tiistai 7. heinäkuuta 2020

SM-kisoihin valmistautuminen

Vieläkään SM kisojen rataa ei ole julkaistu, mutta voisi kuvitella olevan sama kuin 18.6.2017 SM kisoissa, paitsi että loppunousu on Iso-Syöttelle, eikä Pikku-Syötteelle. Rata lienee joka tapauksessa edes takas, kun ei googlemapsin mukaan juuri muita asfaltoituja teitä ole. Rataprofiili poikkeaa huomattavasti normaaleista kisoista, sillä mäet ovat paljon pidempiä, nousumetrejä enemmän ja jyrkkyyttäkin riittää.





Facebook -sivu




Tämän reittiprofiilin vuoksi tuskin kiritreeniä tarvitaan, vaan enemmän vo2max tyyppistä 5min toistoa. Niinpä ajattelin lisätä vo2max treeneissä vetojen pituutta ja toistoja myöskin. Tämä jopa tehon kustannuksella. Tähän asti olen vo2max treenit tehnyt mieluummin hieman lyhyempinä ja kovempina eli kisaa vastaavampina. Samasta syystä nyt sitten hieman pidennetään. Sinällään fysiologista treeniä ei tarvitse tarkasti kilpailunomaiseksi tehdä, mutta tuskinpa siitä haittaa on, kunhan vain pysytään "oikeilla" alueilla.
Tossa paras käyrä stravasta, jossa tehot, nousumetrit yms näkyvissä. Muitakin löytyy toki.


Kisassa on siis kaksi toistuvaa segmenttiä ja kolmantena maalimäki:


1) Välihuikonen up *8


  • pituus 2 km
  • jyrkkyys: 4%
  • nousumetrit 70m
  • kesto 3:40-4:30
  • tehot noin 300-350w


2) Särkiperä-Lehtovaara climb *8


  • pituus 2,5km
  • jyrkkyys 4% 
  • nousumetrit 105m
  • kesto 5:30-6:00
  • tehovaatimus noin 320-360w

3) Iso-Syöte climb (medium) *1

  • pituus 2,1km
  • jyrkkyys 8%
  • nousumetrit 173m
  • kesto 6:00-7:00
  • tehovaatimus noin MAX


😱


Eli näistä toistuvista nousuista voi päätellä, että aika paljon mennään yhtämittaisia aikoja yli FTP:n. Toki lepoakin tulee alamäessä normaalia enemmän. 3 vuoden takaisissa SM kisoissa keli oli melko kaamea, joten vauhdit voi olla hieman kovempia tänä vuonna. Kisa oli v2017 190 km ja molemmat mäet kiivettiin 8 kertaa, eli yhteensä 16 nousua plus vielä loppunousu 😨. Näiden kahden mäen väliin osuu vielä yksi 30hm korea pikkunyppylä, joten täyttä lepoaikaa ei niin kovin paljoa kerry.

Näistä spekseistä kun lähdetään rakentamaan harjoitussuunnitelmaa, niin aion tehdä HSveevoo treeniä, sillä Stravasta kurkkimalla aika usein näihin mäkiin on lähdetty reippaasti ja sitten tehot hieman tasaantuneet. Pidennän treenin 4 minuutista 6 minuuttiin. Tähän asti treeni on mennyt 90s@420w ja 150s@340w. Nyt sitten tarkoitus tehdä 60s@420w ja 4min@340w. Kun näitä on saanut puskettua, niin sitten voisi pidentää vielä kuuteen minuuttiin. Kuitenkin tarkoituksena saada sen 4-6 toistoa ainakin, toistojen määrää myöskin kasvattaen. Tietenkin joku sanoo, että vo2max harjoittaminen on turhaa, kun FTP ja AerK ratkaisee ja näinhän se vähän onkin. Mutta treeni kuin treeni kyllä kehittää ja tässä vaiheessa vuotta mieluummin treenaan jo kisan vaatimuksiin vastaten kuin pelkkiä kynnyksiä.

Seuraava ongelma on päästä kisapaikalle. Meidän seurasta ei taida muita kuskeja olla tulossa. Perheessä on vain yksi auto ja lapsien kanssa 9h ajomatka ei ole mielekäs, kun lapset ei oikein autoilusta tykkää. Samoin maanantaiksi töihin pääseminen voi olla hieman hankalaa. Täytyy pohtia miten saisi onnistumaan. ISM kisoihin en ainakaan ole menossa. Toki jos osallistuisi ISM kisoihin, eikä lainkaan SM kisoihin, mutta mieluummin kyllä toiste päin. Kolmantena ongelmana on myös huoltoauto, pitänee mennä kiekot kourassa kyselee, jos jonun autoon mahtuis. Tylsä mennä kaus kisoisoihin ja lopettaa rengasrikkoon ilman huoltoautoa.



Korjausta


YHTEISLÄHDÖT:

Lähdetään vastapäivään Pikkusyötteentielle - vasemmalle Näköalantielle - vasemmalle Syötekyläntielle - vasemmalle Välihuikoseen - vasemmalle Länsirinteentielle - vasemmalle Pikkusyötteentielle...seuraaville kierroksille. Viimeiseltä kierrokselta ajetaan Iso-Syötteelle maaliin.

MAALI Hotelli Iso-Syötteellä.

M Elite, M U23 185 km (18 kierrosta)


Eli toi kierros vastapäivään. Ja kierros on vain 10km, joten sitä mennään monesti. Ainoa nousu on siis:

1) Välihuikonen up *18


  • pituus 2 km
  • jyrkkyys: 4%
  • nousumetrit 70m
  • kesto 3:40-4:30
  • tehot noin 300-350w
Toki loppunousu on sama. En tiedä kevenikö reitti vai ei, mutta ainakin katsojille ja huollolle ystävällisempi näin.

Ja hotelli varattu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi