tiistai 3. helmikuuta 2026

Tammikuu -26

Tulihan se talvi ja pakkaset. Päästiin hiihtää tykkilatuja, luonnonlumi ei riitä vielä etenkään perinteisen urille. Nyt nuorinkin jo hiihtää reippaasti, niin mäkin oon pistäny sukset jalkaan ja saanu lenkkiä. Kisat menny aika kivasti. Hyviä suorituksia ja kovia tehoja kivasti. Kevyillä lenkeillä jonkin verran voimajuttuja ja kirejä. Ei kovin rasittavaisesti kuitenkaan. Pihalla koristaustan rakentamista, lumitöitä ja puiden sahausta. 

perjantai 23. tammikuuta 2026

Onko kevyt ajaminen ajanhukkaa?

Nyt on paljon vouhkattu uudesta artikkelista kevyen treenaamisen turhuudesta. Bonuksena toinenkin hyvä artikkeli

lauantai 10. tammikuuta 2026

Joulukuu ja vuosi 2025

Joulukuussa näin perheellisenä lähinnä laskettiin päiviä jouluaattoon. Säät oli harmaita ja sateisia. Pitkästä aikaa ajoin ulkolenkin (ei työmatka), kun kävin joulupäivänä ajamassa parituntisen appivanhemmilla. Oli suht hyvä sää, etenkin kun heti aamusta lenkkeilin. Mut en kyl saa mitään superkiksejä ulkona kulkukoirien ja loskan seassa rämpimisestä. Mut sainpas ruutuja. Muutama juoksulenkki lasten kanssa. Hieman puiden raivailua metsästä.