tiistai 12. maaliskuuta 2024

Giant Propel Advanced -23

Ostin monen vuoden harkinnan jälkeen uuden maantiepyörän. Fillari on kuitenkin "käytetty". Todellisuudessa takuukappale ja ajamaton. Sain mielestäni hyvän diilin ja päätin tarttua siihen. Olin jo kolmisen vuotta toivonut, säästänyt ja katsellut uutta fillaria. Koronan toimituskatkosten vuoksi seuralta ei järjestynyt ja toisaalta muutenkin saatavuudet oli heikoilla. Onneksi vanha fillari oli kelvollinen. Lopulta päätin ottaa asian omiin käsiini. 

Valkoinen tankoteippi vielä pohdituttaa. Kuvassa harmittaa, kun en ehtinyt/tajunnut pyyhkiä runkoa, niin jäi jokunen tahroja.


Fillarissa oli muutama kriteeri. 

  • Tietenkin sähkövaihteet kun nykyaikaa eletään.
  • Samoin levyjarrut. Kumpikaan näistä ei ole kovin olennainen, mutta mukavuus ja nykyaikaisuustekijöitä.
  • Aerodynaaminen runko. 
  • Piilotetut johdot. Vaikka epäkäytännöllistä, niin hienoltahan ne näyttää.
  • Matala Stack ja riittävä Reach. Kaikissa fillareissahan on riittävä reach, jos tarpeeksi iso runko valitaan. Mut sit tulee tosi korkea keula.
  • "Halpa". Tämä tietenkin poissulkee kaikista keveimmät ja hienoimmat vaihtoehdot. Prioriteeteistä ja kukkaron paksuudesta kysymys, et mikä on kenellekin halpa.



Muutaman tekstin uuden pyörän valikoinnista ja rungon koosta jo kirjoitellutkin vuosien mittaan. Olen siis pohtinut ja säästänyt rahaa jo pidempään. Joku fillari ollu silloin tällöin tarjolla, mutta sitten en kuitenkaan kelpuuttanut diiliä. Eli fillarit olleet väärän mallisia, -painoisia tai -hintaisia. Liian korkeaa fillaria ei saa helpolla sopivaksi, etenkin kun nykyään kaikki tangot ja stemmit on fillarikohtaisia.

Muutama fillari oli lopulta ostoslistalla. Canyon Aeroad oli ehkä ekana, mutta sen stemmi-tankoyhdistelmän vaihto-ongelma muodostui ihan ylitsepääsemättömäksi ongelmaksi. Cuben ja Decathlonin aerofillarit oli seuraavat vaihtoehdot. Näistä ehkä Decathlon mieluisampi, mutta niitä ei myydä Suomessa ja saatavuus vieläkin hieman arvoitus.

Sitten tuli yllätyksenä puskista Giant Propel Advanced MY23. Tämä vuosimalli on tärkeä asia, sillä runko muuttui paljon aiempiin nähden. Nyt johdot fiksusti piilotettu ja runko hienompi, aerompi ja kevyempi muutenkin. Toi oli halvin runkomalleista ja hieman painava, mutta päätin hyväksyä tämän. Samaa painoluokkaa kuin muutkin vastaavan hintaiset ja toisaalta en haluaisi kuitenkaan integroitua satulatolppaa. Tämä uusin Propel on pärjännyt Tourin aerotesteissä erinomaisesti. Etenkin jos huomioidaan testeissä käytettävät tangot, kiekot yms optimoitavat osat.

Etukäteen vertailin Geometry Geeks sivustolla mittoja. Stack oli jopa 1cm matalampi kuin Canyonissa ja Reach sama. M/L koko kuulostaa isolle (ja onkin melko), mutta mun selkä ja kädet tarvii aika pitkän rungon. Satulatolppaa ei näy kovin paljoa, mutta runko on etenkin vaakaputken malliltaan varsin korkea. M -koko olis just ja just saattanu riittää, mut sit ois tarvinnu vielä pitempää stemmiä. Fillarissa on kulmikas OD2 tyylinen kaulaputki. Mulla on aiemmasta Canyoniin sopivia 1,25" stemmejä, jotka sopii jossain määrin, vaikka ovatkin pyöreitä. Niiden kanssa sai ajoasentoa kotona testailtua. Mittanauhalla mitatessa rungon etukäteisarviot osoittautuvat tismalleen oikeiksi.


Työkalut:

Pyörä tuli siis täysin palasina ja sain hieman pähkäillä miten saan homman kasaan. Fillarin huolto ja kasaus on tuttua, mutta sähkövaihteet, levyjarrujen asennukset ja integroinnit aiheutti melkoisesti päänvaivaa. 

Mulla ei siis ollu Shimanon levyjarruja valmiiks. Sähkövaihteet vain vaimon pyörässä. Keskiöprässiä en ollu ostanu, kun odotin uutta fillaria. Tähän sitten jouduin ostamaan keskiöprässin, laakerin uloslyöjän, hydrauliletkun leikkaajan+sielun asettajan, rattaiden spideria varten työkalun, shimanonen levyjarrujen ilmaussarjan, vaijereiden kuljetustyökalu. Auton isoon momenttiavaimeen pari holkkia, että saa pakan, levyjarrut ja spiderin 40Nm momenttiin. Mitäköhän muuta. Sinällään työkalut on tosi halpoja ja suurin osa kiinasta. Ja tulevat tarpeeseen joka tapauksessa. Katotaan miten luotettavia on kukonjalat, ostin toisen pienen 8mm version kiinasta jarruletkujen kiinnitykseen. 

Ja aina pieniä ongelmia. Vanhat pakka-avaimet ei mahdu läpiakselista, kun levyjarruja koittais kiristää jne.

Uudet osat:

"Pari" osaa on päivitetty, että saisin fillarin itselle sopivaksi, hieman painoa tiputettua ja henkilökohtaisuutta haettua.

Yhdistelmäohjaamo: EXS Aerover. Mukana tuli umpirautaiset 110mm stemmi ja 42cm tanko. Olen puoliksi näitä tanko-stemmi (onko jotain nimeä) yhdistelmiä vastaan, mutta hienojahan ne on. Kovin aerohyötyjä mainostetaan, mutta kun mittarin laittaa stemmin ja tangon liitoskohtaan, niin hyödyt lienevät pitkälti enää teoreettisia. Painoa säästää hieman samalla. Saatavuusongelmia näissä paljon, mutta odotin kiltisti ja sain klikattua kun erä tuli. Kesällä ois ollu vaikeampi odottaa. Siihen tuli mukana sopivat sovitepalat kaulaputkea ja letkujen vetoa ajatellen. Valitsin 130mm stemmin, kuten ennenkin. Nyt tanko-osio on kompakti (eli lyhyt), joten fillari periaatteessa lyheni hieman. Mutta tämä hyväksyttävää, enkä halunnut kuitenkaan mennä 140mm stemmi-linjalle. Tangon leveydessä mamistelin ja valitsin varman 38cm. En uskaltanu mennä 36cm kapeuteen.



Satulan klamppi - J&L. Fillarin mukana tullut klamppi näytti painavalle. Pitkään jouduin etsimään, että löysin oikeanlaisen. Mutta luotin siihen, että jollain muullakin mennyt hermo painavaan alkuperäiseen. Tää ei ollu edes hiilikuitua, mutta alumiini+titaani kelpaa. Tai ois ollu kuituinen, mutta ajattelin pelata hieman varman päälle.

Painon säästö oli hieman pienempi kuin luvattu, mutta oikein hyvä, helppo ja halpa säästö.


Takavaihtaja - Fillarin mukana tuli GRX takavaihtaja COVID toimituskatkojen vuoksi. Sinällään hyvä ja kalliimpi kuin ultegra. Mutta mulle turhaa välityssuhdetta, painoa ja kitkajarru. Ei meinannu mistään löytyä vanhoja takavaihtajia, mut lopulta löytyi ja vielä SS eli lyhythäkkinen. Taas 40g painoa pois, ulkonäkö siistimpi. Vanhan kun sais myytyä, niin ei kovin kalliskaan.

Jopa vaimo hyväksyi muutoksen, kun näki kokoeron.


Kiekot CRW (Craft Racing Wheels) - CS 50/60. Fillarin mukana tuli painavat ankkurit. Ne toimii riittävästi varakiekkoina (tai verkonpainoina), mutta ajamiseen eivät sovellu. Youtubessa oli sopivasti mainoksia ja WeightWeenies foorumilla positiivisia arvosteluja. Tilasin nämäkin Pandapodiumin kautta. Nämä oli kohtuhintaiset ja erittäin kevyet. Ajatuksena oli 50/55 pari, mutta 50/60 versiossa oli vielä leveämpi etukiekko, joten jälleen hyppäsin syvempään päätyyn. Nyt edessä sisäleveys 25mm ja ulkoleveys 34mm. Takana sisäleveys 21mm ja ulkoleveys 29mm. Renkaina Continentalin GP5000 S-TR 28mm edessä (mitattuna 31mm) ja takana 30mm (mitattuna 31mm)
Painoa vannenauhojen ja jarrulevymuttereiden kanssa 1320g. ei paha 50/60mm syville leveille keikoille. Navoissa "dt-swissin" sisältö, eli umpeutuneen patentin myötä kopioitu.



Juomapullotelineet - Arundel - Mandible. Nää kyllä ostin jo etukäteen edelliseen fillariin. Tai siis sain hääpäivälahjaksi. Hieman kevennystä ja koristelua, mutta tärkeimpänä ominaisuutena pullojen pito. En halua menettää kisoissa juomapulloja. Ja onhan nää toki hienotkin.

Arundel Mandible 🍼


Speiseri - StickyBottle. Uusi pyörä oli jopa vähä matalampi kuin vanha. Ja uusi stemmi oli hieman matalampi kuin Giantin oma. Mutta EXS tanko vaati toisen speiserin ohjaamaan johtoja. Nää ei oo mitään vakio-osia, vaan jokaiseen tankoon ja runkoon on omat. Instasta löytyy onneksi StickyBottle. Malesialainen firma, joka 3d tulostaa mittatilausosia. Yhteyden saaminen kesti ja whatsappilla hoitui englanniksi lopulta. Tässä ei säästy paino, mutta tangon saa slämmättyä 8mm alemmas ja siistimmäks. Hintakaan ei juuri eroa Canyonissa käyttämästäni slam-that-stem madaltimesta.

Tässä vielä kuvana mitä tarkoitin. Kuva ei oo mun fillarista, mut sama homma.


Mittariteline - Tästä olikin jo aiemmin juttua hiilikuituaskarteluissa. Itse tehty ja painoa säästyi aavistuksen, mutta tärkeimpänä mittarin asennon sain juuri mieleisekseni.

Nyt kelpaa 👨🏻‍🔧

Ja samalla myös runkosuoja eturattaiden ja rungon väliin suojaamaan ketjulta:



Kammet - Magene PES505. Olin jo harkinnut pitkään lyhyempiä kampia, kun kaikki tutkimukset niitä suosittelee. Joten nyt oli oikea aika muutokselle ja kerralla syvään päätyyn eli 165mm. Ostin Ultegran 165mm kammet. Vaihdon sai tehtyä heti syksyllä, joten niihin ehtii tottumaan hyvin. Ajattelin että 2,5mm muutos ei tuntuisi missään, joten kerralla sitten 7,5mm. Työmatka/GG pyörässä on edelleen 172,5mm kammet, mutta ei haittaa ajaessa. Kammet meni vielä kertaalleen vaihtoon, kun vaimokin halusi polvivaivojen vuoksi lyhyemmät kammet ja päädyin kokeilemaan Magenen tehospideria, kun sen sai 100€ lisähintaan verrattuna ultegraan. Vanhoja rattaita oli jo valmiiksi, joten kampi-spider yhdistelmä riitti. Tämä vapauttaa Faveron Assioma polkimet varalaitteiksi. Niillä jo 5v ikää, joten ajattelin että ne hajoaa enemmin tai myöhemmin kuitenkin, niin nyt oli helppo korvata ne. Samalla saan matalamman Stack lukeman. Magenen kammet oli 80g painavammat kuin Ultegra, mutta polkimissa säästän jo 40g vaikka eivät ole mitkään kovin kevyet tai hienot, vaan perus Lookit. Rattaat on 53/39

Tässä sitten lopulliset kammet/tehospideri


Pituusero 172,5mm ja 165mm on ihan silminnähtävä.


Jatkossa

Seuraavana mietinnässä on yhdestä palasta tehty takapakka. Pakat kestää nykyisillä ketjuvahoilla ihan mahdottomat määrät. Eli voi olla että odotan kuitenkin vielä vanhan kulumista. Hinta Ultegran ja D-A välistä, mutta painoa 100g vähemmän kuin nykyisissä. Nykyisten Look Keo peruspolkimien tilalle pitäis saada paremmat eli kevyemmät blade carbonit tai vastaavat. Sais polkimen korkeuttakin entistä matalammaks. Jäykempi titaaninen vaihtajan korvake tuntuu olevan myöskin huudossa. Titaaniruuveja sais kiinasta, mutta en vielä oikein vakuuttunu niiden tuomasta hyödystä. Toki tulee säästöä, mutta aika yksittäisiä grammoja.

 

Lopuksi

Lopputulos miellyttää nyt kovin. Ei ihan ilmainen, mutta siedettävä. Tässä näkee, kuinka paljon fillaria pitää säätää, et hommat natsaa. Koskakohan isot valmistajat alkaa hyväksymään tämän ja mahdollistavat sen jo tilausvaiheessa. Harvoin fillaria saa kuitenkaan suoraan hyllystä kivijalastakaan eli tilaustuotteita kuitenkin. Toisaalta tässä myös näkee, ettei fillarin kasaus ole hätäisen hommaa. Keskellä kesää ei olis mielellään odotellu kuukautta paria aina jokaista osaa erikseen, vaan olis saattanu tyytyä johonkin helpompaan. Nyt kun vaihdoin kampien pituutta yms, joten nekin vaatii totuttelua. Keväällä kun laittais uudet kammet ja lähtis puskee pitkää viikkoa, niin vois tulla ongelmia.


PS. Paino on tasan 7,5kg kuvan mukaisessa kunnossa eli polkimien, mittaritelineen ja juomapullotelineiden kanssa. Hintaansa (5200€) nähden oikein hyvä tulos aerofillarille

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi