torstai 31. joulukuuta 2020

Vuosikatsaus 2020

Aika käydä läpi vuoden tapahtumat. Tonttujen ei ole tarvinnut kurkkia ikkunoista, kiltisti oon pyrkiny treenaamaan ja olen koittanut varsin avoimesti kertoa tällä menosta ja Stravasta yms näkee toki myöskin. Instassa olen ollut hieman laiska, mutta en ole jaksanut ottaa naamastani kuvaa joka lenkillä. Ehkä jatkossa kisakuvia yms tulee enemmän. Storyn puolelle olen koittanut jakaa sokerikäyriä ja jotain lenkkifiilistelyjä.

Joulukuun puolivälissä huomasin, että 19 000km olisikin mahdollista. Koin tämän määrän aikamoiseksi perheelliselle työssä käyvälle. Toki muuta urheilua ei sitten juuri tulekaan. Perheen kanssa oppinut optimoimaan treeniajat ja elämä muutenkiin huomattavan paljon säännöllisempää kuin nuorena. Yllättäviä menoja vähän, krapulaa ei koskaan ja säännölliset rutiininomaiset lenkkiajat. Verensokeritasokin kiittää säntillisyydestä.

maanantai 28. joulukuuta 2020

Palautumisen edistäminen

Kukapa ei haluaisi palautua lenkistä nopeammin. Monen näköistä on ajan saatossa kokeiltu ja monta keinoa on edelleen käytössä. Palautusjuomista on ollut paljon puhetta ja niiden suhteen hiilihydraattien energiamäärä merkkaa, ei sisältö sen tarkemmin. Kylmä ja kuumakylpyjä yms hoitoja käytetty, mutta niidenkin kokonaishyöty olematon. Venyttely ja verryttely myöskin tutkimuksissa heikosti pärjänneet. Kompressiovaatteet voi antaa pientä apua, mutta ei tilastollisesti merkittävää. Samoin myös hieronta, pumppauslahkeet, rullailu ja lihashuoltovasarat. Auttavat liikelaajuksissa, mutta eivät paranna suorituskykyä tai voimaa. Passiivinen paikallaanolo ja riittävä ravitsemus tärkeimmät.

torstai 24. joulukuuta 2020

Aloittelijan treenit

Pitkään harrastaneen ja jalkansa tuntevan pyöräilijän valmennus on hyvin erilaista, kuin vasta urheilun löytäneen ja vähemmän ajaneen kuskin. Perusperiaatteet on toki samat, mutta toteutus hurjan erilainen.

maanantai 21. joulukuuta 2020

80/20

Seiler on idoli, kerran ajoin sen ohi Zwiftissä. En kehdannu kirjoittaa fanipostia, mut tykkäsin kuitenkin ja otin kuvan 🤩

torstai 17. joulukuuta 2020

Säädöt Zwiftissä

Zwiftiä voi ajaa monella eri tavalla. On simulaatiota, treeniä, yhteislenkkejä, kisoja ja "tyhmää ajamista". Voi pitää zwiftin pyörimässä samalla kun ajaa vaikka TrainerRoadin/Xertin harjoituksia jne. Monta eri tapaa käyttää hyvää alustaa.

maanantai 14. joulukuuta 2020

Mekaaninen vastus osa1

Tässä tekstissä paneudun hieman laakereiden vastukseen. Ketjut ja renkaat saavat kyllä omat tekstit joskus myöhemmin. Laakerit on lähellä sydäntä, kun niitä myydään niin hurjaan hintaan ja mitä moninaisemmilla väitteillä. Alle keräilin muutamasta lähteestä hieman katsausta, mistä laakereiden tehohäviöt johtuvat ja miten niitä voi minimoida. 

torstai 10. joulukuuta 2020

Zwiftluola

Sisäpyöräilyyn on mulla onneksi erillinen autotallissa oleva toimisto. Saa saa olla rauhassa ja lämpötilan saa säädettyä miellyttävän viileäksi. Talli on suhteellisen iso, joten happikaan ei lopu heti kesken. Tämän erillisen huoneen ovi on auki varastoon ja sieltä vielä talliin.

maanantai 7. joulukuuta 2020

Kisakauden reflektointia

Kisakausi oli mitä oli, mutta aina voi siitäkin oppia, vähintään treenien puolesta. Kisoja kertyi vain 4 😲, joista 2 oli elokuun loppupuolella ja 2 syyskuussa. Paikalliskisoja ei ollut yhtään ja vain yhden paikallistempon kävin ajamassa. TuUL tiistailenkkejäkin kertyi vain 3. Eli kaikki suunnitelmat alittuivat reilusti.

perjantai 4. joulukuuta 2020

Marraskuu

Meinas jo unohtua, että joulukuu alkoi. Vaikka lapset innoissaan kalentereista ja tontuista, niin oma aika mennyt tekstien kirjoittamiseen. Sen verran paljon ehtinyt kirjoittelemaan, että tämä meinasi unohtua. Treenit olen ehtinyt hyvinkin ajamaan, siihen kirjoitusvimma ei kuitenkaan ole vaikuttanut.

tiistai 1. joulukuuta 2020

Tehon vaikutus rasitukseen

Otsikko on tarkoituksella noin päin tällä kertaa. Nyt ei ole puhe siitä mitä FTP on 3h kisaamisen jälkeen. Kyse on siitä miten erikuntoisilla rasitus jakautuu samoilla FTP% lukemilla ajaessa eri tyyppisesti. Esimerkkinä voisi olla 

Kuski 1: Vuosia harjoitellut pyöräilijä, FTP 330w.

Kuski 2: Juuri pyöräilyn aloittanut, FTP 180w.