tiistai 7. maaliskuuta 2023

Helmikuu 2023

Monenlaista säätä oli tarjolla. Vielä alkukuusta oli täysin lumetonta ja lämmintä. Hiihtolomaviikolle satoi reilusti lunta ja tuli pakkaset. Nyt taas plussaa ja tiet alkaa paljastumaan.  Tai sit ei ☃. Nyt lapset sairastelleet vähemmän, lähinnä vain viikonloppuisin pientä lämpöilyä yms. Kaksi päivää taisin olla pois töistä. Treenit myöskin sujuneet taas paremmin. Ulkona päässyt ajamaan valoisassa, iltalenkit onnistuu jo pitkälti ilman valoja. Työmatkalla enää huomiovalo!

1.2. - 28.2.2023 = 57h 35min, 1625km, 2684Tss



Sininen CTL viiva hinautunut nyt pikkuhiljaa tasaisesti entiselle tasolle koronatauon jälkeen.


Treenit

Ennen testiä oli hieman kevyempi viikko varsinaisten treenien puolesta. Tosin "löysien" SST treenien mausteeksi oli korkeaa kadenssia tarjolla. Eka treeni tuntui taas kamalalle, mutta seuraava treeni oli toistoa ja se menikin helposti. Nopeasti jalat tottuu pyörittämiseen. 

Olin aivan luovuttaneena aloittamassa Alpe du Zwift -testiä, mutta ilahduttavasti tulos olikin vähintään kohtuullinen. Ei mitään parannusta, mutta treeneihin lähden hyvä tulos. 

Tasainen jyystö, tehoissa ei tipahtamista ja syke nousi tasaisesti kohtuulliselle tasolle. Pari kertaa putkelta hetken lepuuttamassa paikkoja.


Testiä seuraavalla viikolla taas oli vielä hieman väsyneet jalat ja kun piti ajaa kynnystä, niin meni taas kaikki pieleen. Eka veto vähän lyhennettynä ja toinen veto oli tarkoitus ajaa Bologna TT radalla. Toistamiseen sen kisan startti epäonnistui ja mitään ei tapahtunut (jostain syystä yksilölliset lähtöajat ja mitään ei tapahdu). En sit enää harmituksen jälkeen innostunu ajamaan toista vetoa. Zwift TT kisoja pitäisi joskus taas kokeilla. Ne on yllättävän hauskoja, kun kaikki lähtee yhtä aikaa ja peesiä ei kuitenkaan saa. Eli hieman normaalia enemmän vertailua ja tsemppiä muista.


Muuten onnistuneista treeneistä HIIT40 toi hyvää fiilistä. Taisin ajaa muutaman pykälän alennetulla FTP:llä, mutta se lähinnä henkinen ero.


SSTb sujui ihan oikealla FTP:llä. Ei sinällään mitään ihmeellistä, mutta aina hyvä fiilis. Tehonoston jälkeen eka minuutti on ikävää fiilistä, mut sit helpottaa.



Fillarijutut

Tähän asti mulla on ollu 45Nrth gravdal 37mm nastarengas (vanha ei-tubeless versio). Se on kuin traktorin rengas. Rullaus tuntuu nollalle ja nastat vain ropisee. Pito on kyllä hyvä. Kivan helppo ja löysä asentaa. Se kului lopulta (paljon nopeammin kuin conti. Olivat takana joo, mutta takanasta paljon vähemmän käytössä…), niin että nastat alkoi tulemaan sisälle ja puhkoi sisäkumia. Saksasta ei löytynyt heti oikeita, niin hetkeks revin pihdeillä nastoja pois. Otin kaks keskimmäistä riviä, eli jätin uloimmat jäljelle. Kesti sen tarpeellisen 2 viikkoa. Oli muuten iso homma vääntää kärkipohdeillä nastoja pois… 


Yllä vanhat ja ”huonot” kuvat renkaan kuvioista. Näissä haarukan tila oli kohdennuksena, eikä kuvio. Mutta näkee selvästi, miten paljon tiheämpi ja tasaisempi kuvio alemmassa Continental Spike 240 renkaassa on. Contin rengas on myös selvästi leveämpi 42mm ja etenkin korkeuden puolesta ilmatilaa on paljon. Rullaus tuntuu huomattavasti paremmlta. Contit toimii tubeleksena, vaikkei virallista. Ja mikä vielä tärkeämpää, niin Contin hinta on 35€ ja 45nrth 150€ 🤷🏻‍♂️.


Saksan paketti, josta etenkin levyjarrun shimmit, tähän asti olleet aina loppu. Työmatkalla hienot luonnon aeromodifikaatiot. 
Uus takki kevääseen Bioraceriltä. Kiinasta ”oakleyt” työmatkalle +sukkia kesäks. Lapset trainerihuoneessa työmatkaa seuraamassa
Nippu valoja lapsille varalle. 2 kertaa päivässä suolavedessä kastellut ketjut työmatkalla kaipaa öljyä, että saa ulkopinnan pidettyä kunnossa. Ulkolenkin kuvaussession tulosta.

Muut

Lasten kanssa epämääräisiä touhuiluja.

Nyt tulikin kaksi ruokapläjäystä:
Ohuet hampparipihvit pakkaseen odottamaan paistoa, kanakiusaus, kanaa uunissa tomaatti-kermakastikkeessa
Pullat, jauhelihakastike+muussi, palermon kana -treeniä
Noutopöytä (salaatti+lämmin ruoka ällöttää samalla lautasella, mut nykyään jo onnistuu), tortillat, kärkkäritaikina+pinnotteet

Jauhelihakiusaus, paneroidut kanapihvit, kana+riisi-kookoskermapata
Nuudeli, nakkikeitto, viikonlopun pitkän lenkin jälkeinen omeletti.
Pitaleipä, jauhelihakebakot ja riisifrutti+hillo


Vakiosokerikäyrä lenkiltä viimeaikoina. Tipahtaa heti ja pysyy matalana, vaikka söis mitä.


Jatkossa

Etätreenileiri alkaa ihan just. Toivotaan plussakelejä. Pihan sain kolattua paljaaks jäästä kun oli muutama päivä lämmintä tässä välissä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi