torstai 14. toukokuuta 2020

Urheilija-analyysi

Tämä on jokaiselle olennainen tehdä jossain määrin. Eli omien heikkouksien ja vahvuuksien pohdinta. Niistä sitten miettiä, että mitä niille voi ja kannattaa tehdä. Kaikkia heikkouksia ei saa pois. Vahvuuksista voi tehdä jopa aseita. Vaikka nykyään on muotia olla sellainen kuin haluaa, niin ei se ihan niin mene pyöräkisoissa.


Tehoprofiili on tietenkin olennainen osa toimintakyvyn selvittelyä:
A. Cogganin taulukosta lainaus. Omat arvot punaisella ympyröity. En ole jokaista maksimia erikseen tehnyt, mutta nämä ovat toistaiseksi lähimpänä totuutta olevat arvot.

Yllä olevasta taulukon osasta voi päätellä:

1) Loppukiri ei ole vahvuuteni, eikä sitä treenaamallakaan saa hyväksi. Tässä on tietenkin pieni takaportti, että saan tollasen "kirin" vielä kisan päätteeksi aikaiseksi, kun iso osa haastajista on jo tippunut porukoista tai ei saa puoltakaan tehomäärästä ulosmitattua.

2) Minuutin tehot on huippuluokkaa (muuhun verrattuna), jonka olen todennut kisoissa ja Stravasegmenteillä. Viime vuonna sain toistojen siedon määrää vielä lisättyä.

3) 5min teho on sellainen kun sen kuuluukin olla. Hyvää tasoa, niiden sieto on tosin hieman heikompi. Kertaalleen 5min@400w onnistuu, mutta sitten saa kyllä jo vetää happea hetken.

4) FTP on suhteessa matala. Terävähuippuinen profiili kertoo suhteessa matalasta FTP:stä ja siitä, että sitä pitäisi olla vara nosta. Tähän pyrinkin tänä vuonna (vo2max toistojen sietämisen ohessa)

5) Tähän taulukkoon ei ole saatu aerobista kynnystä, vaikka se saattaisi olla yksi tärkeimmistä. Toki paljon hankalampi mitata. Se on noin 285w, eli 87% FTP:stä. Tämäkin puhuu suhteessa hieman naftin FTP-lukema puolesta.

Muut teho-ominaisuudet


Tehoprofiili on vain yksi osuus kokonaisuutta. Lähes yhtä tärkeää on toistojen sietäminen, mutta sen testaaminen onkin jo lähes mahdotonta. Siihen olen itse koittanut satsata. Tämän vuoksi kovin tuoreita maksimeja ei oikein mistään ajanjaksosta löydy, kun aina tehnyt intervalleina treenit. Toisena on TTE eli Time To Exhaustion. Tämä on hieno sama sille, että kuinka pitkään oikeasti jaksaa ajaa ftp arvollaan. Lenkeillä vuorovedolla jaksan ajaa pitkään FTP lukemalla ja sen yli, kun pääsee välissä peesaamaan. Samoin tempoa ajaessa ja treeneissä pystyn kyllä toistamaan 325w pitkänkin aikaa ja monta kertaa. Olen vain huono kärsimään yksin, joten en ole tuntia tainnut kertaakaan ajaa näillä tehoilla.

Muut ominaisuudet:


Fysiikka (liikkuvuus, voima jne)
Fysiikkatreenivideota ja -ohjelmaa olenkin jo julkaissut aiemmin. Trainerroadin coach Chad suosituksiin pääsen lähes kaikissa juuri ja juuri Sprinter tasolle tai helposti All Rounder tason yli. Toki maastavetoa ja muita varsinaisia saliliikkeitä en ole kokeillutkaan. Liikkuvuuden puolesta myöskään ei ole ongelmaa, ainakaan toistaiseksi ollut. Venyttelen usein ja rullailen yms. Taivun vaikka mihin myttyyn fillarin päällä.

Tekniikka
Olen pyöräillyt aivan pienestä pitäen ja etenkin maastossa. Maantiekisaamistakin junnuluokista lähtien. Kortteliajo ja kovavauhtiset risteykset eivät kuitenkaan ole mun juttu. Eli ei ole vahvuus, mutta ei varsinaisesti heikkouskaan.

Taktiikka
Tiedän paljon asioista, olen lukenut ja kokenut. Mutta kisa-aivot ei ole parhaat. Missaan yleensä parhaat hatkat ja oikeat ratkaisunhetket. Eli tämä on ehkä heikkous, etenkin kisan aikana toteutettava taktiikka siis.

Treenikuri+motivaatio
Treenit saan hyvin toteutettua, enkä varsinaista pyöräilytaukoa tai henkistä lepoa ole tarvinnut. Nautin treenaamisesta. Olen ehkä hieman huono kuitenkin kärsimään. Teen kyllä raskaita treenejä, mutta ilman kisaa maksimin ulos saaminen voi olla tiukassa.

Psyyke
Tykkään kisata, mutta voittamisen tahto ei ole kyllä vahvin. Tyydyn helposti vähempäänkin. Tämä oli ehkä suurempi ongelma sulkapallon eräpallotilanteissa. Mutta pyöräilyssäkin liian helposti tyydyn sen hetkiseen tilanteeseen. Tuskin voittamisen tahtoa saan merkittävästi parannettua, mutta ehkä kisoista nauttiminenkin on sallittua?

Vaivat
Diabetes on tietenkin iso haitta kilpailuissa, mutta ei täysi este onneksi. Tuo vaihtelua suorituskykyyn ja voi tehdä kisoissa aikoja, jolloin vain koittaa saada sokereita yms haltuun.

Muut
Perhe rajoittaa monia yhteistreenejä, mutta mahdollistaa muuten hyvin treenaamisen. Treeniolosuhteet kotona erinomaiset. Työt verottaa tietenkin jaksamista välillä ja etenkin viikonloppupäivystykset estävät kaikkiin kisoihin pääsemisen.


Yhteenveto:

Näiden ominaisuuksien (ja aerodymamiikan + tehomittarivirheiden) takia kisoja ei onneksi ratkaista paperilla, vaan pitää käydä ihan oikeasti ajamassa.

Fenotyypiltäni en ole siis kirimies, enkä tempokuski. Mutta ehkä varsin kykenevä yleisajaja, Rouleur. Tehojen puolesta 30-60s teho on suhteellisen korkea ja voisi mahdollistaa lead-outin tekemistä, kun muutkin ominaisuudet riittää kisojen loppuun asti pääsemisen hyvässä hengessä. Loppukiriin ei siis kannata satsata, jos podiumille haluaisi. Irtiottoihin pitäisi hanakammin pyrkiä. Nyt olen koittanut hieman treenata niitä ominaisuuksia, jotta uskaltaisi herkemmin yrittää. Yhden hengen joukkueessa tuloksen tekeminen on yhden kortin varassa, joten vaatisi ehkä parempia ennustajan lahjoja, jotta tietäisi mikä hatka on se oikea 🔮.

Bonus:

Coggan ja chart haulla löytyi myös horoskooppiin perustuvia astronimisia karttoja 😜

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi