perjantai 6. toukokuuta 2022

Huhtikuu -22

Ekat kisat kisattu. Ulkolenkit tosin rajoittuneet lähinnä kisoihin. Todella kylmää täällä Salossakin. Toki oli tiedossa, että arkilenkit ei kovin helpolla onnistu huhtikuussa pimeyden ja viileyden vuoksi, mutta nyt oli kaikki lenkit aikalailla pannassa. Kuun lopulla vasta ulkolenkit alkoi onnistumaan. Mut hei, trainerilla ajo säästä renkaita kulumiselta 🤑. Eipähän tarvinnut tehdä pihahommia juurikaan. Hieman lumen ja jään heittelyä. Kuuhun mahtui 3 kisaa. Lattomereen heitettiin täysin kylmiltään ilman maantielenkkejä. Turun kisat sit seuraavana viikonloppuna.
Kisojen jälkeen alkoikin henkisesti hankalampi jakso. Seuraavana kisana vuorossa vasta Rosendahl GP kuukauden tauon jälkeen. Ulkona keli kamala ja sisällä Vo2max vedot ei luonnistu hyödyllisesti.  Joten treeneihin motivoituminen vaatii hieman kaivamista. 

1.4.-30.4.2022: 64h45min, 1998km, 45318kJ


Kisat

Lattomeriajoissa kasan jälkeen takaa-ajon käynnistelyä.

Leppoisaa Toijaisten mäen nousua SK-muistoajoissa


Kisat meni kohtuullisen hyvin. Tulokset eivät olleet niinkään mairittelevia, mutta ajo kulki sujuvasti. Lattomeren ja SK muistoajojen loppukirit olisi pitäny avata aiemmin. Lattiksessa oli toistuvasti hieman liian takana ja kärsin siitä, mutta en loputtomasti. SK muistoajoissa ja TS kortteleissa molemmissa olin paremmilla paikoilla. TS-kortteleissa vaihteiden kanssa oli pahasti häikkää, ilmeisesti vaijeri hieman löystynyt ja lopulta vielä kaiken kruunasi kiekon paikaltaan tärähtäminen. Jäljellä oli enää noin 15 krs ja vain pieni tasainen porukka. Siitä olisi voinut saada hyvänkin sijoituksen. SK muistoajoissa taas mäkeen nousu sujui oikein hyvin, mutta pari kertaa olin juuri liian takana ja toisella näitä kerroista porukka meni pahasti säpäleiksi ja jäin perälle, kun en aivan saanut silattua kärkeä kiinni. Pari kierrosta ennen maalia kuitenkin porukka tuli vielä kasaan. Loppukiri jäi tosiaan vähä lyhyeksi ja toisaalta siltaukseen käytin melkoisesti energiaa. Mutta kisa meni helposti.





Hyvät treenit

Zwiftissä kovien tehojen ajaminen on vähä hankalaa. 5*5min treenissä kuitenkin jotain. Sykettä en saa silti näissä nousemaan...



Pidemmän lenkin loppupuolella ajoin Zwiftin alkuperäistä vajaan 2 min mäkeä ylös 3 kertaa täysiä. Syke nousi! ja tehot tasaiset. Kolme toistoa sai riittää. Hyvä kokeilu. Nyt tullut ajettua enemmän simulaationa lenkkejä ja jokunen treenikin.



Kisakauteen valmistavia treenejä. 1min vetoja ja kirejä vuorotellen. Ideana päästä jalka aina palautumaan ja uutta rasitusta heti perään.



Tein korttelitreenin Erkin kanssa. Tulikin jännitystä kivasti, lähes joka kirissä erilainen kadenssi ja vaste. Yleensä otan trainerihallinnan pois Zwiftiltä ja säädän trainerin vastustusta käsin ja vaihteilla. Nyt annoin koneen viedä. En tiedä oliko hyvä vai huono, mutta ehkä raskaampi. Mieluummin silti käsisäätöisesti.



SEMI
Yhden pidemmän ulkolenkin ajoin. Löysin pitkästä aikaa uusia asfalttiteitä. Kovin vähissä täällä päin ajamattomat pätkät, mutta Sauvosta ja Kemiöstä löytyi vielä pari meren rantaan johtavaa edes-takas ajettavaa tietä. Samalla tuli hiekkatietä 15km hurjasteltua. Toisen pätkän yritin ajaa kynnystä, mutta hiekalla hieman väsyneenä ja kylmissään se on melkoisen hankalaa. Ehkä sit kesemmällä. 



Huonot treenit

Työmatka 5.4.  ⛄🥶🥶⛄. Meni taluttamiseks välillä.







Muut jutut


Muutama tunti lapsivapaata aikaa, niin keitin kahvia ja ajoin sääret. Sit pihahommia.



Pitsauuni tuli grillin kanssa kaupan päälle. Nyt tuli Muurikan lastoille isoveli.


Kiinasta tilaillaan aina mitä tarvitaan. Nyt tuli nopsaan ja sika halvalla näppis, hiiri ja päditeline. Toimii läppärin korvikkeesta tytöllä hienosti.

Pienin lapsista osaa fillaroida nätisti ja pyörätietä pitkin jätskireissu jo onnistuu!

Lopultakin sai nurtsin ilmattua. Heinää ja sammalta tulee ihan valtavasti. Tossa pressun päällä on isorenkainen lasten scootti tuomassa mittakaavaa.

Ruokapläjäys. Erityismainintana keskiriviltä haudutettu lihapata ja paneroidut kanapihvit. Alarivillä uuden pitsauunin testausta. 


Lapset kasvaa ja fillarit jää pieneks. Kesti kokonaisen vartin kun pistin nää myyntiin. Nyt jo 16" Islabike vuorossa.


Nyt tuli ketjut vahattua (juttua luvassa). Samalla pakan ja eturattaiden pudistus. Kyllä nyt kulkee!


Jatkossa

10v hääpäivä aiheuttaa sen että samalle viikonlopulle osuvat: Hyrylän ajo/tiimileiri/Giro 'd' Espoo jää välistä. En edes ehdottanut vaimolle hääpäivän lykkäämistä 😅.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi