edelleen tarkoituksena ajaa lenkeistä aluksi ulkona puolet ja viimeistely illan pimetessä ja kylmetessä sisällä. Arkiajot varmastikin GG pyörällä. Viikonloppuna sit maantiepyörällä. Viime vuonna säät olivat kohtuulliset eivätkä estäneet ulkona ajamista.

perjantai 4. maaliskuuta 2022

Tempokuski ¿

Kaikista ei oo tempokuskeiks, mut voiko tietää ennen kuin kokeilee. No ei tietenkään, mut aina voi spekuloida. Nyt mielessä hieman erilainen ominaisuus.