torstai 1. syyskuuta 2022

Elokuu 2022

Elokuussa tais olla lopulta kesän parhaat kelit. Useampi ilta oli hellettä ja tyyntä. Nyt loppukuusta huomannut syksyn tulon, kun aamut ja illat viilenee. Lisäksi iltaisin tulee hämärä. Klo 21 tarvii jo valot eteen ja taakse ja puol kympin jälkeen on jo pimeää.
Kisojen suhteen elokuussa oli epäonnea, kun Kankaanpään jouduin jättämään käytännön syistä väliin ja Velotourille osui kummipojan rippijuhlat. Mut onneksi huomasin JäPy Classic kisan mainoksen ja mentiin veljen kanssa sinne. Hieno kisa ja voitto tuli! Palkintomunkit kruunasi tapahtuman, ei mitään Fazer paistopisteen valmistavaraa, vaan oikein perinteinen mehevä hillomunkki.
Treenit sujui suhteellisen hyvin. Blogitekstit jäi muutamalta viikolta yhteen tekstiin. En tiedä jatkosta vielä jatkuuko kahdella vai yhdellä tekstillä. Heinäkuussa lomalla kirjoittaminen hieman haastavaa ja elokuun alussa taas töissä kovaa kiirettä. Nyt taas ehtinyt paneutumaan juttuihin.

Lopultakin tajusin miksi työmatkafillarissa satulan paikka tuntuu vaihtuvan. Aamuisin satula on jopa matalahko ja erillisillä lenkeillä taas korkealla ja kertaalleen hieman laskinkin sitä. Nyt hoksasin, että aamuisin käytän ikivanhoja NW ajokenkiä ja niissä klossi 1-2cm edempänä kuin muissa kengissä. Ehkä annan työmatkalla satulan olla aavistuksen matalalla, ei siitä suurta haittaakaan ole.


PMC

1.8.-31.8.2022: 63h 27m, 2927Tss, 1928km



Tasaista, kuten aina. Positiivisena kirimaksimit violetilla tähdellä



Kisat

ISM meni kivasti Todella kiva päästä ajamaan joukkueena ja toteuttamaan etukäteen suunniteltua taktiikkaa. ISM kisoissa tapahtumat meni ainakin jossain määrin meidän mielen mukaisesti. Mun sijoitus oli mitä oli, mutta joukkueen voitto


JäPy sivuilta kuva loppukirin venytyksestä


JäPy Classic meni myöskin hyvin. Taktiikat onnistui suunnitelmien mukaan. Toki broidin puuttuminen vikalta kierrokselta vei ”varman voiton", mutta onneksi hyvin ravittuna ja hieman treenanneena loppukiri onnistui. Vaikka taas alussa kesti 45min, että pääsi syömään, niin lopulta syöminen ja juominen onnistui suunnitelmien mukaan. Jäädytetyt pullot toimi ja auttoivat varmasti. 



Tiilet

Tiiliä olen keräillyt paljon. Muutama GG lenkki, mutta sitäkin enemmän maantiefillarilla. Olen suunnitellut lenkit niin, että puoliväliin tulee noin 10km gravelosuus. Reilun parin tunnin lenkeillä ei juuri neliötä kerralla suurenneta, mutta pikkuhiljaa. Ja "hassuista" paikoista clusteria vähintään. Nyt sain neliön jo 28*28 kokoon. Yhdellä lenkillä saan koilliskulmasta vielä neliötä suurennettua. Ensimmäinen "poluton" ruutu löyty. Joutunen kävelemään noin 10m metsään tämän saamiseksi, mutta onneksi varsin lyhyt pätkä. Tässä, kuten muissakin haastavissa paikoissa, kyse on suosta. Toivotaan, että metsäinen reuna olisi kuiva...

Oranssilla suunniteltu jo muutama noin 80km lenkki ja punaisella "merkittävämpi" 100km lenkki.


Harmituksena ollut tehomittarin temppuilu. vasen poljin tyhjentänyt akkua ja riittänyt vain yhteen lenkkiin. Nyt parin latauskerran ja lentokonetilassa käyttämisen yms jälkeen vaikutti taas toimivan. Toivotaan parasta 🤞🏻 EDIT Ei toimikaan, katsotaan onnistuuko Faveron huolto...
Mutta siis onhan toi ihan uskomatonta, että 4,5v jatkuvassa käytössä olleet hienoelektoniikkaa sisältävät polkimet on toiminu täysin moitteetta. Vain laakerit kerran vaihtanut. Moneen kertaan törmäilty ja hiottu kulmia asfalttiin. Ja maastossa ajeltu. Ja pakkasessa yms. Lainkaan en ole säästellyt. Ja akkukin vielä kestää monta viikkoa.
Ei tarttee monesti miettiä, mikä on seuraava tehomittari. Ja mikä tehomittari tulee vaimolle...


Kuvat

Fillarijutuista. Gravel lenkillä löytyy erikoisuuksia. Tässä vintage mutkan merkki (mutkakin tainnu jo ajan saatossa suoristua). Vaihdoin GG pyörään vanhan maantietangon. Identtinen muotoilultaan maantiefillarin kanssa. Nyt on 2cm kapeampi, 2cm pidempi ja 2cm syvempi. Nyt ajattelin kokeilla työmatkapyörän ketjujen vahausta. Uudet täysin putsatut ketjut on muuten uskomattoman kiiltävät, kuin koru.... Ja pikalinkkujen häviämistä estämään käytän nykyään hakaneulaa.


Aamut alkaa olla pimeitä, kylmiä ja sumuisia. Hienoja auringonnousuja taas tarjolla. Garminissa ekaa kertaa rasitus ja status hyvät. Yleensä valittaa vähintään toisesta. Vihaan tota näyttöä, kun kertoo turhaa tietoa ja hidastaa sammuttamista. Lapsille koriskori autotallin kulmaan. Jokaviikkoista auton pesua. Nyt kyllä juhlia varten myös hankasin ja suihkin vahan pintaan. Sen verran oon tullu tarkemmaks, että nykyään myös kuivaan pinnan pesun jälkeen, ettei jää valumia.


Pihalla kaikenlaista. Puita sain tilattua 5 kuutiota ja varmaan ekaa kertaa samana päivänä pinottiin. Lapsista oli ihan oikea apu eikä lainkaan häiriötä. Kasvimaan satoa sattui joku ilta kuvaan.
Olin laiska enkä hakenut kivikuormaa kärryllä, vaan tilasin suursäkissä kotiin. Siitä sain tehtyä kivipolut yrttimaalle ja samalla kitkettiin autotallin reunus ja lisättiin kiviä. Sama myös toiselle puolen pihaa...  


Edellinen perhepotretti taitaa olla nuorimman lapsen ristiäisistä. Ehkä joutaa jo päivittää...


Ruokapläjäys:
1) Kebakot, mureke, kanakeitto
2) Jauhelihakastike ja uuniperunat, pitsa, hamppari
3) Kanaa ja nuudeleita, nakkikeitto + makaronilaatikko (evääks), kinkkukiusaus


Jatkossa

Zwift-kausi alkaa. Nyt oli koko kesän maksettuna ekaa kertaa, mut ei ollutkaan tarvetta kesällä... Hieman erityyppisiä treenikokeiluita Zwiftiin mielessä, katotaan saako pelittää. Saas nähdä mikä tulee olemaan fillareiden saatavuus ja hintataso. Jos lopultakin tulis ajankohtaiseks. Syksylle vielä muutama Strava segmentti tarkoitus ajaa ja hieman erilaista hupitreeniä ulkona.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi