sunnuntai 28. tammikuuta 2024

Absoluuttinen tarkkuus

Sapettaa aina kun ihmiset ei arvioi omia tehomittareitaan. Enkä oikeastaan tarkoita taarausta eli Zero offset säätämistä. Vaan enemmän tehomittareiden lukemien vertailua. Tietenkään monilla ei ole useaa mittaria, mutta lähes kaikilla edes kaksi. Trainereissa on nimittäin melkoisen tarkka tehomittari. Ja siihen on helppo verrata mitä tahansa muuta mittaria. Kukaan ei voi tietää mikä mittari näyttää oikein tai mikä väärin. Eikä kahdestakaan mittarista voi tietää, näyttäkö ne oikein vai väärin. Mutta tärkeimpänä on, että näkee mikä on niiden suhde toisiinsa ja muiden mittareiden suhde samaan traineriin.


Tehomittareita kertynyt vuosien mittaan kotitalouteen. Mulla on omana siis ollut jo 5 vuoden ajan Faveron Assioma duo polkimet. Toimii kuin junan vessa. Pari kertaa laakerit vaan vaihtanu. Vasemmasta polkimesta akku heikkeni reilu vuosi sitten ja "takuuseen" sain uuden akselin halvalla. Tämä vanha heikentyneellä akulla oleva akseli jäi yli, niin ostin siihen sopivat SPD polkimet (RideISSI Flash) joten nyt on yksipuolinen SPD-hack versio, jossa akku kestää ehkä 4h. Sitten vaimokin halusi oman mittarin, joten se sai viime kesänä häälahjaksi uudet Assioma Duot. Nyt sit viimeisenä vielä kun piti kammet vaihtaa, niin ostin pieneen lisähintaan Magenen PES P505 spider+kammet. Tämä meni suoraan Shimanon kampien tilalle ja pystyin käyttämään vanhoja rattaita.

Olen aina aika-ajoin testannut polkimieni tarkkuutta Kickr CORE traineriin. Harjoitusvastuksella on jo luvattoman paljon ikää ja polkimilla taitaa olla saman verran eli reilusti yli 5 vuotta. Molemmat polkimet näyttää lähes identtiset lukemat. Nyt vaihdoin traineriin kaikki laakerit ja hihnan. Toisen kalibroinnin jälkeen mittaustarkkuus palasi ennalleen ja tarkaksi. Nyt tosin näyttää ehkä 5-10w enemmän kuin polkimet, mutta näkisin olevan kuitenkin mittaustarkkuuden rajoissa, enkä ole lähtenyt säätämään hihnan kireyttä uudestaan. Tämä teksti tuli mieleen, kun hankin uuden tehomittarin ja halusin tietää mitä se näyttää verrattuna muihin. Ja nyt oli myös mahdollisuus suoraan kolmen mittarin vertailuun.

Faveron Assiomissa on myöskin punnitusmahdollisuus, eli 1kg painolla pystyisi tarkistamaan mittarin tarkkuutta. Mutta tässä on jo melko paljon virhelähteen mahdollisuutta. Enkä ole ikinä punnitusta kokeillut. Voisin kuvitella sen tarvetta, jos jalkojen puoliero alkaisi lisääntymään tai epäilystä tulisi lukemia kohtaan.

Vaikka tehomittareiden välillä lukemissa olisi hieman eroja, niin en silti suosittele säätämään tehomittaria +/- prosentteja, ellei pakko. Mieluummin tiedostaa asian ja ajaa sen mukaan. Jos on useampi fillari ja mittarit näyttää mitä sattuu, niin sit kyllä kannattaa ehkä säätää tehomittarin prosentteja.

Eri fillareiden tai uuden ja vanhan mittarin testaaminen erikseen traineria vastaan kertoo kyllä onko niissä keskenään eroa. Ulkona ajettujen kisojen tuloksista ja Stravasta voi hieman verrata mihin suuntaan kenelläkin tutulla näyttää. Valitettavasti pituus ja paino vaikuttaa oikeassa elämässäkin paljon, ajotyylistä puhumattakaan. Eli tehokäyrien vertailu on hyvin karkea keino.


Tarkkuus, täsmällisyys, toistettavuus

Näissä vertailuissa on muutama eri ulottuvuus. Tietenkin on absoluuttinen tarkkuus eli näyttääkö mittari sen mitä kuuluukin. Lisäksi näyttääkö samoja lukemia kaikilla eri tehoalueilla, eri olosuhteissa ja kerrasta toiseen. Tämä mittarin stabiilius on ehdottomasti tärkeintä. Mittaajavirhettä ei myöskään saisi olla. Tähän auttaa zero offset ja kammen oikean mitan määritys ja oikea kiinnitystapa. Näiden pitäisi olla mahdollisimman yksinkertaisia myöskin. Absoluuttinen totuus on enemmän filosofinen kysymys. Kunhan kerrasta toiseen ja eri alueilla näyttäisi järkevästi.


Yksi tutkimus, jossa vertailtiin tehomittareiden tarkkuutta. Tässä testisysteemi, jolla arvioitiin näyttääkö todellisia absoluuttisia lukemia... Ei siis mikään itsestään selvyys selvittää "todellinen" tehontuotto



Trainereissa Wahoo on tehnyt hienoa työtä markkinoinnin suhteen, mutta myöskin tehodatan suhteen. Ne ottaa jo valmiiksi voimansiirron tehohäviön huomioon, jolloin lukemat on valmiiksi noin 10w korkeampia kuin Tacx Neo. Tämän ansiosta e-kisaajat harvemmin käyttää Neo:a, vaikka se onkin toiminnallisesti hienompi. Tietenkin myös mittareissa mittauspaikka vaikuttaa lopputulokseen, mutta kun napamittareita ei enää ole, niin samaa kaikki näyttää. Spider, kampi ja poljin välillä toivottavasti ei tapahdu tehohäviöitä. Polkimissa kammen mitta on tärkeää, spiderissa ei niin merkittävää. Toispuoleinen mittaus on parempi kuin ei mitään, mutta virheen mahdollisuus kasvaa aika eksponentiaalisesti. Spider vain arvio puolieron, mutta näyttää kokonaistehon molemmilta puolilta hyvin. Polkimet näyttää todellisen puolieron ja muitakin poljintietoja.


Vaikuttajat

Etukäteen GPLama on arvostellut paljon mittareita, kuten myös DCRainmaker. Näihin testeihin luotan suhteellisen paljon. Mutta silti kaikki mittarit ovat yksilöitä ja kannattaa hieman varmistaa omaa. Sopivuuksissa (etenkin keskiö) ja käyttötarpeessa on isoja eroja. Jos monessa pyörässä on jo SPD-SL klossit, niin poljintehomittariin vaihtamisesta tulee isot lisäkulut. Ja riippuen omasta kampitilanteesta, niin niidenkin vaihtamisesta tulee omat lisämenot. Mutta jos jompi kumpi on menossa kuitenkin uusiks, niin helppo päätös.



Oma testaus


Tehomittareiden vertailuun ZwiftPower on ehkä kätevin työkalu. Se lataa automaattisesti Zwiftsuorituksen ja siihen voi lisätä päälle eri tiedostoista muita mittareita. Vertaa samalla syke-, kadenssi ja muitakin tietoja, mutta ketä ne kiinnostaa. Softa kohdistaa käyrät aika hienosti valmiiksi. Paras ominaisuus siinä on pätkän valinta ja verrata teho-eroa eri mittareilla. Helpompi, mutta ei aivan yhtä on eri ajanjaksojen maksimitehot.

ZwiftPower, sieltä oma profiili ja sieltä Analysis ja sieltä Create new set...



Sitten valitaan joku Zwift suoritus ja lisätään vertailuun muilla mittareilla tallennetut eri tehomittareiden tiedostot. Mulla oli vaimon Wahoo bolt ja oma Garmin 530 lisämittareina. Puhelintakin voinee käyttää jne.


Näiden lisäksi sitten Zwift tiedosto menee suoraan tietokoneelle. Eli kolme mittaria kerralla käytössä🤹🏻‍♂️ 




Strava. Tässä näkyy koko treeni, josta sitten pätkiä valitsin. Olennaisin ominaisuus on valita sopiva pätkä, eikä tyytyä keskiarvoihin. Time shiftillä voi säätää käyrät kohdilleen, jos eivät ole valmiiksi.



Vertailu Kickr CORE, Assioma duo ja Magenen PES p505 välillä. Yllä olevasta käyrästä valitsin muutaman erillisen pätkän. Punaisella teho ja eturattaan koko. Assioma duo polkimet on oma kultainen standardi eli tässä tapauksessa referenssilukema. Sen vieressä oranssilla ero seuraavaan mittariin. 


Ei oo vielä ihan optimaalinen toi uus mittari. Pienellä rattaalla vaikuttais olevan vähän tarkempi. Täytyy kattoa vielä sit kun on kiristäny rattaat ja spiderin kertaalleen. Mut suhteellisen tasainen ero noissa vaikuttaa olevan. Toki trainerin hihnaa ja kalibrointiakin voi vielä vähän ehkä säätää. Mut se on aika lähellä assiomia, jonka koen "totuudeksi".





Tässä vielä tehomaksimit eri ajoilta. Nyt en tehnyt kiriä, joten ei niin hyödyllinen. Mutta tästä näkee silmäyksellä erot, mutta hieman epätarkempi, kuin itse zoomaamalla ne pätkät mitä haluaa. (Kireissä ei merkittäviä eroja.)




Pihalla tämän saman voi myös tehdä, mutta silloin pitääkin jo olla sitten poljinmittari vastaan spider/kampi. Samalla tavalla kaksi tiedostoa päällekkäin ja vertaa tehomittareiden eroa. Yksipuoleisille mittareille tän voi tietenkin myös tehdä, mutta niissä on niin paljon luontaista vaihtelua, että ihan sama mitä näyttää.


Lopuksi

Tehomittarin lukemat vaikuttaa hyvin paljon treeneihin ja tekemiseen. Nopeutta lukemien tarkkuus tai suuruus ei lisää Strava segmenteillä, mutta mahdollistaa treenien tekemisen kunnolla ja vertailun aiempaan. en voi olla painottamatta liikaa, että yhden kuskin eri mittarit pitäisi olla synkronoitu toisiinsa tai ero vähintäänkin tiedossa. Kuskien välillä mittareiden eroilla nyt ei niin suurta väliä ole. Suosittelen ehdottomasti kontrolloimaan, vähintään oman mielenterveyden kannalta. Nyt tosin mulla on sit tulossa ongelma, et skaalaanko Magenen vastaamaan Assioman lukuja vai en. Todennäköisesti laitan samoiks kuin assiomat, ellei itsellän parane kevään mittaan. Ihan vaan sen takia, et Assiomat jatkuu käytössä etenkin GG puolella jne.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi