tiistai 10. kesäkuuta 2025

Porvoon ajot #13

Porvoossa osataan tehdä muutakin kuin lakritsia ja suklaata. Porvoon ajot pidettiin jo 96. kerran ja tuttuun tapaan kisajärjestelyt oli priimaa ja tunnelma katossa. Säänä hieman yllättäen pohjolan helle (20 astetta) vielä alkuviikosta luvatun vesisateen sijasta. 

📸Antero Piekiäinen
Kisa

Kaikki kävi kuumana alkukisan ja repimistä oli paljon. Tokan kierroksen lopussa irtosikin voittava hatka. Matkaa siinä vaiheessa oli vielä kuitenkin jäljellä 120km ja porukka harveni keulasta ja lopulta Anders tuli maaliin ekana, mut samalla ajalla kuin pääjoukko. UN veti paria kolmea porukkaa samanaikaisesti kisan aikana. Vahvasti ajoivat, mutta oliko jo hieman turhankin vahvaa? Itse kullakin alkoi keittää kisan aikana ja porukkaa tippui matkasta pikkuhiljaa. 

Kisaan starttasi iso määrä, lähes 80, kuskeja. Pikkukierroksille saavuttaessa porukka meni kahtia, niin että etuporukassa ja peräporukassa oli 20 ajajaa, eli katoa käynyt jo isojen kierrosten aikana. Huoltomäessä oli aina hieman ahdasta, kun kaikki haki pulloja. Oisko huoltoalue voinu olla vaikka pidempi tjms. Sain pulloja sekä tyttäreltä että vaimolta hyvin. Vikalla isolla kierroksella en enää tarvinnut, kun laskeskelin, ettei kannata silloin enää hidastella. Siitä huolimatta jäin kahden muun kuskin taakse pussiin, kun ajettiin kovempaa ja rakoa ehti muodostumaan edellä ajaviin. Ainoana peräporukasta onnistuin siltaamaan itseni kärkeen. Oli aika all-out suoritus. Tehojen puolesta ei mikään ihmeellinen kun tuli 3min@375w, mutta ottaen huomioon jo ajetut 120km, niin olihan siinä. Sain kärjen kiinni pikkukierroksen alamäessä juuri ennen nousuja. Sain sinniteltyä mukana ja parissa kierroksessa palauduin riittävästi, että loppu sujui hyvin ja jotain välejä pystyi ajamaan jo kiinni. Kisan aikana suunnittelin ajavani puolipassiivisesti, eli halusin olla kärjessä, mutta en kovin aktiivisesti pyrkinyt irtiottoihin. Jonkin verran ajoin välejä kiinni ja pyrin isompiin porukoihin, mutta tilanne ei ollut silloin vielä kypsä. Sit ennen puoliväliä kisa hieman rauhoittui ja porukassa keskityttiin välihatkojen kiinniajoon.

Loppukiriin olin hyvissä asemissa. Jälleen kohtalo puuttui peliin ja takavaihtaja heitti ketjun yli ja polkimet jumitti. Lopetin polkemisen ja pyöritin taaksepäin ja pääsin vielä kiihdyttämään 50m. Tuloksena silti kelvollinen 13 sija. Sinällään oon tyytyväinen, mut aina harmittaa kun ois ollu mahiksia parempaan. Mitään ongelmia vaihteiden kanssa ei ole ollut aiemmin. Toki vaihdoin lopputalvesta korvakkeen, enkä kirinyt täysiä isoimmalla vaihteella aiemmin. Ikävää, että näin kävi, mutta elämä jatkuu. Ja tuleepahan säädettyä SM kisoihin, että siellä pelittäis.


Data


Aika hyvä keskinopeus taas tuli. NP myöskin kelvollinen näin pitkäksi kisaksi, mutta ei mikään ennätys. En ymmärrä miksi Garmin suoltaa tota harjoitusvaikutusta, kun siitä enemmän haittaa kuin hyötyä? Miks esitellä tietoa, joka täysin väärää ja vielä haitallista.


Alussa kovaa ajoa, sitten meno hieman rahottui. Lopussa taas pikkukierroksillä repimistä. 10kJ viiva tossa W'bal käyrässä esillä. Kohtana 1 oli siltauspätkä. Ois päässy aika paljon helpommalla, kun ei ois jääny jumiin. Mut tosi tyytyväinen et pystyin tohon.



Taas hirmuiset määrä kovia tehoja. Ei ehkä niin paljoa lyhyitä pyrähdyksiä, vaan hieman pidempiä mäkiä ja kiihdytyksiä yms.




Energia



Aamulla 10u ylimääräistä Levemiriä. Ennen starttia 6,5u Fiasp ja lisäksi Maxim myslipatukka. Kisan alussa sokerit laski, sitten nousivat ja laitoin 2u Fiasp. Tämä vaikutti hyvin ja sain syötyä 2 pussillista geeliä yhden pullon urheilujuomaa.

Huolto toimi ja join reilu 4*750ml juomaa. Energiaa 400ghh ja sokerit ok. 4h kisaan toi on kelpo määrä energiaa.



Kuvat



📸Antero Piekiäinen

📸Antero Piekiäinen





Lopuksi

Ensi viikonloppuna SM kisa. Toivotaan hyvää jalkaa sinne. Alkukausi ainakin sujunut ihan kelvollisesti

2 kommenttia:

  1. Oli mikä kisa tahansa ja oli mitä vaiheita tahansa, niin tasaisesti kyllä vedät cupin pisteille. Hienosti vedetty! Kohtalo vaan pitää huolen, että on niitä 10-15 sijoja kuten aina itsekin toteat 😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tää on tällasta. Kaikilla omat ongelmansa ja vain yks voittaa ja 10 pääsee kymppisakkiin. Oon sinällään oikein tyytyväinen tasooni, mut aina tietenkin kuuluukin haluta enemmän.

      Poista

Kommentoi