maanantai 23. elokuuta 2021

Kankaanpään syysetapit #8

Nyt oli etappikisaa tarjolla. Ihan kohtuullisesti porukkaa viivalla. Top10 sijoituksia melkein kaikilla etapeilla! Podiumille toki matkaa, mut edistystä kuitenkin.


Kisoissa oli monta hyvää idea:

1) Prologi oli lyhyehkö. Aika-ajopyörät, lisätangot ja levykiekot kiellettyjä. Tempokypärää sai käyttää. Prologi oli vain 4km, mutta juuri sen mittainen (~6min), että vahvat aika-ajat pärjäsivät selvästi paremmin. Isoja eroja ei tietenkään tullut. Helppo myös järjestää lapsille, kun vain yksi reitti.

2) Korttelirata oli kivasti aivan keskustassa ja varsin selkeäpiirteinen. Täällä oli lapsille oma hupilähtö. Pojat oli aivan innoissaan 😍. Saivat numerot, mitalit ja jätskit. Pienehkö vaiva, mutta hyvää tekemistä lapsille ja PR:ää lajille.


Pojat aivan innoisaan kisan jälkeen 😍


3) Kultainen kampi oli samassa. Venytti varmasti järjestäjien päivää, mutta hyvää junnutyötä.

4) Etapit oli vaihtelevia ja suht tasapuolisia. 


Negatiivista lähinnä maalin sijoittelu korttelissa. Nyt se oli heti neulansilmän ja vikan risteyksen jälkeen. Takasuoralla tehtiinkin varsinainen loppukiri.



Valmistautuminen


Edelliset treenit oli menny tosi hyvin ISM kisojen jälkeen. Kuitenkin kuluva viikko oli raskaan tuntuinen. Ehkä edeltävät aiemmasta poikkeavat treenit kulutti kroppaa. Ja sää oli sateinen, joka aina tuntuu menevän mulla jalkoihin. Ja suurimpana oli stressi verensokerimittarista. Monen päivän, illan ja kiukkuamisen jälkeen ilmeni, että miamiao2+libre2 ei ole watlaa kellolle sopiva yhdistelmä. Kelloon ei ole tullut päivityksiä aikoihin ja millään ei saa libre2 -sensoria siihen näkyviin 💩


Prologi #13

Perjantaina lenkillä 400w pitäminen oli tuskaa. Lauantaina aamulla lämmitellessä tuntui jo vähän paremmalta, mutta himmasin hieman omaa tavoitetta. Tehot pysyi aika hyvin kurissa. Hieman alakanttiset loivassa ylämäessä loppua kohti, mutta sain puristettua loppujyrkänteen kuitenkin hyvällä tahdilla. 



Keskitehot 405w ajalle 5:50  ja lopussa syke 177, W` 2,8 kJ eli suht hyvä tyhjennys. Ei mikään rajojen rikkoja, mutta hyvä suoritus





Kortteli #6



Pahoittelut eriparilahkeista ja -hihoista 💁🏻‍♂️


Korttelia riitti lähes koko päiväksi monissa eri lähdöissä. Pikkukylässä keskustan sulkeminen ei varmaan edes haitannut ketään 🤷🏻‍♂️. Lasten kortteli ajettiin tosi hyvässä säässä. Naisten kisassa jo satoi huolella. Miesten kisa olikin kaatosateessa. Kisa aloitettiin myöhässä sateen ja mopokolarin takia. Onneksi mulla oli irtolahkeet ja hihat mukana lämmittelyyn, jätin ne kisaankin päälle. Starttia odotellessa suurin osa porukkaa vaan hytisi. Lämmittely oli turhaa, kun kastui ja jäätyi vain. Kisaa lyhennettiin kamalan sään ja myöhästymisen vuoksi 40min+5 kierrosta mittaiseksi. Kisa lyheni siis reilun vartin. Miehetkään ei säästyneet kolareilta. Heti alussa päätysuoralla aivan edessäni kuskit kaatuivat edessäni pahasti. Nyt sain pidettyä paikkani letkassa. Ekat 5 kierrosta oli taistelua, mutta sitten rauhoittui. Korttelin mutkat paranivat jatkuvasti loppua kohti. Övermark taisi laskujeni mukaan ajaa 3 kertaa päädyn neulansilmästä yli, mutta aina pysyi pystyssä ja pääs takas. Neulansilmä oli haastava etenkin pyörätiellä käymisen vuoksi, lisämausteen toi tiemaalaukset, kaivonkannet ja männyn neulaset. Itsellä vikan kierroksen neulansilmä meni hyvin ja loppusuoran ennen maalimutkaa jaksoin ajaa mainiosti. Ik32 Kantolan kanssa tuli hieman ahdasta vikassa mutkassa ja vauhti hidastui liikaa. Sain kuitenkin 6 sijan, joka kyllä kelpasi. Yölläkin vielä silmistä valui hiekkaa pois...

50min,  AP294 / NP312w, 40,5kmh

Vihreällä viivalla maali ja keltaisella ympyröity pyörätiellä käyvä neulansilmä

Alussa sykkeet korkeat, sitten vähän tasoittui. W'bal pysyi tasaisena, lopussa sitten tyhjennystä. Vika kierros ajettiin keskiteholla 375w 

Eväinä puolikas pullo hieman väkevää urheilujuomaa. Ei mittaria edes matkassa. Ei kuitenkaan voisi tehdä sokereille mitään. lähdössä nappasin geelin.


PS. Naisten kärki ajoi samat mutkavauhdit ja tehot vikalla kierroksella kuin allekirjoittanut. Suorilla nopeudet jäi toki pienemmiksi. Eli ei mitään hissuttelua.


Maantie #8

Viimeisenä etappina ajettiin maantiekisa. Lähtö oli suoraan hotellin pihalta klo 10:40. Aikataulu piti hyvin paikkansa. Vettä satoi ja oli viileä. Kisa ajettiin 4*30km kierros. Todella tasaista, pitkähkö pätkä pyörätietä, lyhyt hiekkatiepätkä ja loppupuolikas kierroksesta sitten iskunpaikkaa. Ihan kelpo rata. Kierros oli melko pitkä, mutta se mahdollistaa monta porukkaa radalle samaan aikaan. Kisaa ajettiin ilahduttavan aktiivisesti. Ei kuitenkaan ollut kovin yllättävää, että irtiottoja ei päästetty menemään. Alussa olin muutamassa yrityksessä mukana, mutta sitten totesin istuskelun pääjoukossa helpommaksi. Vikalla kierroksella kuitenkin 2 miestä pääsi irti ja sai pidettyä eron, jolla ratkaistiinkin koko kisan voitto. Itse menetin siinä yhden sijan 😢. Päätin kuitenkin osallistua loppukiriin ja sehän meni kivasti. Lähdin vähän liian takaa, mutta 15s@959w riitti etapilla sijaan 8. Eli taas 10 joukkoon! 

Ainut hieman kyseenalainen kohta oli radan lopulla risteys parin liikenteenjakajan ja pyörätien kautta linjaa valiten. Sen olisi ehkä voinut rajata. Nyt kolme vaihtoehtoa mennä se ja ehkä kaikkien liikenteenjakajien oikealta puolelta pyörätien kautta koukaten nopein (Pitäiskö kaikki sitä käyttäneet hylätä, jos ei ollut virallinen reitti 😆, vaan "oikaisu"). Ei se kisan lopputulokseen vaikuttanut.

Kisan aika kertaalleen hatkayrityksessä  W’bal kävi 7,8kJ ja loppukirissä 8,2kJ muuten ei käyny lähellekään 10. 
Maksimisyke 166 ja keskisyke 134. 
2h48min / 42,4kmh / AP 238w / NP 282

Tasaista suoritusta. Kovin tiukilla en ollu missään vaiheessa. Hyvin näkyy etenkin sykekäyrässä puolivälistä alkaen kun kävin pääjoukkoon lepäilemään.








Nyt sai syödä, mutta eipä tota hiilihydraattia silti kovin paljoa tullu. Eli lisää vaan ens kerralla




Lopputulos

Vähä allapäin lähdin kisoihin, mutta hyvillä mielin pois. Todella tasaisesti hyvät sijoitukset kaikista etapeista ja jalat toimi hyvin. Kokonaissijoitus 8:s on kyllä tosi hyvä ja oon siihen tyytyväinen. Etenkin korttelin lopputulokseen olen tyytyväinen. Kisat toimi ja järjestelyt toimi erinomaisesti. Tuloksetkin oli valmiita heti. Varmasti hyvä ratkaisu jättää etapeilta palkitsemiset ja paidat pois. Ei aikuiset niitä kaipaa ja vähentää työmäärää huomattavasti. Pojat aivan innoissaan mitaleista. Taisivat mennä päiväkotiinkin ne kaulassa. Nyt Velotour jää välistä muiden menojen vuoksi, vaikka Rinnekodin mäki reittinä kelpaisikin. Luulin kyllä että ajettaisiin sama reitti kuin kuntoajossa ja sen vuoksi muita suunnitelmia.... Simon muistoajoihin ja TS kortteliin ei pitkä aika kuitenkaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi