perjantai 22. toukokuuta 2020

COVID-19 lykkää kisoja edelleen

Eli taas kisat lykkääntyy. Tiedote (jos et ole jo lukenu). Sinällään oli odotettavissa, mutta aina siitä tulee tylsä ja tyhjä fiilis silti. Maantiekisat on varsin hankalia järjestää 1-2m turvaväleillä jne. Aika-ajot on tietenkin eri asia. Nyt taas joutuu pohtimaan omia treenejä. Huhti- ja toukokuu meni jo erilaisissa omissa haasteissa.

Nyt hieman järkeilin, että pitäisi aloittaa vo2max ja neuromuskulaariset treenit pikkuhiljaa. Niiden jaksotusta vielä pohdin. Ehkä teen vain 3-4 treeniä putkeen ja sitten lepo ja seuraava. Motivaatio on kuitenkin hieman alentunut ja 2 kokonaista viikkoa vo2 treenejä on suht rankkaa ja kuluttavaa. Jos sen pätkäisee reiluun viikkoon ja sitten pari kevyttä treeniä ja sen jälkeen seuraavaa.

Onneksi porukkalenkit alkavat ja ajattelin niihin osallistua aiempaa enemmän, kun kisojakaan ei ole. Turun harrastepyöräilijöiden tiistailenkit 40++ ryhmässä on kuitenkin peruslenkkiä kovempia rypistyksiä, vaikkei kisa olekaan.

Tilanne haittaa etenkin henkisesti treenejä, kun ei tiedä milloin pääsee kisamaan ja mitä kisoja. Sinällään koskaan ei ole ollut ongelma, että kunto hyytyisi kauden loppua kohti. Eli erityiselle säästelylle ei ole tarvetta. Suomessa myöskään (maantie)kilpailukautta ei oikein marraskuulle voi jatkaa 😆. Treenien suunnittelun suhteen on myöskin hankala miettiä rasitusmäärää ja herkistelyä yms kun ei tiedä onko heinäkuussakaan mahdollisuuksia kilpailla. Tämän vuoksi oli ajatuksena pitää suhteellisen tasaista rasitusta ja vaihtelua treeneistä sitten. Tarpeen mukaan aina kevyt viikko, kun sille tarvetta.

Pyöräily on onneksi kivaa, treenaaminen on kivaa enkä tätä pelkästään kisojen vuoksi tee. Mutta kisatkin on kyllä hauskoja ja eräällä tavalla vuoden kohokohtia. Lapsetkin kyselee, koska pääsevät kannustamaan ja hottelliyöpymisten perään jne.

Hyvää fiilistä kuvasta ja auringosta (hymy kyllä hyyty tolla lenkillä raekuurossa)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi