torstai 9. joulukuuta 2021

Työmatkan kehitys?

Sitä aina koittaa objektiivisesti arvioida omaa kuntoa. 

Tuli mieleen, että onko työmatkan nopeudessa tai sykkeissä suurempaa muutosta. Päätin verrata alkusyksyä syys-lokakuita 2020 ja 2021. Työmatka varsin samoilla teillä, fillari sama ja renkaissa ei suurempaa eroa. Tähän aikaan vuodesta säät vielä kohtuulliset ja slikseillä ajettavat. Pari vuotta sitten, kun fillari oli uusi ajoin enemmän hiekkateitä. Olen hiekkatieajeluista kuitenkin luopunut työmatkalla lähes täysin. Tylsää tärinää, hitaampaa menoa ja koen ylimääräiseksi säätämiseksi. Helpompi mennä vakiovälineillä suht vakioreittiä.


Olen työmatkaihmisiä. Ajan ympäri vuoden, säässä kuin säässä. Viime talvena peruslenkki -25℃ pakkasessakin tuli ajettua. Kaatosade tai tuuli ei ole este. Meillä on vain yksi auto, enkä kyllä haluaisi millään muulla liikkua töihin kuin fillarilla. Siihen tottunut ja fiksoitunut pahasti. Pari vanhaa tekstiä samasta aiheesta: työmatkan autuus     GG-fillari


Data


Paksunnettuna yhteenveto. Viikot eroavat yhdellä, mutta päivämäärät ovat lähemmäs samoja näin. 

Ostin nykyisen työmatka-GG pyörän eli On-One Space Chickenin 2019 syyskuun lopussa. Sitä ennen ajoin mummiksella noin 22-23km/h vauhdeilla hieman lyhyemmän lenkin. Kun katsoin ajoja 2019 syksyllä, niin alle 110bpm oli sykkeet ja nopeudet 24-25km/h välissä asfalttilenkeillä. Silloin tosin tais olla vielä nappularenkaat.

Tänä vuonna siis muutama tunti (4h) enemmän, mutta toisaalta työmatkoja 3 kappaletta enemmän, eli kertamatkat varsin identtisiä. Keskimääräinen päivämatka oli 2020: 57,4min ja 2021: 59,8min.
Keskivauhti on ollut huimat 0,2km/h kovempi (p <0,005) 
Keskisyke 3,27 lyöntiä minuutissa matalampi. Todistettavuutta hieman laskee sykkeen laskumetodi. Laskin keskisykkeen kertaperusteisesti, en aikaperusteisesti. Oikaisin materiaalin tulkinnassa ihan siitä syystä, että aika ja syke molemmat melkoisen vakioita, joten heitto lienee lähes olematon.
Tunnustan, että viime vuodelle osui yksi hiekkatieajelu, joka luonnostaan laskee hieman keskinopeutta, mutta ei kovin isosta erosta oikeastaan puhuta. Huomasin sen vasta tarkistuskierroksella, mutta se ei tosiaan vaikuttanut tuloksiin, kun tein laskut uudestaan.

Tämän lisäksi tulee tietenkin vielä päivystysmatkoja, toisinaan paluumatkoja ja työpäivän aikaisia siirtymisiä jonkin verran. Niitä en kuitenkaan ottanut laskuihin, kun niissä ei sykepantaa ja vaihtelevampia ja lyhyempiä muutenkin. Vuoden yhteenvedossa ehkä sitten näkyy kokonaismäärissä.


Teho

Silloin tällöin työmatkalle jää tehomittari. Lähinnä syksyisin ja keväällä treenileirin yhteydessä.
Kuitenkin tehot tämän ja viime vuoden puolella useammalla kerralla olleet tasaisia AP173 / NP 186 ja keskisyke näille ajoille 108. Ilmeisesti tieto tehomittarista saa sykkeen nousemaan 🤷‍♂️.



Jatkossa

Työmatkaa en varmaankaan saa pidemmäksi venytettyä. Etenkin kun lapset meinaa jo nukkua liiankin pitkään ja vaihtaa vaatteensa yms paljon omatoimisemmin kuin 2v sitten 😊. Samoilla mennään siis. Syke sen verran matala, että tuskin hiljempaakaan alan ajamaan. Vauhti voi tietenkin nousta, mutta epäilen vahvasti tilastollisesti merkitsevää muutosta. Hyvä perusduunia, valtavasti määrä.

Pitäis varmaan kuvata työmatkapyörää ja tehdä joku kestotestiteksti. Muutamia pikkusäätöjä tullu tehtyä. Jarrupalojen ja ketjujen menekkiä vois arvioida bike24 tilausten perusteella yms.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi