maanantai 30. joulukuuta 2019

Venyttely


Venyttelystä ei ole oikein mitään suorituskyvyn hyötyä osoitettu, mutta uskoisin että liikkuvuus ja rentoutuminen ovat myös tärkeitä asioita. Venyttelen varsin usein ja rullailen hierontarullalla viikoittain. Liikkuvuusharjoittelua voi tehdä toki monella tavalla, mutta venytellessä voi maata matolla ja katsoa telkkaria samalla. Etenkin koulutarkastuksissa näkee lapsilla hyvin huonoa liikkuvuutta, jonka yhdistän liian yksipuoliseen harjoitteluun. Eli kiipeily ja muu peuhaaminen on hyvästä lapsille, toki myös aikuisillekin.

Pyöräily on erittäin yksipuolinen ja staattinen laji. Hartioille ja selälle ei tule juuri mitään liikettä. Alaraajoilla taas hyvin rajattua ja yksipuolista liikettä. Rasitukseen nähden liian heikkojen lihasten entisestään venyttäminen ei juuri auta, mutta se tuntuu suhteellisen hyvälle. Lisäksi ylimääräinen liikelaajuus, kuten voimakaan ei ole pahasta. Liikelaajuuksista hyvä pitää huolta, jos haluaa tuottaa tehoa aika-ajo asennossa ja taipua ala-otteelle. Toki vielä tärkeämpää on treenata tehon tuottoa niissä asennoissa, mutta ensin pitää päästä kippuraan.

YLE uutisissa oli hyvä juttu venyttelyn turhuudesta ja toiminnallisten / lihaskuntoharjoitteiden paremmuudesta. Teksti on täyttä asiaa:

Venyttely toimii samalla iltaisin myös rauhoittumisena ja tosiaan en ole äärimilleen viritetty tykki kuin Peter Sagan, mutta ehkä jokainen voi hieman kehittyä myös liikkuvuudessa.

Minulla on vakiintunut muutaman venytyksen paketti, jota teen useampana iltana viikossa. Muutamalle lihakselle on vaihtoehtoiset venytykset myöskin. Eli vaihdelleen teen näitä. En jaksanut alkaa kuvaamaan omia, vaan lainasin youtubesta mahdollisimman lyhyet ja informatiiviset videot.


Etureisi:


Takareisi:


Sisäreisi:


Pakarat:


Pohje:



Alaselkä:



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi