torstai 16. syyskuuta 2021

Kehityksen arviointia 2021

Kirjoitin vuosi sitten varsin hyvän ja kattavan (omasta mielestä) tekstin kehityksen arvioinnin haasteista. Kehityksen arviointi. Nyt ajattelin hieman tarkastella, mitä tämän kesän kehityskaari on tuonut tullessaan. Kokisin tason nousseen aiempaan nähden jonkin verran, useammallakin osa-alueella. Muutokset eivät tapahdu päivässä, vaan tasaista kehitystä. Viime vuonna kehitys oli ehkä hieman heikompaa ja nyt tulosta näkyy enemmän. Treenien muutoksen vaikutusta hankala todentaa, kun määrä noussut ja yhden henkilön tutkimuspopulaatio on hieman huono ja häiriöherkkä tutkimusasetelma.




Edelleen vuoteen verrattuna FTP on noussut karvan, tosin nyt mielestäni hieman aiempaa enemmän. Kestävyyskin on parantunut. Määrät lisääntyneet. Kisamenestys parantunut. Kisoissa pystyy jo enemmän pohtimaan taktisia kuvioita puuskuttamisen sijasta. Mutta onko mitään mitattavaa ja todistettavaa?



Ongelmat:


Yhtään 10km tempoa tai muutakaan tempoa en ajanut.

5min (KOM) testiäkään en tehnyt.


Plussat


Monta PR tehoa tuli tehtyä, kisoissakin

Ei kramppaamisia tai keskeytyksiä kisoissa

TOP 10 sijoituksia muutama


1) Määrä

Aika on ehkä yksiselitteisin mittari. Kuten viime vuonna, treenaaminen ollut jatkuvaa. Ei treenitaukoja ja ero viime vuoteen kasvanut hyvin tasaisesti. Määrä nyt ei ole suoranaista kehitystä, mutta luo perusteet kehittymiselle. Ja määrää ei voi lisätä kerralla paljoa, vaan pikkuhiljaa lisäykset. Tämän vuoksi määrän lisäys on mielestäni kehitystä


Tunnit nousseet 13% ja energiankulutus 28% 🤷‍♂️. Pk2 ajelu noussut tarkoituksella. Max hieman yllättäen myöskin.



2) FTP 

FTP on ehkä eniten käytetty mittari kunnon suhteen. Siihen ei absoluuttista todistetta, mutta kautta linjan keväästä alkaen vedoissa paranemista.


Eivät toki ihan toisiaan vastaavat vedot. Eivätkä mitkään selkeät 10km maksimitempot. Mutta molemmissa on FTP vetoja, joissa syke käyttäytyy samalla tavalla jne. Tehossa hyvinkin 10w ekstraa tänä vuonna.



3) PR tehot

Kuka nyt ei haluaisi ennätyksiä tehdä 🤷🏻‍♂️. Noi maksimitehot ilahdutti lähinnä sen takia, että tulivat etappikisan lopussa. 3min maksimi taas tuli ISM kisoissa ekalla kierroksella, ilman pahaa kyykkäämistä. Kolmas tunnin PR ei itselle merkittävä, mutta tuli hauskasti sattumalta Zwift kisassa leirin päätteeksi. Neljäntenä 300w jurnutus oli 15min pidempi kuin viime vuonna ja uskoisin että paremmilla sokereilla olisi ollut vielä enemmän mahiksia.


Power curve 2021 vs 2020. Intervals antaa tähtiä aina välillä ennätyksistä. Ei ihan jokaisesta kuitenkaan, vaan joku prosenttikorotus täytynee olla.


4) Sitkeys

Nyt tuli ajettua etappikisa ja Turun viikonloppu. Kaikissa näissä jalat tuntui vain paranevan rasituksesta. Samoin arkitreenileirin lopussa jaloista irtosi ennätystehoja. Ehkä pitäisi jatkossa tehdä kovempaa valmistavaa treeniä kisoja varten.


5) Kisamenestys

Am-mestaruus, ISM kulta ja muutama top10 sijoitus riittää. Monissa kisoissa jäi paljon parantamisen varaa, mutta se on osa maantiepyöräilyn viehätystä. Energiaa voi käyttää niin monessa paikassa ja monella tavalla. Pääjoukossa paikan hakeminen on iso osa tekemistä, toisin kuin zwift-kisoissa. Sopivasta hatkasta voi tulla menestystä. Kisamenestys ruokkii itseään, kun on kuntoa ja uskallusta, niin kisoissa ajaminen on hieman helpompaa.


6) Sokerit

Verensokerit ei ollu esteenä kisoissa suoranaisesti. Enemmän pitäisi syödä, vaikka sokerit hieman nousisivatkin liikaa. Myöskin lisää aggressiivisuutta startti-insuliiniin, kertaakaan ei ole kisassa matalalle mennyt. Kankaanpäässä jouduin syömään hieman ekstraa, kun sokerit tuntui olevan laskussa, samoin TS-kortteleissa. Molemmissa kisoissa oli myös lopussa paremmin paukkuja. Huono tutkimusasetelma, mutta kertoo jostain. Kummassakaan näistä kisoista en edes silti syönyt erityisen paljoa. 100gHh/h määrään saa käsi käydä taskulla suht tiheään…



Jatkossa


Huomaa, että mulla kehityksen arviointi aika kisakeskeistä. Mutta kilpapyöräilijällä se menee näin. Yhteislenkin mestaruus tai tuoreilla jaloilla ajettu PR teho ei välttämättä lämmitä kisoissa. Toki kaikki kehitys on kehitystä ja tulos voi näkyä viiveellä, joten suosittelen iloitsemaan kaikista parannuksista.


Ensi vuonna kyllä pitäisi 10km tempo ja 1h tempo ajaa uusille lukemille. Määrää en edes yritä kasvattaa. Toiveena toki tehojen kasvu edelleen ja voimatasojen kasvattaminen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi