tiistai 28. toukokuuta 2024

Lepo ja kehitys

Ilman treeniä ei voi kehittyä vaikka lepäis kuinka paljon. Ja toisaalta ilman lepoa ei tuu kehitystä, vaikka treenais kuin eläin. Näiden välillä sit pitäis jotain keksiä. Lepo eli uni on olennaista. Toisaalta treenimäärä ja treenin rasittavuus on myöskin säädettävissä oleva yhdistelmä. Työt ja muut vie oman osansa, toisaalta perhemenot ja pihahomma myös kuormittaa. Näistä kaikista muuttujista pitäis jotain treeniohjelmaa kasata. Treeneistä tinkiminen on vaikeaa, etenkin kun tykkää treenaamisesta. Toisaalta ei ihan suohonkaan sais itseä treenata. Pyöräilyn huono puoli on, et kisat on pitkiä ja treeniä tarvitaan suhteellisen paljon. Toisaalta aika vähäisten tuntien jälkeen lisätreenin hyötysuhde heikkenee huomattavasti ja lisäksi kropan herkkyys vähenee, kun väsymys lisääntyy.

maanantai 20. toukokuuta 2024

Rosendahl #9

Kisahan meni lopputulosten puolesta oikein hyvin. Vielä lauantaina en olisi startannut lainkaan, mutta sunnuntai sopi jo paremmin. Viikolla olin kipeiden lasten kanssa kotona ja loppuviikosta jo alkoi pientä nuhaa puskemaan. Lauantaina olin räkäinen, enkä olisi kisaa ajanut. Mutta sunnuntaina enää pientä kröhää ja ääni painuksissa, mutta fiilis ihan hyvä. Ei ehkä paras lähtökohta kisalle, mutta kun viivalle on päästävä. Ja mikä poikkeuksellista niin lapset oikein kinus kisaan. Pyynikillä on puitteet kohdillaan. Kiva paikka, yleisöä sopivasti ja kierrokset lyhyitä. (lisäksi munkkeja, makkaraa ja jätskiä...) Matkalla pysähdyttiin vielä Urjalan makeistukussa täydentämässä lasten kisaeväät.

sunnuntai 19. toukokuuta 2024

Hääpäivän/äitienpäivän standardien kirous

Koitin olla hyvä aviomies ja ostaa kivan hääpäivälahjan. Meillä hääpäivä on onneksi helppo muistaa, kun äitienpäivä on samalla. Aika monta vuotta on tullu ostettua pyöräilyaiheista tavaraa, enkä ajaellut poiketa linjasta. Nyt oli ajatuksena oli säätää GG- ja maantiepyöriä sopivammiks ja toisaalta kopioida molemmista hyviä puolia. Eli GG-pyörästä lyhyempi ja kapeampi ohjaaamo ja maantiepyörästä taas lyhyemmät 165mm kammet. Vaimolla polvien takia 165mm kammet on ehdottoman hyvät. Ja maantiepyörän ohjaamo oli taas aavistuksen kurotteleva.

lauantai 11. toukokuuta 2024

Huhtikuu 2024

Huhtikuu hujahti, onneksi. Pakkasta oli ja lunta riitti. Kasvihuoneeseen ei ollut mitään asiaa taimilla. Kisoja peruttiin, yhteislenkkejä peruttiin. Fiilikset oli maassa. Mut sit kun Turun viikonloppu koitti, niin lumet suli ja sää oli hyvä kisaamiseen. Turun kisat oli monelle eteläisestäkin Suomesta ensimmäisiä ulkolenkkejä, TuUL ilmeisesti haluaakin pitää ensi vuonna kisat vasta toukokuun alussa. Mielestäni koko kisakautta saisi kyllä siirtää lähes kuukaudella eteenpäin… Kisat meni hyvin, sijoitukset ei niin erityiset, mutta hyvät ja sitähän se on. Seuraavana viikonloppuna tuli Hyrylän ajot ja siellä oli jo kuuma (kunnes pakkaset palas…). Hyrylä meni kisana vielä paremmin, vaikka sijoitus oli edelleen #10. Se oli kuitenkin kova päivä ja jalat+pää petti lopulta. 

sunnuntai 5. toukokuuta 2024

Hyrylän ajot #10

Kesä tuli ja kuuma oli. Onneks juomahuolto oli priimaa ja vaimo sai annettua pari pulloa huollosta. Perheen mukaan tuloa pohdittiin, kun oli aika pitkät kierrokset (3*48km). Mut hyvä et tulivat ja kiipeilytelineet yms löyty koululta. Hyrylässä en ollut ennen ajanutkaan, mutta nyt valitsin sen kalenteriini, kun siellä on hienompi reitti ja hieman lähempänä kuin Lattomeri. Koulu kyl vaikutti tosi tutulta, et ehkä oon junnuna kuitenkin ajanu 🤷🏻‍♂️.

keskiviikko 1. toukokuuta 2024

Imperiaaliset tuumat

Fillarissa nopeus on välityksen ja kadenssin tulo. Teho on tietenkin olennainen asia, mutta se on taas näiden edellisten, olosuhteiden ja työn yhtälö. Eteenpäin työntävä voima tapahtuu takanavassa, eikä kammissa, joten kampeen kohdistuva momentti ei vaikuta nopeuteen, vaan siihen vaikuttaa etenemä (välitys) ja kadenssi. Välityksistä puhutaan monilla termeillä. On tuumia, etenemää ja suhdetta. Minä itse puhun tuumista, vaikka en käytä varsinaisia tuumamittoja. Lähinnä vaihtoehtoina isot(pitkät)- tai pienet (lyhyet) tuumat ilman absoluuttisia lukuja. 

sunnuntai 28. huhtikuuta 2024

TS-kortteli + SK-muistoajo

Nää tekstit vois kirjoittaa jo etukäteen, kun tietää mitä tapahtuu ja mikä on sijoitus. Tuttua tapahtumaa tälläkin kertaa. Nyt olin tosin vähän paremmilla paikoilla, mut en sit kuitenkaan. Pienestä kiinni ja paljon pieleen meneviä vaihtoehtoja. Ei olla Zwiftissä ja porukan läpi ei vaan voi mennä. Kaikilla samat ongelmat ja kaikki haluais olla lähellä keulaa, mut suojassa… Jälleen näin, mut vähä lähempänä kuin viime vuonna.

Loppusijotus vielä auki, noin 9 kuitenkin.

sunnuntai 21. huhtikuuta 2024

Työmatkapyöräilyn aktiivitunnit

Se on kuin laittais rahaa pankkiin, kun perheellinen pyöräilee työmatkaa. Ajankäytöllisesti lähes ilmaisia ajotunteja. Siis eivät pois muusta ajasta. Rahallisesti ei sentään ilmaista, ehkä halvempaa kuin autoilu kuitenkin. Joku voi ihmetellä aamutreenille innokkuutta, mutta ei se tarvitse paljon ekstrapinnistelyä. Ja kun hommaan tottuu, niin huomaa kuinka paljon se virkistää. En ole moneen (~8) vuoteen käyttänyt työmatkalla autoa millään säällä. Kesät talvet ajelen. Kovalla pakkasellakaan en ole lyhentänyt lenkkiä. Tunti menee hyvällä varustuksella ilman suurempia ongelmia.