perjantai 31. joulukuuta 2021

NightScout

Nightscout on diabeetikkojen yksityinen, ilmainen, epävirallinen ja avoin ratkaisu saada verensokerilukemat nettiin. Tarkoituksena oli alunperin mahdollistaa vanhemmille lasten verensokerin seuranta. Nykyään käytetään jo insuliinipumppujen automatisoimisessa yms. Tämän avulla saa siis omat verensokerilukemat näkyviin kenelle ja minne haluaakaan.


Tästä tekstistä ei moni ymmärrä ja vielä harvempi hyötyy. Mutta tärkeä niille, jotka tarvii tai ei vielä tiedä tarvitsevansa 🧙🏻‍♂️. On puoli helppo homma ja hyviä ohjeita löytyy englannin kielellä. Itsekään en ihan kaikkea sisäistä, mutta sain toimimaan. Ensimmäisen kerran tein jo vuosia sitten ihan kokeeksi. Sille ei ollut silloin mitään käyttöä. Sen jälkeen yksi nettipalveluista muuttui ja koko homma unohtui.

Nyt hankin Garmin edge 530 fillarimittarin. Ostin sen, sillä siihen saa sokerit suoraan näytölle. Mutta ei toiminutkaan iPhonen kanssa suoraan. Iphonen xdri4ios ohjelmistossa (sama nimi, mutta aivan ero softa kuin androidin xdrip+) ei ole sisäistä serveriä, mistä Garmin voisi datan kaivaa.  Pitääkin kierrättää data nettiin, sieltä Garmin appin kautta mittariin. Pääasia, että toimii ja täällä nettiyhteys on kattava. Lukema tosin päivittyy fillariin vain 5min välein, mutta eiköhän se riitä.

Näin ”kätevästi” se lukema matkaa sensorista Garminiin


Nightscout koostuu kolmesta osasta.

1) Heroku - Pilvipalvelu, jossa koodi pyörii ja näyttää lukemat

2) MongoDb - Tietokanta, jonne lukemat menee ja tallentuu

3) GitHub - Koodi ohjelman pyörittämiseen


Nämä kolme ylläolevaa nettisivustoa toimivat kaikki yhdessä ja niiden avulla saa lukemat näkyviin kenelle ja minne tahansa. Kaikkiin täytyy luoda tunnukset. Mikään ei maksa, mutta VISA tunnukset tarvitaan rekisteröitymistä varten. Monet ohjeista on hieman vanhoja, joten ulkonäöllisiä eroja voi olla. Lisäksi aiemmin käytettiin mLab sivustoa MongoDB sijasta. Periaatteessa helppo homma, mutta täytyy vaan olla tarkkana tunnusten, nimien ja logiikan kanssa.


Hyvin yksityiskohtainen ja paras ohje. Tällä pärjää.


Tässä taas ohje lukemien saamiseksi Garminiin.


Nyt näkyy mittarissa!



Voi olla, että kesällä palaan vielä yksinkertaisempaan ratkaisuun. Watlaa kello ei vaan näytä mun miamiao2 avulla Libre2 lukemia, joten joutuisin käyttää Libre1 sensoreita. Toivotaan päivityksiä 🤞🏻


Ja näkyy vaikka missä vaan!


PS.
Käytin ohjeiden mukaista Horsetooth widgettiä/tietokenttää Garminissa. Se päivittyy vain 5min välein ja vaatii internetin. Totesin, että helpommalla pääsee, kun laittaa Garminissa kaikki ilmoitukset päälle, niin Xdrip ohjelman lukemat ponnahtaa minuutin välein näytölle. Paljon helpompaa, mutta tulee tosiaan ilmoituksia jatkuvasti. Molemmat toimii. Jätän kyllä tietokentän widgetin toimimaan taustalle, niin saan Garmin Connectiin verensokerikäyrät.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi