maanantai 11. toukokuuta 2020

Työmatkapyöräilyvaatteet

Työmatkapyöräilystä saa hyvin perustunteja kasaan. Se on sitten tarkemman pohdinnan paikka, kuinka lyhyestä kevyestä ajosta on hyötyä? Varmasti vaihtelee henkilöittäin ja myöskin mitä mitataan. Energiankulutusta ja insuliiniherkkyyttä parantaa jo pienikin liikuntaa. Varsinaista fillaroinnin kehitystä ja treenihyötyä varten tarvitaankin jo hieman enemmän kestoa.

Historia


Aloitin työmatkapyöräilyn jo opiskeluaikoina, kun asuin eri puolella kaupunkia kuin yliopisto. Opiskeluaikoinakin mummopyörään kertyi varmasti paljon kilometrejä kun monta kertaa päivässä tuli käytyä milloin missäkin. Opiskelujen lopulla kävin yhden kesän töissä kauempana autolla ja totesin, että haluan kyllä asua mahdollisuuksien mukaan lähellä työpaikkaa.

Salossa aluksi kuljin paljon autolla lyhyttä matkaa. Välillä menin 10min matkan polleasti kauluspaidassa ja farkuissa fillarillakin. Perheessä on kuitenkin vain yksi auto ja lasten ilmaantumisen myötä sille tuli päivisin tarvetta, niin siirryin työmatkapyöräilijäksi. Fillarin perusteena oli toisen auton ostamiselta välttyminen ja toki ilmastoasiatkin (eli siis pihiys iski 😝). Lisäksi huomasin, että aamuliikunta piristää hyvin. Sitten kun homma muuttui jatkuvaksi ja matka piteni 25 minuuttiin, niin aloin käyttämään ulkoiluvaatteista. En kuitenkaan varsinaisia fillarointivaatteita. Fillariin piti tehdä pientä muutosta. Poistin tarakan ja tukijalan. Vaihdoin mummopyörän tangon ja stemmin, tilalle tuli 130mm stemmi ja suora mtb tanko. Näillä asennon sai miellyttäväksi. Etukorin ja pitkät lokarit jätin. Näin vaatteet pysyy puhtaana, eikä reppua tarvinnu kantaa selässä. Polkimina Shimano XT lukkopolkimet, joissa toisella puolen normipoljin.

Pikkuhiljaa aloin siirtymään vaate kerrallaan pyöräilykamppeisiin. Käytössä lähinnä vanhoja rytkyjä. Mutta ne toimii kuitenkin hyvin lyhyehkön matkan. Kengän päällisistä pääsin lopulta pitkälti eroon kun hankin talvipyöräilykengät.

Vaikka muutettiin lähemmäs työpaikkaa, niin työmatka vain piteni. Lopulta tultiin lopputulokseen, että "ansaitsen" paremman fillarin tähän käyttöön. Päädyin GG fillariin, joka mahdollistaa samalla myös lenkkeilyn muutenkin pihalla. Tämä oli aivan mahtava ostos! Matalamman asennon, pidempien matkoja ja kapeamman satulan vuoksi aloin käyttämään myös fillarointishortseja. Samalla sitten päällihousutkin muutuivat trikoiksi.

Ajan rauhallisilla sykkeillä, eikä minulle tule lenkillä sopivissa vaatteissa hiki, joten en käy töissä suihkussa aamulla (enkä haise päivällä😵)

Itse vaatteet


Lähes kaikki vatteet on 10v vanhoja, monet vielä reilusti iäkkäämpiä.

Kypäränä 10v vanha Giro Atmos (Kiitos HyPy)
Ajolaseina 15v vanhat Oakley M-frame Lance Armstrong versiot kirkkailla linsseillä
Lakkina talvisin Planet-X:n mahtava vettä ja tuulta pitävä korvat peittävä fillarointilippis ja muuten sitten normaalit fillarointilippikset.

Buffeja on älytön kasa eripaksuisia, -kokoisia, -värisiä jne. Näitä on kertynyt tapahtumista ja koulutuksista yms. Buff on aivan ehdoton varuste.


Takkeja on iso pino eripaksuisia



Uusi Craftin eristetty ShakeDry goretex takki
Löfflerin talvitakki
HyPyn kesäajotakki ja talvitakki
Kiinasta vaimolle tilattu talvitakki (yllättävän hyvä, etenkin hintaansa nähden)


Muutama erilainen pitkähihainen ajopaita.
Tuuliliiviä käytän paljon takin lisänä.

Aluspaitoina muutama teknisen alusasun paita joista yksi saksittu hihattomaksi

Thermotrikoot löffleriltä ja Vaudelta, hieman eripaksuiset ja toisessa henkselit. Kummassakaan ei ole säämiskää, vaan käytän aina shortseja alla.
Parit ohuet trikoot on kiinakamaa, toimivat hyvin, vähä lyhyitä leveyteen nähden.
Uutena on sadehousut, jotka löytyi Prismasta halvalla. Pari kertaa ehdin niitä kaatosateessa käyttämään ja asiansa ajaavat kyllä.


Kenkinä SIDI 20v vanhat mtb kengät. Nykyään myös NorthWave talviajokengät. Talvikengissä on sen verran tilaa, että niihin mahtuu ekstrapohjalliset ja kahdet sukat juuri ja juuri.
Lisäksi käytän SPD-SL systeemin vanhoja maantiekenkiä ja uusia kevätkenkiä nyt kesän tullen.

Työmatkahanskafetissi?

Hanskoja olen joutunut ostamaan uusia: Kolmet eri paksuiset Planet-X:stä (maksoivat alle 10€ pari). Hanskoissa vikana, että veden ja tuulen kestävyys kärsinyt huomattavasti parissa pesussa. Muuten paksummat lobsterit ja niiden alle tarvittaessa vielä ohuet hanskat. Lisäksi yhdet isommat toppahanskat, joiden alle mahtuu vaikka mitä. Tankorukkaset vielä hankkimatta...

Kengänpäällisiä on myöskin kertynyt vuosien saatossa nippu eri paksuisia, joista valita. Nyt tosin ei ole ollut enää lainkaan tarvetta kun sain talvi ja kevätkengät.

Jatkossa


Jatkossa tarvinnee aina silloin tällöin ostaa jotain uusia vaatteita. Vanhat sitten jää työmatka-ajoon. Etenkin parempi heijastinliivi olisi ajankohtainen. Hoitajat aina kysyy, kuinka voit ajaa milloin missäkin säässä, mutta sopivilla vaatteilla se on ihan kivaa. Ja talvella kylmässä ajaminen on kuitenkin kivempaa, kuin viileässä vesisateessa. Työmatkalla koen tärkeäksi helpon pukeutumisen, eli halvat helpot vaatteet, ei liian tiukat. Pukeutuminen sujuu nopeammin ja vaatteita saa pestyä viikon mittaan. Kengän päälliset on hitaat ja ikävät, vaikka toimivat muuten tällaisessa lyhyessä lenkkeilyssä.

Toinen pohdinnan aihe on näkyvyys. Käytän aina heijastinliiviä ajokamojen päällä. Lisäksi edessä ja takana on valo. Tässä tullaan ikuisuuskysymykseen, että kuinka paljon riittävästi? Näkyykö minkään valonheittimen kanssa varustettu fillari, jos sinne päinkään ei edes katso. Olen koittanut valita työmatkareittini niin, ettei paljon muuta liikennettä yms vaaranpaikkoja olisi, mutta aina silti joku auto tai koiranulkoiluttaja pääsee yllättämään.

Kolmas pohdinnan aihe on TMT ajon nopeus. Koen että 2-3 tehotreeniä viikossa riittää ja työmatka-ajon pidän hyvin kevyenä. Lisäksi kovempi ajo vaatisi taas suihkutteluja ja veisi aikaa. Olen kyllä harkinnut, että sopivasti ennen kisoja, voisi hakea lisärasitusta kroppaan tekemällä vetoja myös työmatkalla. Työmatkatempoon en ole kuitenkaan lähtenyt, pyörätiellä kovaa ajaminen ei ole kovin terveellistä yleensä.


PS. Tänään mittari näytti +6 ja kevyttä vesitihkua. Laitoin sitten lyhythihaisen ajopaidan päälle vain ikivanhan taskuun menevät ohuen sadetakin. Töissä mittari näytti -2c ja koko matkan satoi rakeita. Eli aina ei mene putkeen vaatevalinnat mullakaan, vaikka valinnanvaraa olisi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi