maanantai 6. helmikuuta 2023

Tammikuu 2023

Vuosi aloitettu ja parempaan suuntaan menossa. Ei vielä priimaa, mutta nyt positiivisena muutoksena ei enää sairastelua ja muutama treeni läpäisty. Säät hyvin keväiset ja työmatkalla kasin aikoihin alkaa olla jo valoisaa, samoin kun lähtee kotiin neljältä. Lisääntynyt valo on tosi kiva muutos. Viikonlopun iltalenkeillä nyt jo suunnitelmissa ajaa enemmän ulkona, kun koko matkaa ei tarvitse ajaa pimeässä ja toisaalta lunta ei ole enää maassa, vaan hiekkatiet kovaa jäistä hiekkaa, ei edes peilijäätä.


1.1-31.1. yhteensä: 62h5min, 1800km, 2832Tss, 

PMC käyrässä näkyy hyvin sairastelu (tähti). Rasitus jo tasaantunut hyvin. Entiset määrät, mutta hetkellisen levon vuoksi näyttää kovempaa rasitusta kuin keskimäärin. Mutta tämä siis vain siksi, kun välissä oli kevyempää. CTL pisteet kuitenkin vieläkin vähän sairastelua alemmalla tasolla (punainen viiva ylemmässä kuvassa)


Hyvät treenit


Strava. Tämähän oli "takaa-ajokisa", mutta pari kertaa ollaan veljen kanssa ajettu ihan treeninä. Saa pienen lisämotivaation vetoon. Nyt ajattelin aloitella kynnysvetoja ajamalla 5min kynnystä ja 5min VK vuorotellen. Huomasi vielä että ei vielä kroppa ollut valmis. Mutta hyvä pitkä treeni.


Hiit60. Treeni oli sen viikon toinen Vo2max treeni. Kulki yllättävän hyvin.


Strava. Watopiassa ”pitkät kirit” eli Flat Routella tuleva kirisegmentti. Tää oli eka varsin onnistunut treeni sairastelujen jälkeen ja olin ihan tyytyväinen. Kaikissa oli omat ongelmansa. Kyllä Zwiftissäkin voi myöhästyä kiristä treenissäkin tai powerupin painaminen ei onnistu jne.

Huono
E-pyöräily 1 kisa. Hieman tunnustelen lähdin kokeilemaan onnistuuko kisoihin palaaminen. Ei oikeastaan tuntunu lainkaan pahalle. Liian kevyesti lähdin ekaan mäkeen liikkeelle porukan keulalta, niin Zwift teki temppunsa. Muut pamautti takaa ohi kovalla nopeuserolla ja tipuin ekaan mäkeen, vaikka tehot oli samaa luokkaa kuin muillakin. Zwiftissä nopeus on aika absoluuttinen suurre ja tässä alun nopeusero aiheutti valtavan aikaeron.

Muut jutut

Uusi satula vaimolla, kun haluasi oikean satulan. Uusi pulloja kesäksi. Ostin kokeiluun yhden kannellisen gravel käyttöä varten, ettei tarvii hiekkaa mutustaa. Ilmastointilaite kuivattaa kyl tosi hyvin autotallia pyöräilyn jäljiltä.


Perusjuttuja. Pojan huoneeseen uutta tapettia ja tuunattiin lamppu mieleiseks. Lumitöitä ei ollu kyllä juuri nimekskään, mutta kuvan ehdin kuitenkin nappaa. Pieninkin innostunu vähä legoja rakentaa.




Ruokapläjäys:
Tortilloja, kääretorttutaikinaa hillolla (pojan versio), lihapullat ja spagetti.
Jauhelihakiusaus, kana+riisipata, kalakeitto tuoreella sämpylällä
Iltasalaatti, nachopeltiä, uunikasvikset





Suunnitelma
Pitäis ottaa jokunen kuva instaan. Ulkopyöräilystä, sisäpyöräilystä ja nyt sain käytettynä ostettua uuden lähettimen Libre mittariin, niin kaikista vähä sisältöä vois laittaa. Blogitekstit jatkuu nyt kerran viikossa. Vähän pelon sekaisesti odotan alpen kiipeämistä, kun treenit olleet niin hajanaisia, mutta tulos on mitä on. Ehkä vois verrata RAMP testiin.

4 kommenttia:

  1. Mikä tuo "uusi" lähetin mahtoi olla? Mikä kombinaatio nyt käytössä sokereiden näyttöön pyöräilessä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löysin käytettynä Bubble lähettimen. Mulla oli samanlainen, mut tiputin järveen ja sen jälkeen ostin uuden lähettimine, uuden fillarimittarin, ja nyt palaan vielä vanhaan...

      https://hiilarifillari.blogspot.com/2021/02/libre2-nakyville.html

      https://hiilarifillari.blogspot.com/2021/08/onni-onnettomuudessa.html

      Poista
  2. Mitä kombinaatiota sokereiden näyttöön ajotietokoneeseen suosittelet kun on Libre2 ja mittareina Garmin 530 tai vanhempi Wahoo Elemnt? On tämä toiminta nykyään muuten ihan eri sfääreissä verrattuna -80 lukuun jolloin tuli silloisessa Elitessä kisailtua käytännössä perstuntumalla sokereiden suhteen...
    Nimerkki type 1 vuodesta -77

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tossaaiemmin ollukin noita mun vaihtoehtoja. Paras on Libre2 suoraan bt yhteydellä puhelimeen minuutin välein ilmoitukset. Garmin näyttää ne puhelimen ilmoitukset sit kun valkkaa kaikki ilmoitukset näytettäväks. Jos haluaa pärjätä ilman puhelinta niin bubble+watlaa kello.

      Poista

Kommentoi