torstai 3. marraskuuta 2022

Lokakuu 22

Lokakuussa ei normaaliviikkoja juuri ollut. Huomattavan rasituksen aiheutti ulkomaanmatka. Isäni halusi viedä koko suvun Kyprokselle lomalle. Olen hieman matkustelua vastaan, mutta lahjastahan ei voi kieltäytyä. Lapset nautti reissusta, mutta en kyllä omia rahojani käyttäisi. Nyt yritän palautua reissun rasituksesta ennen kuin voin jatkaa treenejä. Lenkit siellä tuli ajettua, mutta eivät olleet ihmeempiä elämyksiä. Turkin raja oli vieressä, reitit sen vuoksi rajattuja. Maisema avointa tasaista aavikkopeltoa ja kova tuuli. Ylämäkeä Stravan mukaan oli muutamalla lenkillä, mutta hyvin loivaa näkymätöntä mäkeä. Ja tuulta tosiaan riitti 🌪

1.10-31.10.2022 = 55h 7min, 1641km, 2527tss


Tasainen rasitus edelleen. Matka näkyy henkisen rasituksen lisäksi myös fyysisenä rasituksena.



Muutaman trainerikauteen valmistavan treenin ehdin kuitenkin ajaa. Lisäksi kuun loppuun ajoin yhden Zwift kisan. Kisa tuli hieman vahingossa väsyneillä jaloilla. Kellojen säädön jälkeen en ihan sisäistänyt auringon laskua ja palasin ulkoa sisälle ajoissa. Ajattelin viihdyttää itseäni ja ajoin lyhyen tasamaakisan kynnystehoilla pitäen porukassa vauhtia. Jälleen sadannen kerran myöhästyin kiristä. Zwiftissä on tosi tarkkaa milloin kirin aloittaa. Kun muut liikahtaa, niin on jo myöhästä.
Hyvin näkyy Zwift kisan vaihtelevuus.


Kirjaprojekti on hyvällä mallilla, ensimmäinen versio on kasassa. Katsotaan tuleeko omakustanne, vai saanko jonkun julkaisemaan kirjan. Omakustanteelta hieman vaikuttaa. Ajattelin hieman kirjoittaa vielä Zwiftistä ja sen käyttämisestä lisää. Sitten täytyy kysellä haluaako joku sen hyllyynsä.
Kansikuvamatskua

Salon kunnan kaikkien ruutujen kerääminen on lähtenyt hyvin käyntiin, mutta ruutuja riittää. Katsotaan tuleeko ensi vuonna valmista, uskoisin ja toivoisin tulevan. Illat pimenee ajoissa, niin sekin hieman rajoittaa viikonloppulenkkien saldoa.

Faveron Assioma polkimen akku antautui lopulta ja sain hyvällä diilillä uuden akselin lähes 5v käytön jälkeen. Täytyy kyllä kehua asikaspalvelua! Vanha akseli toimii vielä yhdellä latauksella 3-4h, joten tilasin sitä varten SPD rungot. Katsotaan saanko maastotehomittarin toimimaan talviajoihin… Sopivat maastopolkimet oli loppu vähä joka paikasta. Nyt tullit maksettu, niin katsotaan mitä tulee.


GG huollot
Gg pyörään tilasin lopulta uuden eturattaan ja totesin, että ehkä olisi voinut vaihtaa aiemminkin. Nyt otin 44t rattaan, kun vanha oli 42t. Jatkossa ehkä ostan toiseksi takapakaksi 11-40, kun nyt ollut 11-42. Tiheämmät pakat olleet vaan loppu jatkuvasti. 

Gg pyörään päivitystä, ei parannusta, vaan huolto.

Wahoon kandessianturi hävis 2,5v sitten kun fillari pöllittiin. Nyt ostin 6€ kiinasta vastaavan. Garmin tai Wahoo ois maksanu 40€. En varsinaisesti tarvii, mut ylimääräisiä numeroita työmatkalla.

Vanhassa vanteessa oli klommo jo pitkään. Heittoa ei saanut korjattua. Nyt lopulta tilasin uuden vanteen (34€) ja pinnat + nippelit (ehkä 15€). Tuli oikean mittaiset pinnat ja kiekko kuntoon.

Eturatas olikin yllättävän kulunut. 20tkm kesti, joka on olosuhteet huomioiden kyllä melkoisen paljon.

Ostin uuden 4 sivulta tarttuvan pujotettavan nippeliavaimen. Ei ollut hyvä, kiilautuu tosi herkästi pinnan väliin.

Aina kaikki ei mee putkeen mullakaan. Oli unohtunu yks rattaan väliprikka. Ja tubeless teippi liikahti ilmeisesti renkaan takia -> uusiks
Kiinasta tilattu Israel - Premier Tech ajoasu on ollut toimiva




Etelän kuvat:

Kokoelma kuvista. Hyvät Canyonit saatiin vuokralle. Aika kovat ajaa, ehkä kiekkojen vika?

Lapset tykkäs 🥰

Perhe Turunen vikana iltana.

Näitä rajakoppeja ja sotilaita vähän väliä. Nähtiin Turkin sotilaita. YK sotilastukikohta, Brittien sotilastukikohta. En tiedä onko Kyproksella mitään omaa armeijaa?

Muut:

Pipari- ja glögikausi on jo avattu!

Taas on tontin reunalta raivatut risut kuivumassa. Kai ne palaa, vaikkei mitään tukkia olekaan.

Saikkupäivien puuhasteluja. Lopultakin putsasin kalkkeumat pöntön pohjasta. Saksilla lopulta rapsutin. Kokeilin: etikka, tiskikoneen puhdistusaine, teräsvilla, taikasieni…


Ruokapläjäys:
Paimenen paistos, kalakeitto ja leivitetty kanapihvi
Jauhelihakastike, mureke ja kananugetit
Savustettua kalaa, pasta carbonara, wingsit




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi