sunnuntai 3. maaliskuuta 2024

Tekeekö artikkelin lukeminen asiantuntijan

Internet on täynnä asiantuntijoita. Olen vakuuttunut, että Dunning-Kruger-efekti on todellinen. Eli ne jotka ei tiedä, niin luulee tietävänsä. Ja ne jotka tietää, niin ymmärtävät paremmin omat rajansa. Lisäksi tietäjät ei yleensä ehdi kirjoittelemaan valtavasti netissä. Välillä suorastaan hämmästelen ihmisten kommentointi-intoa ja neuvojen jakamisen tarvetta netin foorumeilla. Toki kysymyksetkin on yhtälailla vaihtelevan laatuisia ja toistavat itseään. Tai ei sinällään hölmöjä, mutta ihmettelen esitietojen vajaavaisuutta. Ja eikö ihmiset osaa käyttää haku -toimintoa? Moniin asioihin ei tietenkään ole oikeaa vastausta ja kaikki vain kertovat oman mielipiteensä tai valintansa. Hyödyttääkö sellaista edes kysyä, jos tietää saavansa 100 eri vastausta. Toki avoimesta keskustelusta voi aina saada uusia ajatuksia.

Ihan kaikesta löytyy tutkimuksia ja lähes jokaisen mielipiteen voi perutella jollain tutkimuksella joka on liipannut joskus läheltä aihetta. Tutkimuksia on eri tasoisia, eri ikäisiä ja osa ihan suoranaista ostettua propagandaa. Tutkimusjoukot ovat usein pieniä, eivätkä aina vastaa keski-ikäistyviä urheiluhuippuja. Kaikki elintapoihin ja ravitsemukseen liittyvät tutkimukset myös hyvin vaikeita vakioida tai sokkouttaa. Urheilun harjoitteluun liittyvät tutkimukset vasta ovatkin hanakalia ja monitekijäisiä. Ja treenaaminen on yleensä vuosien projekti, ei 6 viikon jakso. Useista tutkimuksista asiantuntijoiden keräämät katsaukset ovat varsin hyviä tietolähteitä. Tämä rajaa paljon yksittäisten tutkimusten virhemahdollisuuksia ja toisaalta kerää sen hetkistä kokonaisuutta asiasta yhteen.

Jokaiseen kysymykseen voi myös vastata, että se riippuu. Sillä niinhän kaikki riippuu pienistä osatekijöistä. Mutta tykkään, että vastataan jotain. Eli vaikka ei kaikkea tietoa ole tarjolla, niin tehdään joku olettama ja pyritään vastaamaan loppuun asti.

Yhden artikkelin lukemalla tietää varmasti enemmän kuin monet. Riippuen tietenkin mitä sisäistää ja pystyy tulkitsemaan artikkelista. Parikaan luettua artikkelia ei silti välttämättä tee vielä kovin suurta asiantuntijaa. Eipä koulutetutkaan ihmiset tiedä kaikkea omasta alueestaan, puhumattakaan muista asioista. Mutta usean vuoden kokemus alalta ja tutkimusten lukeminen sekä kirjoittaminen kyllä syventää väkisin tietoutta. Monet ammateista on käytännön läheisiä ja yksittäiset reseptorit voi olla kaukana arjesta. Ja vaikka tutkisi yhtä proteiinia ja olisi siinä alansa huippu, niin laajempi näkemys voi puuttua.

Itsekään en tiedä ihan kaikesta kaikkea. Eli ei munkaan juttuihin kannata ihan varauksetta luottaa. Mutta koitan perehtyä asioihin mitä kirjoitan ja tietoa on kertynyt pitkältä ajalta monelta kantilta. Lisäksi koitan avata tarkoitusta hieman kansankielisesti. Ainakin omasta mielestä. Tietenkin vaatii perehtyneisyyttä, että tajuaa edes mistä puhutaan.

Harvoin asiantuntija voi olla kaiken tietäjä. Ulosanniltaan selkeät vielä harvemmassa. Kuitenkin jonkun pitäisi kansan syvien rivien kysymyksiin vastata. Ja asiantuntijatkin ovat kovin eri mieltä samoista asioista. Sen takia ehkä hieman blogia kirjoitellut ja kirjankin vääntänyt. Koitan etenkin avata näitä epäselvyyksiä ja sitä että kaikki tekeminen olisi "oikein". Tieto muuttuu jatkuvasti, etenkin fillarin tekniikassa. Ravitsemuksessa myöskin valtava muutosnopeus ollut. Valmennusasioissa hieman hitaampaa.

Ehkä kuitenkin tärkeintä, että joku vastaa jotain. Aloittelijalle vastauksella ei niin väliä, kunhan pääsee alkuun ja löytää porukoihin. Yleensä pikkuhiljaa sitten oppii suodattamaan tietoa paremmin.

Valmennuskoulutukset on pitkälti ihmisten ohjauksen koulutuksia ja perusasioita. Hyvää perustietoutta saa Suomen Pyöräilyn valmentajakoulutuksista ja toki UCI koulutuksista lisää. Liikuntafysiologia yliopistokoulutuksena on jo oikeasti tiedettä, joka perustuu juurikin urheiluun. Muitakin fysiologiaan aiheena liittyviä tutkimusaloja on biologiassa ja lääketieteessä. Näissä on omat erot, eivätkä yleensä pohjaudu niinkään urheiluun, vaan enemmän muuhun terveyteen ja solututkimukseen.


Kaikki lukeminen, koulutus ja opiskelu on hyvästä ja lisää tietämystä. Huijarisyndroomasta ei tarvii kärsiä, vaikka ihan kaikkea ei tietäiskään. Neuvoja saa antaa, etenkin jos kysytään. Ja jos tekee mieli neuvoa, niin voi kysyä ensin haluaako keskustella asiasta. Suurin osa treenaamiseen liittyvistä asioista on hyvin monimutkaisia, eikä mikään ole oikein. Kynnykset, treenijakaumat, treenisisällöt ja kausijakauma ovat kaikki täysin itse päätettävissä ja kaikki yhtä oikein.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi