Lihassolu

Paljon puhetta lihasten ja suorituskyvyn kehittämisestä, mutta mistä ne lihakset tulee. Ihmiskudokset on kummallisen monimutkaisia. Aineenvaihduntareittejä ja osa2 käsittelin aiemmin ja ne vasta monimutkaisia ovatkin. Puhumattakaan siitä, että jokaisen yksittäisten reaktioon on vielä katalyytti- ja inhibiittori ketjuja. Nyt hieman vuorossa mistä lihakset koostuu eli lihassolun histologiaa. Kaikki yksittäiset solut ja niiden muodostamat rakenteet ovat monimutkaisia. Etenkin kun puhutaan sitten kokonaisuuksista ja toiminoista, niin helposti asiasta tulee aivan liian monimutkaista. Sen takia kannattaa keskittyä ihan vaan pyöräilyyn.Yksitäiset lihassolut voivat ollut hyvin pitkiä yli 30cm mittaisia, joka on solujen mittakaavassa giganttinen. Toki halkaisija vain 100um luokkaa. Yksitäiset lihassolut muodostavat porukassa faskikkeleita ja nämä taas sitten lihaksia. Jokaisella näistä kolmesta rakenteesta on omat kalvot, jotta lihakset voivat liikkua suhteellisen kitkattomasti muiden kudosten joukossa. Nämä kalvot yhdistyvät ja liittyvät jänteisiin ja jänteet taas luihin.

Lihakset vaativat runsaasti verenkiertoa ja hermotusta. Toisin kuin sydänlihassolut, niin luurankolihakset tarvitsevat suoraa hermotusta. Hermoimpulssi jakautuu lihassolun pinnalla olevan sarcoleumin avulla.

Yksittäisessä lihassolussa voi olla satoja tumia ja valtavasti mitokondrioita. Yksittäinen solu sisältää valtavasti putkimaisia myofibrilleja. Nämä ovat ne varsinaisesti supistuva rakenne. Myofibrillit taas muodostuvat aktiini- ja myosiinifilamenteista.

Nämä aktiini- ja myosiinifilamentit muodostavat sen varsinaisen toiminnallisen yksikön eli sarkomeerin. Sarkomeeri on näiden filamenttien pituussuunnassa jaettu yksi alue, jossa pituuden muuttumista tapahtuu.

Tämä pituuden muutos on se, mihin lihassupistuksessa se ATP käytetään. eli aktiini ja myosiini liukuvat, jolloin lihas supistuu. Sen jälkeen sitten liutaan toiseen suuntaan, jolloin lihas pitenee.

Nämä kaikki myofibrillit ovat lihaksissa samaan suuntaan ja sarkomeeritkin ovat järjestyksessä. Tämän vuoksi lihas näkyy poikkijuovaisena (mikroskoopilla). Sileässä lihaksessa verisuonten yms ympärillä taas myofibrillit ovat aivan sikin sokin sekaisin, jolloin venyminen ja supistuminen on vapaampaa ja tasaisempaa.


Alla kaksi peräkkäistä kuvaa kuvastamaan rakenteen pilkkoutumista.

Luu-Jänne-Lihas

Lihas kiinnittyy jänteen avulla luuhun.

Lihaksen ympärillä epimysium.

Sen sisällä joukko faskikkeleita, joiden ympärillä perimysium. Seassa hermot ja verisuonet. 

Faskikkeli taas koostuu useista lihassoluista, hiussuonista ja hermoista.

Yksittäisiä lihassoluja ympäröi endomysium. Endomysiumin sisällä seuraava kalvorakenne ,sarkoplasminen kalvoverkosto, verhoaa myofibrilleja.

Sitten kun puidaan vielä lihassolun rakennetta, niin se koostuu isosta joukosta myofibrilleja, joissa sitten aktiini ja myosiini liukuvat toisensa kanssa lomittain aiheuttaen supistusta. Näitä on yhdessä solussa valtavasti, ja soluja yhdessä faskikkelissa valtavasti ja faskikkeleita lihaksessa huomattavan paljon. Samansuuntaisia lihaksiakin on vielä useita. Eli melkoinen joukko pituutta muuttavaa massaa.


Harjoitellessa tapahtuu hypertrofiaa, jolloin lihassolujen myofibrillit lisääntyvät ja solut pullistuu ja lihakset kasvaa.


Lopuksi

Ihmisen biologia on hauskaa, mutta kaikkea ei voi tietää eikä osata kovin tarkasti. Onneksi kirjoista ja netistä löytyy lisätietoa, kun joku asia oikein pohdituttaa, eikä uni meinaa tulla.