tiistai 2. elokuuta 2022

Heinäkuu -22

Olin koko kuukauden lomalla ja kaksi ekaa viikkoa oltiin vaimon kanssa yhtä aikaa. Koululaisten lomat on niin pitkät, että tyttö tarvitsee hoitopaikkaa vaikka oltais oltu täysin peräkkäin. Onneks pystyttiin turvautumaan isovanhempiin. Heinäkuussa 0 kisaa. Hyviä treenejä muutama. Rasitusta paljon muista touhuista. Hyvä Someron lenkki. Paljon tiiliä, enemmän kuin olisi voinut viime syksynä kuvitellakaan. Hiekkateiden ajelu yllättävän kivaa kesällä. Tiet paremmassa kunnossa, kauniimpia ja nopeampia jne. Fillarikin saman tyylinen kuin maantiepyörä, joten tuskin ihan hukkaan menee.  


1-31.7.2022: 58h, 1767km, 2604 Tss

Olen viime vuoteen verrattuna 21h ja 400km. Eli olen ollut ahkerampi mut hitaampi...

Koko heinäkuu PMC:n mukaan palauttavaa. PAH!


Lenkit

Hyvinä lenkkeinä lomalta lähinnä Someron lenkki
Lasten kanssa rakennettiin, koristeltiin ja täytettiin Fillari Buffet. Pidettiin pullojen, patukoiden, geelien täyttö, jätski+kahvitauko meillä, kun sattui puolimatkaan ja sai varmistettua sopivat eväät.



Toisena hyvänä treeninä loppukuusta oli Kisatreeni, joka kulki jo hyvin. En kyllä tehnyt aivan loppuun asti, mutta 8/12 toistoa. Jalka tuntui jo paremmalle.
Kiri ja 1min tehot pysyi tasaisina. Kadenssi vedoissa korkea. Loppuun ylämäkeen vielä hieman kovempaa.



Sinne päin

Pk2 kulkee aina, vaikka olisi väsynytkin. En innostunut treenistä, niinpä ajoin pk2 lenkin. Senkin kokonaisrasitus oli ehkä hieman liikaa hyötyyn nähden?


Puolikkaina ajoin FTP, Hiit30 ja kortteli treenit ainakin. Tulipahan tehtyä jotain, mutta ei mennyt ihan väkisin puristamiseksi

Tossa nyt korttelitreenin puolikas. Pätkittykin treeni on edes jotain kivaa touhua ja varmasti antaa erilaista ärsykettä kropalle..





Tiiliä keräsin paljon, useimmilla lenkeillä ajoin noin 10km gravel pätkän maantiepyörällä. Tyhjät ruudut on jo niin kaukana, että maantiepyörällä pääsee kätevimmin ja poimii sitten vain muutaman ruudun kerrallaan. Muutaman lenkin ajoin GG pyörälläkin. Pari yli 100km lenkkiä. Kivaa vaihtelua tosiaan. Ja joku syy ajaa lenkki, ei pelkää ajelua, vaan keräilyä. Välillä joutuu tietenkin ajamaan edes-takas ja samoja seutuja monta lenkkiä. Mut se ei ole jatkuvaa, joten ei niin paljon haittaa.

Lasten kanssa jätskilenkkejä tuli ajettua. Etenkin pienimmän kanssa nämä on suhteellisen rankkoja, kun joudun juoksemalla työntämään ylämäessä. Samalla talutan myös omaa pyörääkin.


Kaikenlaista tuli lomalla touhuttua.

Jätskilenkit on parasta. Eri kokoonpanoilla ja eri matkoja. Pisimmillään pienin 4v fillaroi 12km reissun. Lähikauppaan on reilun 5km reissu.


Keittiön lattia pistettiin uusiks. Vanha oli pinttynyt ja ikävä. Laittelin uudet laatat suoraan vanhojen päälle. Hyvä tuli 

Uimista, kotieläintilaa, pihatouhuja, telttayöpymistä, mustikassa käymistä. Sadepäivinä legoja yms. Niistä on kesä tehty.

En osaa huoltaa sähkö- tai bensavehkeitä, mutta ruohonleikkurin tulpan putsasin, öljyt vaihdoin, ilmansuodattimen putsasin ja jumittaneen käynnistysjohdon sain pelastettua. Oli muuten tönkköä ja likaista öljyä....
Yrttien lisäksi myös kasvihuone ja muut puskat tuottaa kivasti. 
Lomalla olen ajanut "työmatkan" trainerilla. Saan pidettyä verensokerit tasaisena ja hieman tunteja kerättyä.




Käytiin risteilyllä, lapset tykkäs. Käytiin Lintisillä, lapset tykkäs.

1)Edelleen pihan reunustaa saanut raivata. Pitäis kaivaa vanhoja kuvia, mitä on tapahtunut 4 vuodessa, melkoinen määrä risukkoa on lähtenyt, ja edelleen tuntuu riittävän. 2) Pyykin kuivausta varten lopultakin sain narut vedettyä hieman siistimmin vilpolan kattoon, nyt vaimokin yltää. 3) Yrttitarha lähtenyt mahtavasti kasvamaan. 4) Perkasin (kaikkien) hedelmäpuiden kuopat, vaihdoin tuet kevyempiin, uudet kuorikatteet, siistiä tuli.



Veikko edestä ja molemmilta sivuilta. Ketjujen vahausta ja keittelyä on tehnyt paljon.
Nyt tiputin vahingossa ketjun pikalukon kaivoon. Olikin melkoinen kaivaminen, kun päätin saada sen pelastettua. Mut hei, löysin!
Vaimon tubeless sai reiän. Munkin rengas sai reiän. Laitoin ton jälkeen uuden renkaan ja sen tiivistyminen ei ole ihan optimaalista.
Vaimon juomapullotelineeseen jatkoin hiema kiinnitysreikää, että saisi pullon alemmas pystyputkessa. Keskellä alhaalla kuvassa mittarin teline hajosi. Hanska antoi hetkeksi tilaa mittarille, navigointi näkyi hieman läpi.


Lomalla ehti laittaa ruokaa. Nyt sit kaks pläjäystä:

Uunissa haudutettuja ribsejä, grillissä pinta kauniiks. Kanavartaat. Iltasalaatti (oon tykästyny keitettyihin muniin)
Kanapihvit uunissa. Savustettua kalaa ja höyrytettyjä kasviksia + uusi perunoita. Hamppari + ranut
Kinkkukiusaus. Jauhelihakastike. Kanankoivet, ensin uunissa haudutettu ja sit paahdettu ritilällä rapeaksi.


Pitsaopinnot jatkuu, hieman parempaan suuntaan jo. Paella. Tortillat
Kermakanakastike+spaghetti, kanalasagne, wingsit
Porsaan sisäfilee grillissä paistettuna. Itse tehdyt kananugetit (ulkonäkö kärsi, kun jouduin lisäämään muroja valmiksi jauhettujen lisäksi), lihapullat


Jatkossa

ISM!!! 
Sit alkaa gravel ja CX kisojen toivominen. Ehkä pari tiiltä käyn poimimassa. Syksyn treenien pohdintaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi