maanantai 16. maaliskuuta 2020

Miten kalenteri ja treenisuunnitelmat muuttuvat COVID-19 vuoksi


Kisakalenteri on lykätty nyt huhtikuun ajalta ja lähes varmasti toukokuukin tulee peruuntumaan, ellei pidemmällekin. Kunnon nostolla kevään kisoihin siis ei ole mikään kiire. Hieman väsymystä alkaakin olemaan jo kropassa, niin tältä viikolta vähennän työmatkapyöräilyä hieman. Lisäksi arki-iltalenkeiltä jätän Vo2max vedot väliin. Toisen niistä kyllä teen AerK ~2h, mutta ei siis mitään maksimia kuitenkaan. Sitten seuraavan viikon kotitreenileiriltä ajattelin hieman vähentää vetoja, jos yhtään tuntuu väsyttävän.


Kisojen sijasta täytyy keksiä jotain kovempia treenejä. Eli Hämeenlinnaan veljen luokse kyläilemään tai sitten jotain Turun pään yhteislenkkejä. Toki Zwift -kisat on yksi mahdollisuus, etenkin sunnuntaiaamujen KISS 100km kisat.

Tietenkin on force majeurina työvelvoite. Jos tilanne räjähtää käsiin, niin lomat lienee sitten peruttu. Ylitöitäkin voi olla tiedossa sen verran, ettei paljon palauduta treeneistä.

Tietenkin harmittaa myös kun mitään ammatilaiskisoja ei ole seurattavaksi ja fanitettavaksi. Onneksi netistä löytyy jonkin verran vanhoja kisoja. TIZ-cycling on ehkä parhaita sivustoja. Youtubesta löytyy hyvin hajanaisesti.

Tällä hetkellä tulevaisuudesta nyt ei suuremmin voi arvailla. Eihän kisat nyt tärkeintä elämässä ole, mutta niiden mukaan treenit yms kuitenkin kannattaa suunnitella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi