maanantai 5. kesäkuuta 2023

Toukokuu 2023

Kevät tuli, mutta kesästä ei tietoakaan. Kisoissa ajoin lyhkäsissä. Muuten polvaritkaan ei oikein riittäny, vaan pitkissä ajovaatteissa tuli ajettua. Aamuisin työmatkalla en sentään talvihanskoja tainnu juuri tarvita. Nyt lasten kanssa tullu maastopyöräiltyä ja takapihalta alkaen kaupungin niitylle pientä mtb rataa lähiajelua varten tehtyä. Pihahommista kirsikat, omenat, luumut ja päärynät kukkii todella hyvin. Samoin porkkanat, herneet ja perunat puskevat nätisti esille. Yrttejä jouduttu hieman uusimaan kylmien aamujen takia. Eli hyvää satoa voi toivoa. SM kisoihin valmistautumista lähinnä, kun kisoja ei juurikaan. Sinällään kunto tuntuu suhteellisen hyvältä. Kisoissa ei tulos mitään erityisen ihmeellistä, vaan perus. Mutta tärkeimpänä jalat tuntuneet kisoissa hyviltä ja etenkin pidempi Somerolenkki meni kivasti.

perjantai 2. kesäkuuta 2023

Pohdintaa

Tärkeimpänä NGS Jyväskylän Gravel SM kilpailu. Tulisin mieluusti. Ja sain yhden päivystyksen luovutettua pois ja väliyöpyminen veljen luokse sovittuna. Suolainen hinta edelleen ärsyttää 135€. Mutta nyt huomasin, että toukokuun puolivälin jälkeen hinta noussut jo 180€ lukemiin. Ja noihin näköjään lisätään vielä VAT eli arvonlisävero (muuten tollai ilmoittaminen on suoraan kuluttujansuojalain vastaista). Siis yli 1€/km ja etenkään kun mikään kisaan liittyvä lisäpalvelu ei kiinnosta. En syöttöpisteille pysähdy kuitenkaan herkuttelemaan. Kisan jälkeen pakataan pyörä autoon ja perheen kanssa kotiin. Haluaisin vain päästä vertaamaan itseäni muihin hiekkatiellä. Lisäksi kun ottaa huomioon, että juomareppu täytyy hankkia ja renkaita uusia yms GG pyörään kisaa varten. Lisäksi isolla lukee, että rajattu 600hlö osallistumismäärä.

Voiko liiton viralliseen Gravel SM kisa oikeasti maksaa lähes 200€ osallistuminen!!! 

tiistai 30. toukokuuta 2023

Somerolenkki

Somerolla on hyvä sää, jos ei sada kaatamalla koko aikaa, tuuli ei puhalla kumoon ja on yli 10c lämmintä. Joten Somerollahan oli suorastaan mainio sää.

Nyt ajettiin pienempiä jyrkempiä teitä. Nousumetrejä hieman enemmän, mutta etenkin teiden profiili erilainen. Meillä on muutama erityylinen reittivaihtoehto. Tasaisempaa reittiä Loimaan suuntaan, isompia teitä Saloon ja tämä pienempiä teitä Karkkilaan. Nyt valittiin pienemmät tiet terävyyden saamiseksi ja paremman tuulensuojan löytämiseksi. Isommilla teillä saa jopa enemmän nousumetrejä 200km reitille (1800m) nyt tuli 1500m. Ajatuksena oli hieman jokamäkikiri tyylisesti ajaa kaikki vähäistä jyrkemmät mäet putkelta reippaasti. Perusvauhti aavistuksen kevyempi ja muutama segmentti valittuna hillityillä tehoilla rasituksen tuomiseksi. Tässä tuulessa ei KOM ollut edes mielessä, vaan lähinnä tasainen hyvä rasituksen lisäys.

maanantai 22. toukokuuta 2023

Rasva

Rasva on terveydelle ja elämälle pakollista, hyvin tiivistä energiaa. Rasvoja on montaa eri sorttia ja uskomuksia vielä enemmän. Osa on jopa terveyttä edistävää ja osa varsin epäterveelliseksi tutkimuksissa todettua. Myöskin käyttötapa vaikuttaa terveellisyyteen. Vuorokauden kokonaisenergiasta noin 30% pitäisi tulla rasvasta. Eli siis melkoisen paljon, joten sitä ei kuulu pelätä. Tärkeää kuitenkin olisi, että rasva tulisi hyvistä lähteistä.

maanantai 15. toukokuuta 2023

Rosendahl GP 2023 #14

Ihan sama mikä kisa ja miten menee, niin sijoitus taitaa olla 14. Kisa meni aika hyvin, pysyin kärjessä ja sain ajettua satunnaisia välejä kiinni. Omalla tavallaan olen tosi tyytyväinen, että työmatkapyöräilevä perheenisä pysyy huippujen peesissä. Mutta silti jäi harmittamaan kovin, kun vikalla kierroksella molemmat reidet löi kramppiin mäessä. Vaikuttamaan kisassa ei ollut mahiksia. Sen verran kovaa ajettiin ja nyt oli isompi kattaus ulkomailla ajavia huippuja. 

keskiviikko 10. toukokuuta 2023

Insuliini

Kaikki tarvii insuliinia. Muuten glukoosi ei mene kudoksiin. Se on insuliinin tärkein homma (ainakin urheilussa). Siis siirtää sokeri-energiaa verenkierrosta lihaksiin ja pitää sekä kammet pyörimässä, että verensokeri tasaisena. Haima tuottaa insuliinia tarpeen mukaan.

perjantai 5. toukokuuta 2023

Ketjuvaha #REX

Kirjoitin vahauksesta tasan vuosi sitten. LINKKI. Kuumavahaus vei mennessään kerralla. Yllätyin helppoudesta ja vahan kestosta. Vahat myös yllättävän halpoja ja riittoisia. Vaha pysyy kattilassa ja sulaa joka kerta uudestaan, eikä tarvii vaihtaa kuin ~kerran kesässä.

maanantai 1. toukokuuta 2023

Huhtikuu 2023

Kevät alkoi erityisen hienoissa ja kuivassa säässä. Kisakausi avattu kuun puolivälissä Porissa ja seuraavana viikonloppuna Turussa. Turun kisoissa pärjäsi jo lyhkäsissä ja yksittäisen lenkin pystyi ajamaan myös lyhyissä. Kuitenkin hienot säät ja valoiset illat mahdollistaneet iltalenkkien ajamisen pihalla. Kisoissa jalat tuntui hyvälle ja treeneissäkin kulku ollut kohdillaan. Kisatulokset olivat hieman pettymyksiä, mutta kisaaminen on kivaa eikä vahinkoja sattunut. Kisoissa ei muutenkaan ole kolareita nyt sattunut 🤞🏻.