maanantai 1. marraskuuta 2021

Lokakuu

Lokakuu on treenattu säntillisesti ja trainerilla ajamiseen alkanut tottumaan. Syksyiset säät jatkui. Yhtenä aamuna mustassa jäässä olleet tiet meinas hieman yllättää, mutta nyt jo lämpöisemmäksi muuttunut. Työmatkat aamuisin valojen kanssa. Samoin viikonloppulenkit illasta valojen kanssa. Sulkapalloa kävin lätkimässä muutaman kerran. Talvitreenit jatkuivat Zwiftissä tutusti. Lasten kanssa olin syyslomalla viikon. Se viikko sai huomaamaan, että työmatkasta kertyy kyllä tunteja tosi paljon. Perheessä oli flunssaa toista viikkoa. Itsellä vain hieman kröhää, mutta ei onneks haitannut treenejä. 

1.10-31.10.2021 : 61h 50min, 1693km, 2971Tss


Innostuin statshunters.com tiilien keräilystä. Tein siitä oman jutunkin. Nyt löytyy vielä hyvin uusia ruutuja ja yhdelle 100km lenkille saa 10 ruutua hyvinkin poimittua. Tällä hetkellä 14 ruudun neliö ja pikkuhiljaa saa vielä hyvin kasvatettua. Yksi ruutu jäi kerran ajamatta harmittavasti kun en kehdannut ihan maatilan pihaan asti mennä. Sen puuttuminen ei onneksi vielä rajoita omaa aluetta. Reittejä on hauska suunnitella etukäteen, kun pyrkii saamaan monta uutta ruutua. Hieman aiheuttaa edes-takas ajelua ja gps jälki näyttää kummalliselle sakaralle ja sikkuralle. Mutta ajamista se silti on.


Tässä viimeisimmän lenkin reitti. Ei ollu fiksuimmat ja lähimmät ruudut, mut kaikkihan ne pitää kerätä kuitenkin 🙃. Lopussa sakkolenkkiä satku täyteen. Ruutuja olisi loputtomasti, mutta lenkin pituus täytyy pitää kurissa ja nopeus hyvin vaihteleva, joten loppuun jätän hieman sakkolenkkiä.


Yhdellä reissulla etuvalo hyytyi. Onneksi sai pientä vilkuntaa tulemaan, niin selvisin isolle tielle ja sitä pitkin kotiin. Olin onneksi melko helpossa paikassa. Mutta hieman säikäytti. Ostin halvan varalampun otsaan. Sain asemoitua sen aika hyvin päälaelle, että paino jakautuisi tasan. Samalla saa valoa toisesta kulmasta ja etenkin katseen suuntaan mutkaan jne.




Tässä kuussa oon saanu tuskailla verensokereiden ja etenkin pitkävaikutteisen insuliinin kanssa. Jostain syystä sokerit laskee jo zwiftin näkemisestä. Ja vaikka söisi mitä, tai olisi syömättä, niin verensokerit pomppaa vasta treenin jälkeen. Tämä taas hidastaa nukkumaan menemistä. Yöllä ja päivälläkin verensokerit sitten laskussa, vaikka vähentänyt pitkävaikutteista jonkin verran. Edes lievä räkätauti ei nostanut verensokereita. Ainut selitys on, että lopultakin TSB mennyt ”vihreälle” eli reilusti rasituksen puolelle. Tämän takia joutunut syömään ekstraa reilusti 🐷.

Kuvaan punaisella tussilla hahmoteltu jatkuvasti laskeva verensokeri. Ihan ilman lyhytvaikutteista.



Vihreällä ympyröity harvoin tuleva optimal -rasitustaso




Lenkkien suhteen viikonloppuisin ajoin 3,5-4h mittaiset reipastahtiset lenkit. Kosteaa, viileää, pimeää. Henkisesti raskaita ja onhan ne suht pitkiäkin. Kyllä pk2 tehoilla ajaminen tuntuu seuraavina päivinä, vaikka lenkin jälkeen ei olekaan kuollut. Osa lenkeistä oli pk1-pk2 rajalla mutta NP ja fiiliksen suhteen pk2. Vierailla hiekkateillä ja sattumanvaraisilla poluilla lampun valossa tehojen ylläpitäminen on haastavaa. 



Esimerkkilenkit

Gg pk2

Strava. Lähes täysin hiekkatietä, eikä polkua käytännössä yhtään. Nopeuden sai pidettyä kohtuullisena ja tehon tasaisena. Asfalttitiet ympyröity karttaan violetilla.. Fillari-, kiekko-, rengas valinnoilla saisi vauhtia varmaan hieman kovemmiksi, mutta kalliiksi kävisi. Tällä lenkillä vauhtia hidasti myös varsin pureva tuuli




Kisa

Strava. 3R kisa Richmondissa. Vähä tylsä, eikä hirveän kova. Mutta kato noita nopeuksia, ei paljon mukulakivi tai risteykset hidasta netissä! Loppuun kova nousu, hieman turhan rauhallisesti aloitin sen. Hyvä treeni kuitenkin.



SSTv


Strava. Tää on tätä perusarkea. Voimaa kinttuihin. Syksy ja alkutalvi menee SST treenien parissa pitkälti.



SSTx

Strava. Jäi pari kiriä vajaaksi. hyvä treeni kuitenkin. Ilmeisesti aiempi rasitus painoi odotettua enemmän jaloissa. Aina ei voi voittaa. Suhteellisen häijy treeni joka tapauksessa. Eikä vielä syksyllä viitti ihan loppuun asti vetää.










Muut touhut:




Viikossa kuluu bibsejä ihan älytön määrä, kun 5-6 aamuna työmatka ja 3 lenkkiä sen lisäks. Tää kuva tais tulla otettua seurapaitapäivänä.

GG fillari lenkkiasussa. Yleensä pieni etulokari lampun alla, mutta tässä kuvassa taisi olla kuiva keli vielä.

Ostin lopultakin kypärähupun. Ruma kuin mikä, mutta enpähän näytä hirvelle ja suojaa päätä yllättävän paljon sateelta ja tuulelta.



Mun tankolaukku 🥰. Vaimon piti tehdä mittojen mukaan, mutta tää toiminu niin hyvin ettei vielä tarvetta. Muutamalla ompeleella laitoin tyttären penaaliin pari velcrotarraa kiinni ja toimii kuin junan vessa. Nyt mahtuu vaihtohanskat, insuliini ja evästä paremmin mukaan.



Continentalin Terra Trail takana renkaana. Onhan se aika karkea ja varmaan hidas verrattuna esim Terra Speediin, mutta ostin paremman suojauksen ja enemmän kulutettavaa pintaa mentaliteetilla. Kun yksin ajaa, niin nopeus ei ole tärkeintä.


Lopultakin sain pihagrillin päällireiät suljettua. En tajunnut ostaa alunperin umpinaisia laattoja ylimmäksi kerrokseksi ja sitten olikin jo myöhäistä. Ei ehkä nätti, mutta rumankaunis. Toivotaan että kestää pakkasta





Aina pelikentällä unohtuu pyytää kuvaa ja videoo kaverilta. Mut sulista oon käyny nyt pelaa noin joka toinen viikko. Vielä kipeytyy paikat, mutta vähemmän kuin aiemmin. Olkapääkin kestää kohtuudella. Peli kulkee yllättävän hyvin. Ja mikä oudointa, niin yli 3v vanhat pallot oli vielä pelikunnossa!




Syysloma lasten kanssa. Pihalla touhuilua. Risujen raivausta. Nyt on vika kantokin revitty. Kulkupeli.fi on kyllä fantastinen palvelu. 9€ päivässä aivan priimakärry. Ei tarvii itse huolehtia mistään ja saa vaikka yöllä vuokrattua.



Koleutta ilmassa, niin takkaa päässyt lämmittämään 🔥. Takkatulesta tulee aina hyvä fiilis ja aamulla alakerta mukavan lämmin.



Kuukausittainen ruokakatsaus. Tehdään ruokaa siis joka päivä, mutta jotain kuvia aina arvon tähän. Pullia leivottiin ihan että saatais tehtyä köyhiä ritareita. 



Oon aikalailla Halloweenia, kaverilahjoja ja kaikenlaista jenkkikrääsää vastaan. Mutta lapset tykkää. Karkki- vai kepponen kierrosta tulee ja lyhdyt kaiverrettu valmiiks. 




Jatkossa

Katsotaan ehdinkö päivittämään blogia jatkuvasti 2 kertaa viikkoon. Aika ollut kortilla monestakin syystä. Koitan kyllä. Instaan pitäisi jaksaa välillä päivittää kuvia, siinäkin olisi petrattavaa. Marraskuu menee muuten samoissa merkeissä ja treeneissä kuin lokakuu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi