keskiviikko 19. heinäkuuta 2023

Gravel SM ennakko

Ekaa kertaa ikinä pidetään Gravel SM kisat! Ajattelin tosiaan osallistua, kun hiekkatieajelu on aika kivaa. Enkä ole ikinä gravelkisaan osallistunut. Suomessa ei oikeastaan oikeita gravelkisoja edes järjestetty. Osa ajaa NGS tapahtumia kisoina, mutta niissähän on kisaaminen suorastaan pyritty estämään olemalla tekemättä maaliviivaa tai tarkkaa ajanottoa. Muuta kisaa ei tarjolla oikein ole ollutkaan.

Valmistautumisen otin niin tosissaan, et tilasin gravelia asfalttipihalle.



Gravelyhteislenkkejäkään en ollut ennen ilmoittautumista ajanut ensimmäistäkään. 

Harmittelin kovin kisan kovaa hintaa 153€ 😮‍💨 ja edellenkin se kirpaisee, mutta maksoin kuitenkin. Onneksi saatiin työpaikalta liikuntaseteleitä, niin siihen sain käytettyä. Joten kukkarossa näkyvä kulu oli aika vähäinen sen puolesta. Paikkana Jyväskylä on kaukana täältä ja vaatii hotellin. Aluksi oli tarkoitus yöpyä veljen luona Hämeenlinnassa, mutta startti onkin ajoissa ja olisi vaatinut hyvin aikaisen herätyksen. No saapahan askarrella numerot yms jo valmiiksi edellisenä iltana. Mut hotelli koko perheeltä jo hyvinkin tuplaa hinnan, enkä itse saa aamupalaa kunnolla syödä kuitenkaan 🐷


Valmistautuminen

Kisaan olen koittanut valmistautua useammalta kantilta. Fillari on mulla lähinnä työmatkakäytössä, mutta siihen hieman päivityksiä hankkinut. Vanhimmat kiekot alkoivat antautumaan, niin ostin uudet kuitukiekot, kun halvalla sain. Kiekoiksi valikoitui Prime Orra. Sisäleveyttä 25mm, ulkoleveys 31mm ja korkeutta 35mm, painoa 1610g, hookless. Renkaina tutut Continental TerraSpeed 40mm, painetta 2,5bar.
Painemittarin haluaisin, mutta joudun toistaiseksi tyytymään lattiapumpun paineenmittaustarkkuuteen.

Fillarista saisin reilusti painoa pois hiilikuituisella tolpalla, paremmilla kammilla ja satulalla. Puolisen kiloa lähtisi noilla välittömästi. Mutta tähän asti en ole tarvinnut, kun yksin ajelen. Ja nyt vaikka mäkinen rata, niin ihan niin paljoa en ole innostunut panostamaan. 

Muuten vaihdoin vaijerit, ketjut, keskiön, jarrujen ilmaukset ja jarrumäntien putsaukset, tankoteipit, takavaihtajan rissat. Kaikkien ruuvien availut ja rasvaukset. Ohjainlaakerin putsaus ja rasvaus.
Ketjut vahaan REX kuumavahalla. Vaihteina on edessä 44t ja takana 11-42t 11sp pakka.

Maantie-sm kisojen jälkeen olen viikonloppulenkit ajanut lähinnä GG-fillarilla. Ja sain sovittua 2 yhteislenkkiäkin. On muuten aivan eri asia ajaa peesissä kuin keulalla. Ja kovassa vauhdissa ja mutkat ja alamäet muuttuvat huomattavasti pelottavammiksi.

Muina ostoksina ostin USWE juomarepun. Kiinasta TPU sisäkumin ja kamelinpaskaa. Näillä tavoitteena selvitä pienellä ja kevyellä satulalaukulla, kuten maantielläkin

Repun ja fillarin testilenkki. Pari tiiltä ehkä kans 🧱




Yhteislenkit


Käytiin vanhan kaverin kanssa ajamassa vuoden 2019 NHS-Fiskars reitti. Sain vähä fiilistä millaisia teitä kisoissa ajetaan. 



Vedin lähes koko matkan. Kivaa kovaa. Tie oli pitkälti suht hidasta, mutta ei lainkaan polkua. Pummeja ei juurikaan. Useampi puomi piti väistää.

Nousumetrejä aika kivasti: 130m/10km. NP lähellä aerobista kynnystä. Pohkeissa huomas, että fillarin lainaamisen jälkeen satula siirtynyt hieman… Decoupling hyvin kurissa. 






Muutaman kerran kesässä ollaan käyty Somerolla ajamassa yhteislenkki. Ajatuksena reipastahtinen kova lenkki. Nyt testinä GG versio. Somero on keskellä ei mitään neutraalilla alueella. Kaikki joutuu tulee autolla. Kohtuullinen matka Salo, Turku, Hämeenlinna, Tampere -akselilta, miksei Helsingistäkin. Hyvät tiet ja tuttu konsepti jo. Nyt hiekkatieajo houkutteli useamman kaverin, enemmän porukkaa kuin maantielenkeillä, vaikka peesiä ei juurikaan saa. GG-SM kisat selvästi kiinnostaa.

Ei ollu reittimestarin vika. Puita kaatunu jonkun trombin seurauksena paikallisesti aivan mahdoton määrä. Oli hankala jopa taluttaa ja sääret verillä rypemisestä. Onneks vain noin 200m.

Meitä oli vähän isompi porukka. Koskaan Somerolenkeille ei oo saatu näin montaa 🤷🏻‍♂️


Hyvää reipastahtista ajamista. Unohdin etuakselin, mutta onneks olin hyvin etuajassa ja asun lenkin suuntaan, niin koukkasin autolla 24km kohtaan. 3h kohdalla alkoi osalla rasitus painaa, niin hieman kevennystä (näkyy hyvin W`bal käyrällä). Lisäksi alun oikaisun takia loppulenkki mulla vielä tasaisempi.


Nousua vähemmän 82m/10km, mutta tiet todella hidasta pohjaa, ajettavia kylläkin. NP matalampi, mutta peesaaminen aina pienentää vähän tehoja. Reittisuunnitelma oli pitkälti tiilien keräyksen ehdoilla, mut ihan kelvollinen.



Vertailuna maantie SM Muhokselta
 Ihan eri suuntaan ja eri neljänneksissä kovat tehot. Eli maantiellä oikealla ylhäällä (korkea kadenssi + kova teho) kun gravelissä vasemmalla ylhäällä (matala kadenssi + kova teho). QA käyrissä sama ftp ja rpm asetus. 


Reitti

Kisan reittihän on aivan mielenvikainen, siis hyvällä tavalla. Sisältää todellista gravelin sielua. Nousua oikeastikin yli 2900m/173km eli 172m/10km 😳. Reitti on hyvin rankka. Jyrkkiä nousuja ja sen vuoksi myös hankalia laskujakin. Kukaan ei pääse helpolla. Isossa kisassa eniten hirvittää porukan pituus, kun väliä on pidettävä hieman enemmän kuin maantiellä ja alamäissä+mutkissa jojo venyy vielä. Nopeasti joku katkeaa matkan myötä. Kyseessä on kuitenkin selvästi pidempi kisa kuin maantie SM jne. En usko, että kovin paljon erillisiä iskuja ei tarvittaisi, mutta eiköhän (alku)matka ole melkoista iskutusta mäkiin ja risteyksiin. Useimmilla kyseessä on varsinainen selviytymiskamppailu itsessään, puhumattakaan, kun pitäisi ajaa täysiä.

Katsotaan kuinka moni ajaa täysiä kunnes valot sammuu, eikä enää ajeta täysiä.

Juoman määrä vielä pohdituttaa ja riippuu lämpötilasta. 1,5l repussa 2*750ml eli 3l saan kannettua kerralla. Taidan ottaa vielä huoltopaikoille vaihtopullon varalle. Nestehukka on ongelma, jos yksikin pullo hukkaantuu. Sinällään kisa kestänee sen 5,5h eli aika paljon saa varata. Energiaksi geelipommi yhteen taskuun ja toiselle puolelle sit kaupan patukoita/geelejä. Huomiona, että juomapulloissakin yhteensä jo 90gHh urheilujuomassa.



Lopuksi

Tykkään maantiestä selvästi enemmän. Vähemmän säätämistä yms. Mut kaikkea pitää kokeilla. Mun gravelajot on viimeiset pari vuotta ollu vähän erilaisia, kun keskittyminen ollut tiilien metsästyksessä, eikä hyvistä reiteistä nauttimisessa. Vaimokin vähän kiinnostunu, katotaan täyttyykö autotalli syksymmällä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi