lauantai 13. huhtikuuta 2024

Säännöstö

Nykyään käyteään varsin vakiintuneita Velominatin sääntöjä

Aiemmin oli myös Eurocyclist kova juttu. Netistä löytyy edelleen linkki yli 10v takaa.

Eurocyclist oli enemmän tyylijuttu, kun taas velominati on myös käytännön ohjeistusta.
Tää teksti taitaa olla aloitettu jo 3v sitten, mutta jääny vähän roikkumaan. Nyt tullut ajankohtaiseksi, kun MvDP ja Kopecky ajelee kokovalkoisissa trikoissa. Häiriintyneillehän ne näyttää, mutta maailmanmestareille se annettakoon anteeksi. Ainakin erottuvat hyvin.

Aloittelijalle mun mielestä kaikki on sallittua, kunhan ajaa. Pikkuhiljaa, kun tietämys lisääntyy ja ehkä perinteetkin alkaa kiinnostaa, ei halua erottua turhaan joukosta. Jos kaverit naljailee porukkalenkeillä, niin kannattanee perehtyä syihin. Säännöt täytyy tietää, ennen kuin niitä kannattaa rikkoa. Joku logiikka lähes kaikissa niissä kuitenkin on. Säännöissä on oikeastaan tosi paljon järkeviä ja huomioon otettavia juttuja. Kannattaa kurkata läpi. Saa toki suodattaa ja ottaa pitkälti huumorilla. Ohjeissa muutama hieman epäpätevämpi kohta pistää silmään:


16 - 17) Respect the jersey / Team kit is for members of the team
Miksi ei saisi käyttää proffien ajovaatteita. Nehän on hienoja kuin mitkä ja lisäävät sponsorien yms kiinnostusta asiaan, voi lisätä kiertoteitse joukkueiden budjettia. Kaikissa muissa lajeissahan ammattijoukkueiden peliasut on ihan välttämättömyys lapsilla ja aikuisilla katsomoista pelikentille. Tuskin kukaan luulee Suomessa MM asussa pyöräilevää lievästi ylipainoista kuskia oikeasti maailmanmestariksi?

CyclingTips sivustolla oli vielä hieman tarkemmin arvioitu hyvä teksti:  
(Tulis nyt edes kauden kestävät kisanumerot ja itse testattuna kypärän teippaukset ei kyl valitettavasti näy helposti)

Tähän liittyy tietenkin paljon pyöräilyn perinteitä yms. Perinteet kuuluu kisaamiseen ja kisakuskien ehkä syytä jättääkin Suomen mestarin paita sen ansainneille (entä se m30 sarja 😆) ja ehkä maajoukkuepaita myöskin. Mutta TDF kannatuspaidat ja ammattilaistiimien ajokamat on kyl täysin vapaata riistaa. Ja jos nyt ei ole pyöräilyssä aktiivisesti kisaava kuski, niin maajoukkuepaidat yms on mielestäni täysin hyväksyttäviä. Ja vaikka olisi kisaava kuski, niin en kenelläkään valittaisi sellaisesta. Itse en kyllä maajoukkuepaitaa laittaisi.

Tallin seinällä on vuosien mittaan kertyneitä kiinapaitoja.

27-28) Shorts and socks should be like Goldilocks / Socks can be any damn colour you like
Sukat joko puhtaan valkoiset tai asuun hyvin sopivat. Ohuet ja tiukat, ei ryppyjä. Kuviota saa olla enintään kohtuudella. Pinttyneet sukat joutaa zwift-lenkeille, nilkkasukat 2000-luvulle ja kompressiosukat triathloniin. Pituus eli estetiikka on aikansa tuote ja nykyään käytetään "puolipitkiä". Pituus jonnekin säären alakolmanneksen ja puolivälin seutuun.

29) No European Posterior Man-Satchels
Satulalaukku on lenkeillä ehdoton. Toki mahdollisimman pieni. Pysyy taskut vapaana ja kuitenkin työkalut on oltava mukana. Jostain syystä Gravelin kanssa tykkään myös pienistä tankolaukuista, mitä pienempi, sitä parempi. Omassa käytössä nössöpussi, joka askarreltu tyttären pinkistä glitter-penaalista (toimii hyvin). Tälle syynä talvitakkien olemattomat taskut. Mut maantiepyörissä noi etulaukut näyttää hölmöille. Siltikin pitkillä lenkeillä todella käteviä... Mutta tankolaukkua kätevämpi (l. aerompi) olisi triathlonistien pieni toptube bag.


Pussi käytössä.



31) Spare tubes, multi-tools and repair kits should be stored in jersey pockets
Samaan liittyvä. Kuka hullu pitää työkaluja taskussa, kun ne voi jemmata pysyvästi satulalaukkuun. Eikä sitten syötävää tai puhelinta mahtuisi pitämään. 

48) Saddles must be level and pushed back.
No ei todellakaan. Satula niin eteen kuin saa, toki vähintään 5cm keskiöstä. Ja pieni etukeno helpottaa ”aeropainetta” matalassa asennossa.

52) Drink in Moderation
Kuka vatipää käyttää 500ml pulloja? En ymmärrä kisoissakaan. Toki, jos apukuskeja rajattomasti, niin sit. Mut 2*750ml on yhtä paljon kuin 3*500ml eli helppoa matikkaa kuinka paljon huoltoa tarvitaan. Poikkeuksena alle 52cm rungot, joissa satulaputkeen ei mahtune isompi pullo. Pullot mieluusti keskenään samanlaiset tai vähintään samaa sarjaa. Välillä käytän eri värejä erottamaan eri sisällöt.

62)  You shall not ride with earphones
Kuulokkeiden käyttö pitäisi olla ehdottomasti kielletty porukassa ajaessa. Jos ajaa yksin ja tykkää kuunnella musiikkia tai kirjoja, niin ketäpä se haittaa. Kunhan pysyy ympäristöstä kärryillä. Rullahiihtäjät ja koiranulkoiluttajat isojen kuulokkeiden kanssa on todellinen riesa, kun niihin ei saa huutamallakaan kontaktia. Nykyään luujohdekuulokkeet on käteviä, tosin kovimmassa tuulessa ne ei peitä korvia tarpeeks.


74) Small computers only
En tykkää isoista mittareista. Wahoo Bolt ja Garmin 500 aika optimaalisen kokoisia. Garmin 1000 jo melkoisen iso. Mutta hyväksyn ne.  Puhelimen jättäisin kyllä taskuun. Nykyään kaikki laitteet on langattomia ja mittaritelineet hienosti integroituja tangon tasoon, niin tästäkin säännöstä on aika ajanut ohi. Eli saa laittaa hieman isomman mittarin tankoon, jos näkökyky vaatii. Tosin olisin tarkka sijoittelusta. Keskelle tankoa korkeuden puolesta ja myös leveyssuunnassa, kulmaltaan vaakatasoon ja mahdollisimman lähelle pituussuunnassa.


76) Helmets are to be hung from your stem
En edes ymmärrä koko sääntöä. Ohjeessa lukee, että kun ei päässä, niin kypärän pitäisi olla stemmista lukittuna tankoon. Koskeekohan tää kahvitaukoja vai? Kypärä päässä aina ainakin (ajaessa), lakikin määrää. Tauolla ei varmaan niin väliä mihin lykkää, ehkä tosiaan fiksuinta jättää fillariin kiinni, niin pöytä ei täyty rojusta ja jonossa ei näytä tyhmälle.



91) No Food On Training Rides Under Four Hours
Mitä enemmän syö, niin sitä paremmin jaksaa. Kyllä se rasva-aineenvaihdunta tulee paremmaksi tuntien myötä. Mutta ehkä tunnin parin kevyillä lenkeillä ei niin justiinsa syömisen suhteen.





Tärkeimmät aloittelijan säännöistä voi olla että hyväksy itsesi, käyttäydy järkevästi, äläkä yritä kyseenalaistaa liikaa porukan tapoja. Ja kokeneemmille, että neuvoja saa antaa, jos kysytään ei välttämättä kannata tuputtaa ohjeita...
  • Dork-diskin poistaminen. Eli se muovinen, läpinäkyvä lautanen takapakan ja pinnojen välistä. 
  • Fillarissa ja etenkin vaatteissa saa kyllä olla väriä, mutta jätä kirkkaat tankoteipit kauppaan.
  • Kypärä suorassa ja hihnat kireällä. (ja se lippa pois). Kypärästä ei ole apua takaraivolla roikkuessa.
  • Sisärenkaiden venttiilinhatut ja juurimutterit on turhia. Sisärenkaatkin pitkälti toki turhia.
  • Juomapullot samaa paria
  • Ei niistetä porukan keskellä (ehkä omaan kouraan / ajopaitaan). 
  • Ajetaan porukan mukana, porukan tavoilla.
  • Opettele vaihtaa edes sisärengas ja pidä joku työkalu mukana. 
  • Käytä hämärässä ajovaloja, mutta porukkalenkillä ei ainakaan vilkkuvia. 
  • Missään hommissa fillaria ei käännetä selälleen.
  • Toki hienot vaatteet ja fillarit on plussaa, mutta eivät välttämättömyys.
  • Lasien sangat kypärän hihnojen päälle

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi