sunnuntai 12. marraskuuta 2023
Lokakuu 2023
Nää kuukausitekstit vaan tulee uudestaan ja uudestaan. Aika kuluu, mikään ei muutu. Tähän kuukausikatsaukseen mahtuikin näköjään 5 viikkoa, välillä näin. Jalat olleet tosi väsyneet. Monta selittävää tekijää: Töitä reilusti normaalia enemmän, uus asento fillarissa, sulkapallo. Näistä hankala tietää mikä selittää minkäkin osuuden. Todennäköisimpänä pidän kuitenkin sulkapalloa, koska se suurin poikkeama aiempiin. Sitä koitan jatkossa hieman vältellä. Illat pimenee ja siihen tarkoitukseen ostin lopultakin uuden etuvalon tarjouksesta. Nyt on Magishine 6500lm lamppu 10 000mAh akulla. Ei pitäis heti loppua teho tai akku, toivottavasti.
sunnuntai 5. marraskuuta 2023
Diabetes, insuliini ja urheilu
Varsin laaja aihepiiri, mutta pitkään ollut täysin huomioimatta. Jotain toki aiheesta aiemminkin kirjoittanut.
sunnuntai 29. lokakuuta 2023
Takavalot
Näkyvyys pyöräillessä on suhteellisen tärkeää, mutta jos autoilija ei edes katso kevyenliikenteenväylän / pyöräilijän suuntaan, niin mikään sirkusvalaistus ei riitä. Aina hymähdän, kun joku kommentoi, että vaatteiden pitäisi olla kirkkaita ja värikkäitä. Sinällään aiheellista se on, mutta ruskassa ja kesäkirkkaalla nekin toimii hyvinä suojaväreinä. Ja toisaalta yhden heijastimen näkyvyys peittoaa moninkertaisesti kirkkaan värin muuten. Näkyvyyden jaan aktiiviseen ja passiiviseen.
tiistai 24. lokakuuta 2023
Interaktiivisuus
Olen kirjoittanut 4 vuotta blogia ( 😳 ! ) ja tekstiaiheita putkahtelee edelleen, vaikka julkaisutahti vähentynyt kertaviikkoiseksi. Jutut kumpuilee omista pohdinnoista (yleensä työmatkalla) ja toisaalta netin syövereiden lukemisista. Vanhat tekstit on yllättävän kattavia, mutta välillä olen palannut vanhoihin juttuihin hieman uudelta kantilta tai jonkun tutkimuksen tiimoilta.
Olen alkanut kaipaamaan jonkinlaista interaktiota ja vuoropuhelua lukijoiden kanssa. Minua kiinnostaisi siis saada enemmän keskustelua / jatkokysymyksiä tekstien sisällöstä. Eli jos on jotain kommentoitavaa tai kysyttävää, niin rohkeasti tekstin alle kyssäriä / mielipidettä. Kysymyksiä ja juttuaiheita saa toki lähettää sähköpostiinkin, tuoreet ideat kelpaa aina. Lupaan lukea ne ja mahdollisesti vastatakin joskus.
Bloggerin huono ominaisuus on, että kirjautuminen on hieman hankalaa (ei lainkaan pakollista onneksi, mutta silloin ei saa ilmoitusta vastauksesta) ja muut ei ehkä näe aktiivisesti kysymyksiä, jos ne tulee vanhoihin teksteihin. Toki etusivulla näkyy kommenttien lukumäärä, mutta vain 8 uusimman tekstin. Harvat asiat ovat täsmälleen kuten kirjoitan tai tutkimuksissa sanotaan. Omat mielipiteet, mieltymykset ja tarpeet voi erota valtavirrasta monesta syystä.

sunnuntai 22. lokakuuta 2023
Valittu kadenssi
Kadenssista aina sanotaan, että pitäisi pyörittää nopeasti, toisaalta oma valittu kadenssi on paras ja että hidas kadenssi on tehokkainta. Vähemmästäkin menee pää pyörälle.
Kadenssissa on muutama tärkeä muuttuja, jotka kaikki ovat tärkeitä.
Kadenssissa on muutama tärkeä muuttuja, jotka kaikki ovat tärkeitä.
- RPM eli se varsinainen kadenssi. Kuinka monta kierrosta minuutissa pyöritetään
- Kehänopeus. Tämä hieman vaihtuu, kun kammen mitta muuttuu. Samalla kadenssilla pidemmillä kammilla jalka liikkuu pidemmän matkan eli kovempaa.
- Momentti eli vääntö. Tehon ja kehänopeuden yhdistelmä. Paine polkimella siis.
- Absoluuttinen teho eli watit.
keskiviikko 11. lokakuuta 2023
torstai 5. lokakuuta 2023
Syyskuu 2023
Ylimenokausi on ohi ja ajelut on ajeltu. Syyskuussa ei vielä syksyä ollutkaan, vaan kesäkeleissä sai ajella. Lamppulenkkejäkään ei vielä oikeastaan tullut. Ruutujen keräily edistynyt ja nyt Salon kaupungin ruudut on lähes viimeistä lenkkiä vaille kerätty. Uusi fillari tuli taloon. Siihen säätöjä ja lisäosia tulossa yksi kerrallaan, kunhan tavaroita tulee myytäväksi asti. Fillari on vielä painava kuin sika ja jäykän tuntuinen, mutta sen verran monta osaa menossa vaihtoon, että en vielä arvioisi fiilistä.
sunnuntai 1. lokakuuta 2023
Antropometria
Kirjoitin hieman vastaavaa reilu vuosi sitten. Nyt ajattelin käydä laajemmin fillarin mittoihin vaikuttavia tekijöitä. Vartalon mittasuhteet on vain yksi fillarin säätöihin vaikuttava tekijä, mutta varsin olennaisia rungon koon valinnassa. Mittauksiin on monta tapaa. Niistä ei voi suoraan fillarin asetuksia säätää, mutta tarvittavaan kokoon ja fillarin sopivuuteen hyvää arviota.
Tämä lähinnä mielessä sen vuoksi, kun itsellä "lyhyiden jalkojen" vuoksi satulan pitää olla suht matala jolloin tankoa hankala saada tarpeeksi eteen ja alas. Fillarin pienempi kokokaan ei oikein auta, kun sitten tanko on liian lähellä pitkästä stemmistä huolimatta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)