torstai 16. kesäkuuta 2022

SM-kisoihin valmistautuminen / tekniikka

Oikeastaan näillä huolloilla ei oo varsinaisesti mitään tekemistä SM kisojen kanssa, vaan enemmän yleisiä. Kevät on ohi ja kesä alkaa. Samalla tulee useampi kisa putkeen, niin kiva et kamat on kunnossa. 

maanantai 13. kesäkuuta 2022

SM ennustus

Pieni ennustus tulevan kisan tuloksiin. 🔮 Vaikka en veikkaa itseäni podiumille, niin tuskin sopupelistä tarvitsee puhua (siis jos en voita). 

perjantai 10. kesäkuuta 2022

Vuoroveto

Vaikka ajan lähes kaikki lenkit yksin, niin joskus pääsee huvittelemaan porukassa. Porukassa ajaessa vauhti nousee lähes väkisin. Peesistä saa niin paljon apua perällä, että siellä pääsee palautumaan. Toki vastavuoroisesti aiheuttaa sen, että keulalla on ajettava hieman kovempaa. Toisin kuin Zwiftissä, niin ulkona ryhmän vauhti on 100% keulalla ajavan tehoista riippuvaista. 

tiistai 7. kesäkuuta 2022

Rasituksen termejä lisää

Taas hassuja, jopa hieman sekavia termejä.  Kaksi paria, jotka eivät liity mitenkään toisiinsa, mutta ovat hieman saman tapaisia kuitenkin Tämä lähinnä selvennystä varten. Ei näitä hirveästi arkielämässä tarvitse, mutta näistä puhutaan kuitenkin jonkin verran.

Sisäinen vs ulkoinen
Sentraalinen ja perifeerinen

torstai 2. kesäkuuta 2022

Toukokuu -22

Taas yksi kuukausi paketissa. Ensimmäistä kertaa moneen vuoteen olin kuumeessa ja jäi pari lenkkiä ajamatta. Vatsatauti vei mehut huolella ja treeneissä takapakkia tämän vuoksi. Rosendahlissa on kyllä jo ihan täysin ajokunnossa, mutta pohjalla vain viikon treenit. Muuten kuukausi oli varsin mainio. Hyviä treenejä. Se yksi ja ainoa kisa meni kuitenkin kohtuudella ja säät paremmat kuin aiemmin. Kun katsoo vuoden takaisia kuvia / tekstiä, niin hyvin samat asiat tässäkin kuussa.

Jos välillä laitan et treenimäärät on viikosta toiseen samanlaista. Niin elämä on hyvin rutiinipitoista. Päivät, viikot, kuukaudet ja näköjään vuodetkin toistaa itseään. Kuukausikatsauksissa ihan samat jutut ja kuvat aiempinakin vuosina.

maanantai 30. toukokuuta 2022

Aerobic decoupling vertailu

Joskus tästä kirjoitellutkin. Ideana on siis verrata lenkin alun syke/teho suhdetta lenkin loppuun. Jos syke ei nouse juurikaan tasatehoisen lenkin aikana, niin ollaan hyvässä kunnossa. Jos taas syke nousee  tasaisella rasituksella, niin voinee päätellä, että tahti ei ole ylläpidettävä pitkän aikaa. Nykyään Strava Sauce näyttää myös tämän mahtavasti. Ihan kiva mittari, mutta ei aukoton sekään. Jossain määrin samat asia vaikuttaa kuin sykkeeseen. Aerobic decoupling toimii parhaiten alle anaerobisen kynnyksen tasaisissa vedoissa ja etenkin pk2 ajelussa.

torstai 26. toukokuuta 2022

SM-rata

Kunnon skuuppi tarjolla! SM kisojen reittiä, aikataulua ja tietoja on piiloteltu kuin suurempaakin valtiosalaisuutta. Nyt se on kuitenkin lähes julki! Ei löydy stravasta segmenttejä eikä RWGPS:stä reittiä vielä. Tämä siis epävirallinen katsaus.

Sivusto avautuu pian: SM-pyöräily (sinällään hyvä et sama sivusto nykyään kaikkiin noihin, mut löytyyköhän sieltä jatkossa vanhojen kisojen tietoja)

sunnuntai 22. toukokuuta 2022

Rosendahl 2022 #15

Turun viikonlopusta ehtikin jo vierähtää kuukausi ilman kisoja. Paljon ei ollut tarjolla ja ne mitä oli taas sopineet aikataulullisesti. Treenit välissä sujui aluksi oikein hyvin. Tai no niin hyvin kuin ekat vo2 vedot voi nollakelissä onnistua, mutta hyvään suuntaan. Sitten lapset sai toiseen kertaan vatsataudin. Mä en oo oikeastaan koskaan kunnolla kipee, mut nyt olin. Kuumeessa pohdin et onko influenssa vai korona (joita molempia paljon päivystyksessä potilailla). Olin hyvin onnellinen kun aloin oksentamaa 🤮, kun vatsataudista selviää vähimmällä lusimisella. Ensimmäistä kertaa moneen vuoteen pari treeniä jäi kokonaan välistä. Ihmeen tehokkaasti tauti vei tehot viikoksi. Mutta ehdin pari hyvääkin lenkkiä ajamaan