perjantai 6. marraskuuta 2020

Lokakuu

Lokakuu alkoi osittaisella ylimenokaudella ja sisätreenit jatkuivat ohjelman mukaisesti veljen kanssa. Zwift treenit maistuu kohtuullisen hyvin ja 2h menee niissä nopeasti. Kuun alkuun ajoin yhden Zwift kisan ja se kyllä sai taas muistamaan mitä kärsimys on. Viikonloppuisin ajan yleensä pihalenkin, mutta ekalla viikolla tosiaan ajoin zwift kisan, kun en ehtiny päivälenkille. Kertaalleen pääsin hyvässä ja jopa kuivassa säässä ajamaan pihalenkin. Miten ihanaa olikaan ajaa maastossa, kun pitoa riitti ja ajokamat ei kastuneet heti.




Jalat oli tohjona vikan viikon. Syytin melko täysin remppaa. Kummallista asentoa, kyykkimistä ja konttaamista tulee siinä paljon. Lisäksi siitä tulee huomattava henkinen stressi kun ei ole omaa erikoisalaa. En osaa nähdä montaa siirtoa eteenpäin ja jokainen ongelma on uusi. Lisäksi vierasta hommaa muutenkin ja kaikki on opettelua. Töissäkin oli tavallisesta poikkeava viikko. Toisaalta kellon siirto oli sopivasti mukana. Lapset ei ymmärrä kellojen siirtoa, joten normaalisti noin kuudelta heräävä pienin ipana herää sitten viideltä valmiina päivän touhuihin. Nyt jo alkaa lähes kuuteen maistumaan unet. Mutta nyt kun kattoo tota taulukkoa, niin kyllähän toi edeltävä viikkokin oli normaalia kovempi... Eli monen tekijän summa näköjään.


Zwift

Tiistai ja torstailenkit Zwiftissä sujuneet hyvin. Kyllä ne treenit vaan on raskaita ajaa sisällä verrattuna ulkoilmaan. Ja toinen huomio on, että matalan kadenssin vedot sujuu kyllä hyvin, mutta se seuraava onkin sitten ikävämpi.

Yhden Zwift kisan ajoin, valitsin sen kellonajan perusteella ja mahdollisimman pitkän niistä vaihtoehdoista. Näillä kriteereillä valikoitui ZHQ beta "kriterium" kisa. Nämä on Zwiftin itsensä järjestämiä koekisoja. Tässä oli uusia poweruppeja käytössä ja "ladattava akku". Eli ajon aikana pystyi ajamaan ekstratehoilla ja tallettamaan tehoa myöhempää varten. En tykännyt juurikaan näistä uusista kokeiluista ja osallistujia ei ollut montaa, mutta tärkeintä että kisa oli kiva & kova. Ihmettelin miten loppukiri tuntui raskaalle, enkä saanut kovia tehoja ulos. Tässä ehkä tyyppiesimerkki, miksi kirin vahvuudella ei lopussa väliä, vaan sillä miten tuoreena pääsee tilanteessa. Jos katsoo W'bal käyrää, niin huomaa, että ennen loppukiriä tankki oli jo aika tyhjä eikä juuri mahiksiakaan hyvään kiriin. Samalla myös huomaa, että keskitehot jo nyt hieman kovempia kuin viime vuonna kisoissa. Toki kisojen keskitehot riippuu monesta tekijästä. 

En muuten ymmärrä zwiftin kriterium kisoja, en näe niissä kovinkaan paljon yhteyttä kriteriumiin, kaikki risteykset kuitenkin puuttuu ja kisat on saman mittaisia kuin muutkin zwift kisat.


ZHQ Beta Circuit Race (A)

Pihalla

Muuten GG lenkeillä vakiintui tuttu reitti, jossa sopivat polut. Reitin alku on mtb painotteista ja loppupuolelle ollaan jo kaukana asutuksesta, joten lähinnä hiekka-/metsäautotietä. Strava. Huomio muuten osuu noihin nousumetreihin, joita 1210m/77km = 157m/10km. Eli melkoista ylös-alas jumppaamista. Käytän usein nousumäärän arvioon tota 10km osuvaa nousun määrää. Helppo itselle sisäistää kuinka raskas on maasto.

Ihan vaihtelun (ja HeatMap ruutujen) takia kävin hieman koukkaamassa hiekkatielenkin, jossa vain vähän maastopolkua. Strava. Parista kohtaa oikaisin maantietä pitkin, kun piti ehtiä kotiin remppaamaan.


Muut



Työmatkalla sattui sadetta eikä ollu sadehousuja. "vettäpitävä" kenkä pitää veden myös sisällä. Ilmeisesti varret vuotaa pahasti ilman sadehousuja.





Työmatkalla tiputin vahingossa vanhan takavalon. Ei sinällään paljoa harmittanut, kun oli aika huono. Lähes joka paikassa takavalot nyt loppu. Ja parempia takavaloja ei juuri ole tarjolla. Kaikissa joko onneton akku tai muuten heikot tehot. Sinällään takavalon teholla ei juuri väliä, kunhan erottuu. Mutta akku kiinnostaa enemmän. Lopulta päädyin XXL versioon, kun piti saada nopsaan. Kiinasta olis löytyny suht vastaava ja halpa




Vaihdoin etujarrupalat. Ehkä ois voinu jo aiemminkin. Ainakin tuli käytettyä loppuun asti. Näitä levyjarrujen paloja kuluu ihan älyttömästi maastossa ajaessa, vaikka ovatkin kovat metallipalat.




Etuvalokin on uusimiskunnossa. Vaikka on vedenpitävä, niin imee lopulta sisäänsä vettä. Syynä on, että valo on väärinpäin ja tangon alla. Se siis toimii lokasuojana ja jatkuvassa vesisuihkussa. Ilmeisesti vettä tulee vain liikaa kestokykyyn nähden. Nyt valo kyllä syttyy, mutta ei sammu ja saattaa tehdä muutenkin mitä sattuu. Kuivaaminen availemalla ei enää pelasta tilannetta.


Tän kuun projekti oli alakerran pikkuvessan remppa. Kutakuinkin valmista tuli, muutama lista vielä pitäisi sahailla. Kuvat saa odottaa ens kuun päivitystä, kun nyt vasta tajusin kattolistojen sahaamisen salaisuuden.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi