keskiviikko 23. elokuuta 2023
Hiilihydraatit
maanantai 14. elokuuta 2023
Kriterium SM #9 ja ISM-maantie #4
keskiviikko 9. elokuuta 2023
Heinäkuu 2023
Heinäkuussa ei tarvinnut paljon pohtia juomapullon täydennyspaikkoja. Olin lomalla 3 viikkoa kuun lopusta. Hyvät säät sinällään tehdä pihahommia yms, mutta ei kuuma missään nimessä. Lomalla koitin jatkaa "työmatkapyöräilyjä" sisällä. Ei varsinaista lämpöaltistusta, vaan helppoja&varmoja tunteja. Tärkeitä etenkin verensokereiden hallinnassa. En jaksanut viritellä pihalle traineria, joten tallissa ajoin. Lisäksi yöt niin viileitä, että toimistossa ei ollut kovin kuuma.
torstai 3. elokuuta 2023
Lämpöakklimatisaatio
Kaksi eri asiaa näissä hyvä erottaa. Alla puhutaan paljon akklimatisaatiolla haettavaa punasolumassan kasvua ja suorituskyvyn parantamista. Toinen tärkeä asia on kuumaan/kosteaan tottumisessa ja samoin korkealla ohuessa ilmassa ajamiseen tottumisessa. Suorituskyvyn paranemista sekin tietenkin on, mutta ei niin mitattavaa.
sunnuntai 30. heinäkuuta 2023
NGS-JKL GG-SM #13
Taas sama sijoitus, mut eri selitys 🤷🏻♂️. Edelleen tuloslistalla komeilee #13. Tulosta hieman kaunistelee, että nyt eri ikäluokat eroteltu tuloksissa. Reitti oli profiililtaan hieno, mutta merkkaus ala-arvoista kisaamista ajatellen.
keskiviikko 19. heinäkuuta 2023
Gravel SM ennakko
keskiviikko 12. heinäkuuta 2023
GEELIpommi
torstai 6. heinäkuuta 2023
Kesäkuu 2023
Kesäkuu meni todella nopeasti. Kovaa lämpöä ei päässyt nauttimaan kuin juhannusta edeltävällä viikolla ja tämä toikin hieman yllätystä SM kisoja ajatellen. Kunto tuntui olevan kohdillaan ja treenit sujuivat edeltävästi hyvin ja kisojen jälkeen mökillä hyviä tehoja sai ulos. Hämeenlinnan Ahvenisto GP:ssä erinomainen tulos myöskin. Kuumuus pääsi yllättämään ja viime hetkellä tein yhden lämpöakklimatisaatiotreenin. Oletin, että Oulun korkeudella kesäkuun puolivälissä ei olisi kuuma. Onneksi ei sitten ollutkaan kovin kuuma, lähinnä lämmin. Hämeenlinnan hornankattilassa oli taa varsin kuuma, mutta tänä vuonna kroppa sieti sen jo varsin hyvin. Kesäprojekti kasvihuone on edennyt pikkuhiljaa turhia rasituksia vältellen.