maanantai 18. huhtikuuta 2022

Lattomeriajo -22

Lattomeriajoista ei ole vielä yhtään tekstiä mun blogihistoriassa 😳. Viime syksynä en päässyt kisoihin pienen flunssan vuoksi. Toissavuonna ei järjestetty. Vuonna 2019 osallistuin kyllä, mutta silloin kisa ei mennyt putkeen. Olin ihan hengissä vielä lopussa, mutta ajauduin hieman ulos reitiltä vikassa mutkassa hiekkatieloppukiriin käännyttäessä. Ajoin maaliin porukan perässä samalla ajalla kaiketi. Vuonna 2018 ajoin Kat2 luokasssa hopealle ekassa varsinaisessa kisassani hieman yllättäen. Olin huonossa asemassa lopussa, mutta hiekkatiellä ohitinkin yhtä vaille kaikki 🤷🏻‍♂️. Silloin siis maaliin tultiin hiekkatien kautta. Muistanpa myös ajan yli 10v takaa, kun ajettiin myötäpäivään ja isoa tietä pitkin 👴🏻.

Epätoivoisena oon kelikamerasta aina tsekannu pyörätien kuntoa Porissa. Hyvä keino muutenkin tarkistaa säätilaa, lumitilannetta yms mistä vaan. Suomessa käytännössä kukaan ei ole päässyt ajamaan ennen kisaa maantiepyörällä yhteislenkkiä. Vasta kisojen viikolla uudet lumet lähteneet sulamaan ja Salossa oli vielä yöpakkasia koko viikon.


Reitti

13.40 M-Elite/M-18 cup 7 kierrosta n. 113km
16.45 Palkintojen jako

Reitti on edelleen sama, mutta loppua muutettu hieman. Lopussa nyt pari helppoa risteystä asfaltilla, ympyrän läpi ja 500m maaliin. Maali on lähtöpaikalla. Tämä järjestely kuulostaa ihan fiksulle. Viime vuonna oli tosin melkoista selkkaannusta miten sinne maalisuoralle ajetaan ja sitä muutettiin jne. Nyt kuitenkin selvät sävelet.

Nyt positiivista myös palkintojen jaon ajankohdan ilmoitus. Kaikki tietää kisan jälkeen kuinka paljon ehtii jäähdyttelemään ja siistiytymään.

Monesti ongelma mulla on ollu pölyinen reitti. Nyt otin avaavat nenäsuihkeet ja riittävästi vettä juotavaksi. Reitti oli puhdas, mutta mutkissa entiseen tapaan hiekkaa. Ajattelis, et risteysvahdilta ei menis kuin 5min kisan aikana kevyeen harjaamiseen. 

Reitti ei ole erityisen haastava ja 4km pyörätietä tekevät siitä jopa tylsähkön. Risteyksiä ei juurikaan ole tai korkeuseroja. Tuuli olikin luvattua kovempi, lentoasemalla 4,5ms ja sopivasti pellolle sivaria. Korkeuskäyrä pannukakku, alle 20m korkeuseroa nousuissa. Silti pyörätien lopussa oleva pieni mäki ja sen jälkeen tuleva risteys + kummut tuntuu kyllä jaloissa. Sivutuulessa pellolla taas kaikki joutui ajamaan suht reippaasti. Porukka ei kuitenkaan rakoillut nyt peltoaukeilla.


Punaista kierrosta siis 7 kertaa. km 0-4 on pyörätietä (sivari). Sitten km4-9 kumpuilevaa metsää (myötätuuli) ja loput peltoaukeaa (sivutuuli). Oranssilla piirsin maaliin tulon. Satelliittikuvissa ei näy liikenneympyrä, mutta kyllä se siellä on 😉.





Suunnitelma

Joukkue lähti melkoisella vajaamiehityksellä. Vain 2 miestä oli lopulta listoilla. Kovin suurta sotasuunnitelmaa ei ollut, sillä melkoisen uutta ulkona ajaminen talven jäljiltä oli kaikille. Itse kisassa oli varsin hyvin osallistujia, jopa 62. Itselle tavoitteena alkuhatkaan pääsy ja toisena tavoitteena oli saada juotua ja syötyä riittävästi. Oletuksena oli 113km/42kmh = 2,7h. Eli syömistä 2,7h * 60gHh/h = 161gHh.
Tämän saamiseksi: 2pl vettä. 5 geeliä ja 1 patukka olisi 168gHh eli aika passelisti. Sit varalle vielä 1 pötkö siripiriä. Silloin ei tarvii huollosta mitään ja ainakin riittää 3 tunniksi evästä.




Vaatteet
Kisassa sää oli parempi kuin ennakko-odotukset. Ei ollu lunta, eikä tarvinnu pohtia hiekotushiekkaa kestävien Gatorskin renkaiden tarvetta. Hiekkaa oli sentään totuttuun tapaan kyllä säästetty risteyksiin.
Pukeutuminen oli varsin sopivaa. Mulla oli alusasun "alushousut" bibsien alla ja polvarit. Yläkropalla tuulta pitävä t-paita, irtohihat, ajopaita ja tuuliliivi. Tuuliliivin otin 5 kierroksen jälkeen pois.


Kisan kulku
Ekassa kisassa aina säätämistä kaikilla. Nyt lähdin heti pyörätieosuuden jälkeen irtiottoon. Yritettiin repiä eroa pääjoukkoon, mutta telaketjun muodostaminen ja reippaasti vetäminen tuntuu olevan monille aivan mahdottomuus. Toki kovaa hommaa oli, mutta porukassa ajamisen tekniikka hieman vaihtelevaa myöskin. No tämä irtiotto ei ollut parhaiden tähtien alla siunattu ja meidät ajettiin kiinni. Itse totesin siinä verensokereiden nousevan aivan liikaa ja hieman suoristin kampea, kun pääjoukko tuli aivan lähelle. Meinasi tulla kiire saada saada vauhtia riittävästi, että pääsi pääjoukon kyytiin sivutuulessa.

Heti oman irtioton jälkeen Riku lähti omille teilleen. Sen jälkeen kisassa oli pieniä välihatkoja ja vauhdinkiihdytyksiä. Eniten tehokäyrässä näkyy 4 kierroksen alussa pyörätiellä vauhdin nosto ja kovemman vauhdin jatkuminen Lattomerentien alussa. Pyörätiellä kun joku hieman hyytyy ja jää tulpaksi, niin rako on valmis. Itse olin taas hieman liian takana ja jäin ensimmäisenä raon väärälle puolelle ja käytin liikaa energiaa yksin kiinni ajamiseen. Lopulta yli puolet pääjoukkoa pyyhkäisi takaa ja liityin porukkaan. Kärki hidastikin juuri silloin hieman vauhtia. Seuraava tapahtuma oli sekin pyörätiellä. Noin 70km jälkeen eli 5 kierroksen alussa tuli pyörätiellä kasa. Jälleen oli liian takana ja jäin kärjestä kun väistelin ruumiita ja rojua. Muutama meitä pääs nousee takas pääjoukkoon. Ois ehkä pitäny runnoa enemmän väkisin läpi, mut otin rauhassa, kun oletin et tulee porukalla. Ihme välejä ja evästaukoa kiinnoajossa. Jalat kyl tyhjeni. Loppukisa sit pääjoukossa rennosti. Vikalla kierroksella huomasinkin että pääjoukko on todella pieni. Turhaan käytin energiaa sivarissa, ois pitäny vaan olla perällä nätisti jonossa, kun jono oli niin lyhyt.
Loppukiri on ainut mikä jäi harmittaa. Vaikka jalat oli jo vähän tyhjennetyt, niin ois pitäny avata paljon aiemmin kiri. Mula ei oo nopee ja sähäkkä kiri, mut vähä pidempi runnominen sopii kohtuullisesti. No 10:s sija ekasta kisasta kelpaa tällä kertaa.


Data

Keskiteho tosiaan 230w, NP 277, keskinopeus 42,2kmh. Maksimisyke 179, keskisyke 142. W'bal kävi kolmisen kertaa alle 10 lukemissa. Kertaalleen lähellä nollaa.


Tehojaukaumasta näkee, että varsin tasaista jyystämistä, kaikki alueet tasaisesti käytössä. Vo2 ja Max alueet toki yliedustettuina, mutta niinpä se aina menee. Tämän takia kisoja tarvitaan, että jaksaa kisata.



Tähän ympyröitynä ekana punaisella irtioton alku. sitten pinkillä perään kiri pääjoukon mukaan pääsemiseksi. Orannsilla 4 kierroksen vauhdin nosto. Violetilla kasan taakse jääminen ja lopussa keltaisella "loppukiri". W'bal käyrä näyttää kaikki nämä paljon selvemmin kuin teho- tai sykekäyrä.






Quadranttianalyysistä nähdään tehojen sijoittuminen momentti-käyrällä. Varsin optimikadenssiin painottuvaa on, etenkin hidasta vääntämistä vähän (9,4%)


Sokerit
Verensokerit oli kaksijakoiset. Yön, aamun ja päivän sokerit oli kohtuullisen hyvät. Kisapaikalla lämmitellessä lähtivät kyllä nousuun reilusti. 
Aamulla laitoin normaalisti Tresiba 20u (yleensä 17, mutta leirin jälkeen insuliiniherkkyys ollu mitä satttuu jne.) Lisäksi levemir 8u kisan takia.
Klo 10 söin lounasta ja lähdin liikenteeseen. Kisapaikalla klo 12 otin kolmasosan puuropommista, kun sokerit oli hieman laskussa ja lähdin lämmittelemään. Siinä 40min ajon aikana sokerit nousi 7 -> 13. No pistin kisaa edeltävät insuliinit 5u reiteen ((20min ennen starttia) ja otin jälleen kolmasosa puuropommia, kun sokerit oli lähteny jo hienoiseen alamäkeen 10 lukemiin. Kisan alettua sokerit pomppas taas valtavasti ja oli korkeimmillaan 15. Reilun 40min ajon jälkeen pistin 4u mahaan ja sit sokerit tipahti hienosti ja sain syötyä. Kuitenkin alussa syöminen jäi ekalta tunnilta, mutta sain sen kirittyä sit kiinni, kun sokerit laski reippaasti. Ei kuitenkaan liian alas. Kisassa totesin, että 1 siripiri on ehkä hieman nafti lisäevät, jos oikeasti tulisi tarvetta syödä... Mutta siis kaiken söin mitä suunnittelin

Tossa Garminin palvelusta tallennettu tieto. 5m välein tallentaa verensokerin.


Käyrä on todella eri näköinen eri skaalauksella...



Kuvat

Kuvista suorastaan joutuu etsimään itse, kun ei vanhat kirkkaat vaatteet enää käytössä

Allekirjoittanut puoliksi ruudusta jo ulkona, mutta lähikuva kuitenkin

Hyvä kuva kolarista 🎳

Kolaripaikalta matkan jatkamista




Lopuksi

Kisaan voi olla suht tyytyväinen. tavoitteet toteutui eli hatkassa kävin ja yritin. Pääsin takas pääjoukkoon kolarin taakse jäämisen jälkeen. Ja vielä lopussa sain huonollakin kirillä kohtuullisen sijan. Sokerit ja syöminen oli lopulta sinne päin. eikä siis mitään katastrofia tapahtunut. Tästä on hyvä jatkaa.

Seuraavat kisat
Turkuun viikonloppuna koko rahan edestä. TS kortteli lauantaina ja Simon muistoajot sunnuntaina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi