sunnuntai 21. elokuuta 2022

JäPy Classic 2022 #1

Järvenpäässä järjestettiin ekaa kertaa kuntoajo. Vapaan vauhdin ryhmä ja rahapalkinnot. Mitä muuta voisi kuntoajolta toivoa? Kovin etukäteen en tiennyt kisasta. Jäin sattumalta facebookmainonnan uhriksi. Olin kisoja vailla ja tämä sattui sopivaan kohtaan. Sain veljenkin houkuteltua mukaan. Vaimo innostui, kun Helsinki Outlet oli lähellä ja vieläpä äitini synttäripäivällinen saatiin bookattua samaan. Olen asunut nuoruuteni Hyvinkäällä ja Järvenpää on tuttua lenkkimaastoa, mutta tämän kisan reitti osui sellaiseen suuntaan, ettei ollut lainkaan tuttuja teitä.

Lapset kisan jälkeen innoissaan. Itsekin kyllä tyytyväinen 😇

Etukäteen ilmoittautumisen piti olla vielä edellisenä iltana, mutta eipä ollutkaan. Saatiin sovittua kisa-aamuksi sama hinta. Kisaan oli luvattu hellettä ja kovaa tuulta, molemmat totisesti toteutui.

Strava
Tulokset



Virallinen podiumkuva on parempi.






Taktiikka

Puhuttiin yleisesti veljen kanssa, että mitä voi tehdä. Päädyttiin, että heti ekaan mäkeen täytyy repiä reippaasti, että saadaan porukkaa hajalle. Se onnistui kohtuullisesti. Kuitenkin tuuli oli niin navakka, että peesistä ei saanut kaikkia tippumaan helpolla. Sen jälkeen säädeltiin vetoa ja kannustettiin muita yhteistyöhön. Pikkuhiljaa muiden hyydytystä. Sammakon keittäminen viileästä vedestä alkaen onkin myytti, mutta sama idea. Vaikka itse tekee enemmän hommia, niin kokemus on osoittanut, että muut hyytyy silti aiemmin ja sen varaan laskettiin. Välirepiminen sattui Col du Pornainen mäkeen, mutta se ajettiin lopulta kiinni. Vaikka ihan tosissaan yritin ja pieni porukka muodostui. Edelleen kaikki joutui kyllä ajamaan perälläkin kovaa. Sen jälkeen en yrittänyt enää mitään. Monet koitti jättää välejä, mutta heitin silti perälle ja sitten kirin välejä kiinni. Vetovuorojen välttely kuntoajoissa yleensä kostautuu välien jättäjille ja joillekin huono-onnisille takana. Ekan kierroksen puolivälin jälkeen kärjessä oli 7 kuskia. Veli joutui valitettavasti keskeyttämään vatsavaivojen vuoksi. Onneksi sain häneltä vielä yhden täyden vesipullon. Taktiikan puolesta hankaloitti reilusti loppua. Loppukiriin ratkaisun jättäminen ei ole minulla koskaan hyvä vaihtoehto. Vikalla kierroksella veto rauhoittui, mutta edelleen koitin vetää pidempään ja hieman kannustaa/vahtia, että kaikki pysyy vetovuoroissa. 6 kuskista yksi tippui kierroksen aikana. Päätin, että vikalla kympillä koitan päästä yksin irti. Taisin tehdä 2 reilua iskua ja lopulta meitä oli kärkikolmikko jäljellä. Tähän tyydyin ja totesin, että pakko satsata loppukiriin. Kerrankin se natsasi hyvin. Sain tehtyä tehoenkat 12s@1011w ja vein voiton. Kesikadenssi kirissä oli 103rpm.

Taktisesti oli lähes identtinen kuin 4v sitten ajettu Forssan Suvi-ilta. Siellä tosin hieman isompi porukka, mutta sama toteutus.

Data


Reittikartta ja siihen ympyröitynä alla olevan käyrän rypistykset



Iskujen tehot merkattuna. Aluksi oma isku ja sitten sen jatko. Keskivaiheilla pienet kuopat w'balissa tulivat rakojen kiinniajeluista. 10 tasolla w'bal meni kolme kertaa plus loppukiri vielä. Muuten aika rauhallista ajelua.



Tästä käyrästä tärkeimpänä kuumuus ja siihen nähden matala decoupling. Toki vauhti oli itselle kohtuullinen, mutta runsas nesteytys, ravitsemus ja jääpullot varmasti auttoivat.





Ravintosuunnitelma:

Juoma
Laskin, että kolme 750ml pulloa on vähä nafti määrä. Otin vielä yhden 250ml kumipullon niskaan. Kuumuuden takia pakastin selkäpullon ja niskapullon. Ai että kun tuntuivat hyviltä 🥶

Hiilarit
125km / 40km/h = 3h
3h * 80gHh/h = 240gHh
2*UJ-jauhetta (39gHh) + 1*Maxim patukka (55gHh) + 6kpl Geelejä (26gHh) = 250gHh

Insuliinit
Jälleen 8u Levemir aamulla ekstraa ja 5u novorapid startissa. Kisan aikana ei tarvinnut pistää lainkaan.


Verensokerit oli suhteellisen hyvät. Jälleen alussa meni 45min ennen kuin pääsin syömään, mutta sen jälkeen sain popsia kaiken mitä suunnittelin. Siri-Piri jäi sentään taskuun varalle.


Juomaa meni tosiaan sitten lopulta 4*750ml + 250ml. Energiaa kaikki 250gHh. Olisin varmasti selvinnyt omillakin juomilla, mutta veljen ekstrapullo oli erinomainen lisä. Omat pakastepullot suli suht nopsaan, mutta viilensivät ihanasti silti.


Lopuksi

Kuntoajot on kivoja. Harrastajille mahikset päästä kokeilee omaa vauhtia kisakuskeihin verrattuna ja kilpa-luokan kuskeille elite luokan kuskeihin verrattuna. Näkisin näissä vähä samaa kuin gravel kisoissa, että kaikki osallistuu vetoon niin pitkään kunnes tippuu. Jos ei jaksa paljoa vetää, niin edes vähän. Etenkin tällaisessa kisassa, jossa pääjoukko on alle 10 kuskia. Muuten tulee eripuraa. Etenkin kun ei ole yhtään joukkuetta, joiden harteille lankeaisi vetovastuuta. Toivottavasti ensi vuonna enemmän kuskeja löytäisi itsensä viivalta. Reitti oli hyvä ja vaihteleva. Loppukiri turvallisessa paikassa. Risteysvahdit ja etuauto löytyivät. Nettisivuilla selkeästi tarvittavat tiedot. Kova tuuli ei ollut järjestäjien vika.

Instassa loppukirivideo

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi