perjantai 9. syyskuuta 2022

Kehityskeskustelu

Töissähän näitä riittää. Täytetään joku pitkä kysely ja vastataan pomolle: "joo, joo, kaikki hyvin".

Mutta nyt puhutaan tärkeämmästä eli URHEILUSTA. Onko mitään määritettävää edistymistä. Onko tulokset riittävän tyydyttäviä. Mitä on valmis tekemään ja kannattaisko muuttaa jotain?


En tehnyt kesäkuussa mitään puolivuosikatsausta, niin nyt otan hieman kausikatsausta samalla. Alla olevissa taulukoissa on 4 viikon puutos ja sen vuoksi määrät näyttää vähäisiltä, mutta otin kolmelta viime kaudelta samat viikot. Eli kyseessä lokakuun ensimmäisestä viikosta syyskuun ekan viikon loppuun.

Tällä kaudella (2022: lokakuu 2021- syyskuu 2022) määrää ei ollut enää tarkoitus nostaa, eikä se kovin paljoa ole noussutkaan. Aika lisääntynyt enemmän kuin matka eli olen ajanut jopa hitaammin. Osa selityksenä voi olla tiilien metsästys, jossa keskinopeudet hieman matalammat. Samoin työmatka ehkä aavistuksen lisääntynyt. Muuta selitystä en keksi.


Määrän muutos


Kilsat / tunnit

Määrät tosiaan hyvin tasaisesti viikosta toiseen kasvavat. Ei juuri notkahduksia. Maaliskuun "leiri" erottuu ainoastaan ~170pv kohdalla



PMC
Huomaa myös eri skaalaus käyrissä. Ja kun FTP vaihtuu, niin rasituspisteet muuttuu. Alimpana tämän vuoden käyrä. Hyvin saman tyyliset tasaiset käyrät vuodesta toiseen. Maaliskuun leiri näkyy poikkeamana (oranssi ympyröinti). Tänä vuonna ennen Rosendahlia pieni sairastuminen nosti TSB käyrän keltaiselle (musta ympyrä) ja sitä seurasi suorituskyvyn lasku kisoihin, kuten 2v sitten ennen SM-kisoja. Toissatalven "kevyenä" pysynyt talvirasitus johtui mahdollisesti hyvin syksy-painotteisesta kisakalenterista 2020, jolloin talvella luonnollisesti rasitus hieman keveni syksyyn verrattuna. 




Treenijakauma


Alueittain vuodesta toiseen

Tämä oli kaikista mielenkiintoisin havainto. Eli kaikki kovat treenit jääneet hieman vähäisemmäksi kuin kahtena edellisenä vuotena. Toki kisamäärissä hieman vaihtelua, joten se voi olla yksi selittävä tekijä. Ja tietenkään tehotreenien määrää ei voi nostaa kovin paljoa, se on muuta ajoa, mistä lisätunnit on tullu.



Kertymän jaottelu ajan suhteen
Kevyttä ajoa suurin osa. Aika jämptisti tosiaan 90% ajasta alle aerobisen kynnyksen. Eli suosituksissa pysytään.


Kertymän jaottelu harjoitustyyppien mukaan

Tässä käytetty hieman luovuutta mukana. Intervals ilmoitti kyseiselle ajelle ton merkintämäärän. Tietenkin osa Zwift treeneistä on pilkottuna lämmittelyyn ja varsinaiseen treeniin ja joku ulko-sisä yhdistelmälenkki löytyy myöskin. Toisaalta AerK harjoituksiin laskin SST ja pk2 ajelut. Pk2 treenit koen harjoituksiksi ja varsin kuluttavia nekin on, kun yleensä niihin liittyy pitkä kesto. 80:20 pitää tässäkin paikkansa.






Tulos

Kisoissa tulokset oli jälleen keväällä hieman alakanttisia toiveisiin nähden, mutta parempia kuin viime vuonna. Nyt ei kyllä kisojakaan juuri ollut ja pieniä mokia/teknisiä sattui kisoissa, mutta puolityytyväinen enintään. SM kisoissa kulku oli ihan hyvää ja sijoitus oikein mainio. JäPy Classiciin kausi päättyi hyvin ajoissa ja kisat jäi todella vähiin. Kuitenkin tulokset eivät huonontuneet, ehkä jopa hieman paranivat aiempaan verrattuna.


Sokerit

Kisasokerit ei ollu priimaa vieläkään (eikä tietenkään edes mahdollista), mutta ei ainakaan huonompaan suuntaan. Monessa kisassa en saanut syötyä riittävästi. Mutta ehkä se siitä pikkuhiljaa luonnistuu paremmin. Mitään katastrofeja ei kuitenkaan. 



Ensi vuonna

Joukkueena ajaminen ja joukkueen tulosten saaminen kiinnostaa. Kisoja haluaisin ajaa enemmän ja toivotaan, että paikalliskisojakin tulisi. Turun harrastepyöräilijöiden yhteislenkitkin jäi vähiin, ehkä ensi vuonna enemmän. Kisoissa oltava vaan entistä aktiivisempi ja huolehdittava että ei jää rannalle isoista hatkoista.

Treenien puolesta nyt tarkoituksena muuttaa hieman enemmän ohjelmaa.Ttähän asti talvet olen ajanut SST painotteisia treenejä ja kehitys on ollut niillä kohtuullista. Pientä edistymistä, mutta yksittäisten tehojen valossa lähes samat lukemat kuin 3-4v sitten. Kohta 5v samoja jurnutellut, niin aikaa sekoittaa pakkaa. Jatkossa enemmän molempia kynnyksiä ja vähemmän SST. Eli FTP vetoja jo alkutalvesta alkaen ja aerobisen kynnyksen vetoja toisena treeninä. Määrää ei tarkoitus nostaa lainkaan.

Paino on itsellä "peikko". En siis ole lihava, mutta parin kilon painon nousu kyllä vaikuttaa suorituskykyyn jonkin verran. Diabeteksen vuoksi joudun syömään mataliin sokereihin kuitenkin. Toki jos pitäisi sokerit aina koholla, niin ei tartteis syödä, mut sit tulis muita ongelmia. Tähä liittyen nyt vaihdoin hypoeväitä. aiemmin söin suklaata, nyt karkkia. Ajatuksena on 200kcal/100g energiaero. Tämä on loppupeleissä aika valtava ero. Ja töissä jätän pari sokerinpalaa kahviin laittamatta. Näistä tulisi laskennallisesti vuositasolla jo monta kiloa painoeroa. Tietenkään se ei ole ihan näin helppoa matikkaa, mutta pikkumuutoksilla voi saada eroa. Varsinainen dieettikään ennen kisakautta ei ole sokereiden hoidon kannalta helppoa. Enkä kovin suuriin rajoituksiin muutenkaan koe tarvetta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi