torstai 17. syyskuuta 2020

Kisa-analyysia PMC suhteen

Nyt on aika myös hieman reflektoida kauden kisojen toteutumista PMC käyrän suhteen. Tavoitteena olen pitänyt aiemman kokemuksen perusteella noin 0-10 tasolla olevia lukemia. Tähän olen päätynyt viime kauden lukemien pohjalta. Näitä kahta kautta nyt on lähes mahdoton verrata, kun kisoja aivan erilainen määrä ja rasitus erityyppistä. Myöskin harjoitusten merkkaaminen työmatkan osalta on muuttunut ja hieman sekoittaa pakkaa.

Softat näyttää ikävästi Formin valitussa kohdassa vasta kisan/treenin jälkeisen lukeman, kun juuri se kisaa edeltävä lukema kinnostaisi eniten. Onneksi merkkaan kisoissa lämmittelyn erikseen, joten sen lukeman laitoin ylös. Perustaso eli Fitness on tänä vuonna ollut selvästi korkeammalla ja tasaisempi koko kauden kuin viime vuonna.

Nyt tilannetta sotki, kun kisat eivät alkaneetkaan missään vaiheessa. Lopulta päätin kokeilla lepoviikon apua kisamenestykseen varsin pitkän harjoituskauden vuoksi. AM-tempo ja velotour olivat tämän vuoksi hieman korkeilla Form pisteillä tapahtuneita ja kroppa oli näissä kyllä aivan sekaisin. SM kisojen Form pisteitä taas nosti alkuviikon flunssa ja sen vuoksi kevyempi treenaaminen. Toki matkustaminen hieman vähensi mahdollista loppuviikon treenaamista. Mutta näistä jo näkee, että Kerkkoon ajot, joissa oli matalimmat pisteet, niin fiilis oli selvästi paras.

Kerkkoon ajoissa ajoin edeltävästi puolikovan treenin tiistaina, mutta torstain treeni muuttuikin syksyn ekaksi Zwift lenkiksi sään vuoksi ja jäi hieman normaalia lyhyemmäksi. Samoin perjantaina oli päivystys, joten lauantai meni kotihommissa. Joka tapauksessa selvästi parhaan tuntuiset jalat. Johtuiko sitten hieman matalammista form pisteistä vai ylipäätänsä siitä, että oli enemmän kisoja alla.
Näistä voinee kuitenkin päätellä, että mitä vähemmän herkistelee kisaa varten, niin sitä parempi. Pitäisi vaan uskaltaa mennä kisoihin ilman mitään keventelyä.


2020 PMC kisojen suhteen


Alla on viime vuoden kisojen Form pisteitä. Aikaa samaa luokkaa kaikki. En nyt jälkikäteen osaa sanoa, missä kisoista jalat tuntui parhaalle. SM kisat meni ihan hyvin, samoin ISM kisat ja Velotour. Näistä voi ehkä enemmän päätellä, että lisääntynyt Fitness ja aiemmat kisat auttaa enemmän kuin Form pisteet.

2019 PMC kisojen suhteen


Hieman pitäisi saada lukemiin hajontaa ensi vuodeksi, jotta voi paremmin arvioida mikä olisi itselle optimaalista. Toki hyvä muistaa, että tämä on vain yksi osa kisan fiilistä. Sää, lihasten lämpötila, rasituksen jakautuminen kisaviikolla, ravitsemus ja verensokerit yms kaikki vaikuttavat myöskin. Mutta kun saa yhden asian kerrallaan kohdilleen, niin hyvin tulosten mahdollisuus aina vain paranee. Turha itseä on sabotoida, jos ei pakko.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi